Työministeri Tarja Filatov väitti 26.2. Hesarissa, että kokoomusta eivät kiinnosta työttömien tarpeet.
Toisaalta mihin kokoomusta enää tarvitaan, kun meillä on jo kovan laidan oikeistolaisuutta ajava SDP!
Työministeri Tarja Filatov ja presidentti Tarja Halonen ovat hyväksyneet vuonna 2004 lain, jonka ansioista vakuutuslääkärit voivat kirjoitella paperilla esimerkiksi työssään sairastuneita ja vammautuneita uudelleen työkykyisiksi ja terveiksi!!!
Ilman mitään jälkiseuraamuksia.
Vakuutusyhtiön hylkäävän korvaus-, kuntoutus-, hoito- tai eläkepäätöksen jälkeen ensimmäinen etappi työkyvyttömälle työläiselle on ilmoittautua työvoimatoimistoon ja aloittaa kirjallinen valitusprosessi vakuutusyhtiöiden omistamassa yksityistetyssä ja ulkoistetussa erityistuomioistuinjärjestelmässä.
Prosessi kestää 3 vuotta ja vakuutusyhtiö voittaa keskimäärin 90% valitusjutuista.
Heitteille jätettyjen entisten työläisten määrä alkaa näkyä jo tilastoissakin.
- - - - - - - - - - - -
Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta 24.1:
"Vaikeasti työllistyvät ihmiset eivät nykyisillä keinoilla tule koskaan työllistymään pysyvästi.
He pyörivät työllistämistemppujen piirissä, kunnes systeemi armahtaa heidät eläkkeelle.
Tällaisia eri tavoin toistaitoisia on järkyttävä määrä, arviolta 140 000–150 000 ihmistä.
"Kyllä työttömien ydinjoukko on aika kroonista", työministeriön virkamies sanoo (HS 21.1.2007).
Asenne on pelottava. Työvoimapolitiikassa on alistuttu pyörittämään samoja keinoja, joiden heikon tehon ministeriö on itse tutkinut ja toteen näyttänyt."
- - - - - - - - - - - -
Työministeriön vuonna 2005 teettämässä tutkimuksessa kaikista työttömistä 50 000 työttömällä työkyky on huono.
Lisäksi on otettava huomioon ne henkilöt, jotka ovat jo aikoja sitten lopettaneet työvoimatoimistossa käynnin, koska työvoimatoimiston keinovalikoimaan ei kuulu ainakaan toistaiseksi terveydentilan parantaminen.
- - - - - - - - - - - -
Ai, niin sitten se työläisten ylimpien ystävien Tarjojen allekirjoittama lakikohta:
Tapaturmalain 41 d §
Jos vakuutuslaitoksessa käsiteltävä korvausasia koskee lääketieteellisen seikan arviointia, laillistetun lääkärin on osallistuttava asian valmisteluun ja merkittävä kannanottonsa asiakirjoihin.
Vakuutuslaitoksen lääkäri voi merkitä kannanottonsa asiakirjoihin noudattamatta terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 23 §:ssä säädettyjä lääkintölaillisia todistuksia ja lausuntoja koskevia muotovaatimuksia.
-------------------------------------------------
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2004.
Naantalissa 24 päivänä kesäkuuta 2004
Tasavallan Presidentti
TARJA HALONEN
Ministeri
Tarja Filatov

Lisäksi ministeri Filatov käyttää julkisuudessa jatkuvasti termejä:
* vammaiset ja vajaakuntoiset
* vammautuneet ja vajaakuntoiset
toistensa synonyymeinä.
Toivottavasti vaalitenteissä tätäkin asiaa kysytään SDP:n edustajilta.
Puoluehan on hallinnut vuosikaudet itsevaltiaan ottein oikeusministeriötä, sosiaali- ja terveysministeriötä sekä työministeriötä.

Kokeilkaapa jossain vaiheessa hakukoneella hakua:
oikeusturvan ajankuva
oikeusturvan perikato
...siellä on työläisten Tarjoistakin lisää tietoa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.