Jeesus laitettiin käärinliinoihin kalliohautaan, niinkuin sinä aikana vainajille tehtiin.
Käärinliinat ovat tietämykseni mukaan jo löytyneet aikaisemmin. Niistä kiisteltiin ovatko ne Jeesuksen vai jonkun toisen.
Ne jotka odottavat että Jeesuksen ruumiskin löytyisi, ovat väärässä, sitä ei löydetä koskaan koska Jeesus nousi ylös kirkastetussa ruumiissa. Hän myöhemmin ilmestyi opetuslapsilleen ylösnousemuksen jälkeen. Hän elää.
Jos haudoista jotakin löytyisi, ne ei olisi Jeesuksen jäännöksiä.
Pilkkaajia Jeesuksellakin oli ja niin täälläkin pilkkaa ne jotka eivät usko. Olisi syytä miettiä miten vakava oma tilanne on silloin kun Jumala omalla kohdalla vaikenee. Se on pahempaa kuin hylkääminen. Hylkääminen on hetkittäistä, mutta vaikeneminen voi olla iankaikkinen.
Jeesuksen elämä ja kuolema
2
254
Vastaukset
"Jeesus" ei ollut edes historiallinen henkilö, saatikka sitten juutalaisten kauan odottama "Messias". Henkilöity Jeesus on useista vastaavista, mutta jopa tuhansia vuosia vanhemmista, samaa kertovista kulteista rakennettu. Esimerkiksi Krishna ja Horus olivat teoiltaan ja puheiltaan identtisiä "henkilöitä". Tästä syystä kristinusko ei ole koskaan juurtunut Intiaan, koska Intialaiset pitävät koko oppia vain huonona plagiaattina.
Nykytietämyksen mukaan "Jeesus"-henkilökultti on syntynyt noin vuoden 200 AD paikkeilla Roomassa. 12 apostolia eivät olleet historiallisia henkilöitä, eikä Mooses, Nooa, Abraham, Maria, Joosef ja niin edelleen. Jopa kristityt auktoriteetit myöntävät evankeliumit väärennöksiksi (Katolinen Ensyklopedia ja Paavi itse).
Se on kumma, että kristityt eivät tiedä omasta uskonnostaan hölkäsen pölähtävää, edes historialisia faktoja. Eivät edes tiedä niitä asioita, jotka oma kirkko on todistanut olevan valhetta, väärennöksiä ja kusetusta.
Toki jokainen saa uskoa vaikka kelohonkaan, mutta tuo alakoulussa syvään juurrutettu tietämätön lapsenusko tuntuu olevan voimakkaasti levinnyt. Mikä ihmeen pakko on yrittää "henkilöidä" jopa 6000 vuotta vanhaa ihmiskunnan ikiaikaista "pelastajakulttia", jonka juuret löytyvät pronssiajalta asti muinaisista auringonpalvonta-uskonnoista?
Ilmeisesti mitä tyhmempi ihminen, sitä kiihekämpi usko.
Jeesuksen hautaa ei koskaan löydy, koska Jeesus ei koskaan syntynyt, kuollut, häntä ei haudattu eikä hän todellakaan noussut ylös. Häntä ei ole ollut henkilönä olemassa.
Master Eq- se muka
pilkkaamista jos usko horjuu? Minäkin uskon Jeesukseen, mutta en katso sitä pilkkaamiseksi jos joku toinen ei usko. Oman uskoni olen todennut erittäin vakaaksi koska uskon myös erittäin vahvasti Joulupukkiin ja varsinkin Aku Ankkaan, ei tarvitse hautoja kaivella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2424770Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak862317Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1171500Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.319915- 72864
Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N270829Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle112756Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33747- 38716
- 67672