Vaalislogan

"Suomi on rikkaampi kuin koskaan - on huonompiosaisten vuoro maan eri osissa ja kaupungeissa"

Tämä on vaalien tärkein asia.
4258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt osuit asian ytimeen. Tämä on Keskustan keskeinen muutostavoite näissä vaaleissa. Jäätteenmäki on syyttänyt hallituspuolueita nimenomaan oikeistolaisen politiikan harjoittamisesta. Syrjäseuduilla asuvat ja köyhät on unohdettu. Näin Keskusta on profiloitumassa vasemmistopuolueeksi. Kannattaisi nyt ehdottomasti harkita nimenvaihdosta jälleen kerran, että asia tulisi äänestäjille selväksi. Nimeksi sopisi vaikkapa tukipuolue. Keskustahan oleminen köyhien ja tuen tarpeessa olevien asialla merkitsee paluuta perinteiseen tulonjakopolitiikkaan. Maaseudun "kurjalisto" halajaa taas iltalypsyille. Leipäjonot loppuvat, kun päästään taas kunnon tuotantolukuihin eli voi- ja munavuorien kulta-aikaan. Kyllä palkansaajilla on tämä varaa kustantaa kuten ennenkin. Vaalisloganimme olkoon siis, että yrittäjien (=maatalosuyrittäjien) verot työllistämisen nimissä alas (=pois) ja hyväosaisten (=palkansaajien ja tuottavaa työtä tekevien) verotusta on tasa-arvon nimissä kiristettävä.

Ja lopuksi tietysti viesti kaupunkilaisille: Äänestä meitä, olet hyvällä asialla ja saat hyvän mielen, kun annat veromarkkasia syrjäkylien vähäväkisten tukemiseen. Anneli ajaa helsinkiläisten etuja ja muut puolueemme jäsenet pienkuntien asiaa. Koska Anneli on yksin helsinkiläisten asiaa ajamassa ja puolueemm on demokraattinen, rahat menevät kuitenkin tällä kertaa muualle. Ehkä sitten ensi kerralla taas jollakin toisella tavalla.

Äänestä
  • on mukavaa, kun asia kirpaisee noin kovasti.
    Tätä sanotaan niskalenkiksi, heh,heh

    Äänestä

Lipponen taisi vaalikeskustelussa sanoa.

Äänestä
  • Vaalislogani on vapaasti myös hallituspuolueiden käytettävissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mattson kirjoitti:

"Suomi on rikkaampi kuin koskaan - on huonompiosaisten vuoro maan eri osissa ja kaupungeissa"

Tämä on vaalien tärkein asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu