Vaalikeskustelussakin puhuttiin siitä, että kun on edessä taloudellisesti heikommat ajat niin on hyvä olla leveäpohjainen hallitus. Esimerkiksi keskustahan on nimittänyt Lipposen hallitusta ylileveäksi.
Mikä idea on siinä, että taloudellisesti hyvinä aikoina pitäisi olla kapeapohjainen hallitus jakamassa kaikkea hyvää omalle kannattajakunnalle?
Huonompana aikana kyllä sitten kelpaisivat muutkin korjaustalkoisiin jakamaan niukkuutta.
Eikö hallitus pitäisi aina muodostaa niistä puolueista jotka pääsevät sopimukseen hallitusohjelmasta? Näin riippumatta siitä olisiko taustalla 101 tai 190 kansanedustajaa tukemassa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.