Kokoomuksella ja kepulla mahdollisuus saada kahdestaan historiallinen enemmistö

Demarien paniikki näyttää kasvavan mitä lähemmäksi vaalit lähestyvät. Suurimman puolueen
asema vain takaa heille jatkopaikan hallitusneuvotteluissa . Muissa vaihtoehdoissa jää ensimmäisenä jäljelle porvarihallitus ja vasta sitten sinipuna tai sateenkaarihallitus.

Jos vaaliennusteet toteutuvat ja demarien kannatus jää viime vaaleja alhaisemmalle tasolle,
johonkin 23-24 välimaille, demarien paikkaluku eduskunnassa saattaa tippua alle 50:n.
Demareille on tullut yllätyksenä, ettei vuotoa vasemmistoliitosta sittenkään taida tapahtua, joka olisi pelastunut demarit näissä vaaleissa. Päinvastoin vasemmistoliitto näyttää säilyttävän asemansa.

Kepulla on mahdollisuus saada lähes samalla kannatuksella pari kolme edustajaa enemmän kuin demareilla. Kepu sai 0,2 % -yksikköä enemmän ääniä vuonna 2003, mutta kaksi edustajaa enemmän kuin demarit. Jos kepun kannatus kasvaa vaaleissa, silloin kepun paikkaluku voi lähennellä 60:tä.

Mitä tekee kokoomus. Kokoomus sai vuoden 2003 vaaleissa 18,7 %;n prosentin kannatuksella 40 paikkaa. Nyt ennusteet lupaavat 20-21 %, jolla voi tulla 4-6 lisäpaikkaa. Parempaankin vaalitulokseen kokoomuksella ovat täydet mahdollisuudet. Liikutaan hyvin lähellä tilannetta, jossa kokoomuksella ja kepulla on kahdestaan eduskunnan enemmistö. Tällaista tilannetta ei käsittääkseni ole ollut koko eduskunnan historiassa. Vuoden 1930 vaalien kokoomuksen ja silloisen maalaisliiton yhteistä edustajamäärä
tässä yritin hakea, mutten heti sitä löytänyt.

Kokoomuksen ja kepun yhteenlaskettu edustajamäärä vuoden 1966 vaaleista lähtien:

1966 kokoomus 26 kepu 49 = yhteensä 75
1970 kokoomus 37 kepu 36 = yhteensä 73
1972 kokoomus 34 kepu 35 = yhteensä 69
1975 kokoomus 35 kepu 39 = yhteensä 74
1979 kokoomus 47 kepu 37 = yhteensä 84
1983 kokoomus 44 kepu 38 = yhteensä 82
1987 kokoomus 53 kepu 40 = yhteensä 93
1991 kokoomus 40 kepu 56 = yhteensä 96
1995 kokoomus 39 kepu 44 = yhteensä 93
1999 kokoomus 46 kepu 48 = yhteensä 94
2003 kokoomus 40 kepu 55 = yhteensä 95 *
(*yksi kepun edustaja siirtyi kokoomuksen ryhmään viime vuonna)

Tämä tilasto kertoo kuitenkin sen, että demareilla on 24-25 %:n kannatuksella ollut kokoonsa nähden ylisuuri vaikutusvalta Suomen valtiollisissa asioissa. Totta kai yhteistyöhallitukset ovat olleet Suomen kehitykselle välttämättömiä ja vasemmistonkin mukanaolo hallituksissa. Nyt ollaan uudessa tilanteessa ja historian rasitteista pitää päästä vähitellen eroon kohti länsimaisia puolueoloja. Tämän tilanteen aistivat myös demarit. Tuo tilasto kertoo vääjäämättömästi kehityksen suunnan, että eduskunnan porvariallianssi näkee jos ei nyt, niin viimeistään vuoden 2011 vaaleissa päivänvalon.

Kokoomukselle sopii porvarihallituksessa vallan hyvin, että suurin puolue on luonnollisesti pääministeripuolue. Vaaliennusteisiin liittyy kuitenkin epävarmuuksia oman tulkintani mukaan
siinä määrin, että ollaan vaa-ankieli asemissa suurimman puolueen osalta ja myös enemmistön muodostumisessa kokoomuksen ja kepun tai demarien ja kepun tai kokoomuksen ja demarien yhteenlasketuissa paikkamäärissä.

Itse kokoomuslaisena toimin rakentavassa yhteistyöhengessä näissä vaaleissa, samaa toivon myös kepun ja demareiden kirjoittajilta. Kahden kolmesta suurimmasta puolueesta on joka tapauksessa muodostettava hallitus.
5456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei pidä nuoleskella ennen kuin tipahtaa?

Äänestä

Enpä ole noin ajatellut koko asiaa.
Tuohan olisi todellakin historiallinen uusi tilanne.

Punamultahallituksen muodostaminen tulisi astetta vaikeammksi, jos kokoomus ja kepu saavat kahdestaan enemmistön.

Äänestä

Kokoomus on itseasiassa viimeisen vuosikymmenen ideologinen voittaja monessa asiassa:

-EU-jäsenyys
-euron käytöönotto
-ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu yleensä
-markkinatalouden toiminnan tunnustaminen
myös vasemmiston piirissä
-jne
-jne

Äänestä

Hyödyntäkääpä kokoomus nyt tämänhetkinen pörssilasku vaalitaistossanne. On mahdollista, että olemme pikaisesti siirtymässä lamaan, mistäs se kepu ja demarit sitä jakovaraansa sitten repivät...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sir_Alfred kirjoitti:

Demarien paniikki näyttää kasvavan mitä lähemmäksi vaalit lähestyvät. Suurimman puolueen
asema vain takaa heille jatkopaikan hallitusneuvotteluissa . Muissa vaihtoehdoissa jää ensimmäisenä jäljelle porvarihallitus ja vasta sitten sinipuna tai sateenkaarihallitus.

Jos vaaliennusteet toteutuvat ja demarien kannatus jää viime vaaleja alhaisemmalle tasolle,
johonkin 23-24 välimaille, demarien paikkaluku eduskunnassa saattaa tippua alle 50:n.
Demareille on tullut yllätyksenä, ettei vuotoa vasemmistoliitosta sittenkään taida tapahtua, joka olisi pelastunut demarit näissä vaaleissa. Päinvastoin vasemmistoliitto näyttää säilyttävän asemansa.

Kepulla on mahdollisuus saada lähes samalla kannatuksella pari kolme edustajaa enemmän kuin demareilla. Kepu sai 0,2 % -yksikköä enemmän ääniä vuonna 2003, mutta kaksi edustajaa enemmän kuin demarit. Jos kepun kannatus kasvaa vaaleissa, silloin kepun paikkaluku voi lähennellä 60:tä.

Mitä tekee kokoomus. Kokoomus sai vuoden 2003 vaaleissa 18,7 %;n prosentin kannatuksella 40 paikkaa. Nyt ennusteet lupaavat 20-21 %, jolla voi tulla 4-6 lisäpaikkaa. Parempaankin vaalitulokseen kokoomuksella ovat täydet mahdollisuudet. Liikutaan hyvin lähellä tilannetta, jossa kokoomuksella ja kepulla on kahdestaan eduskunnan enemmistö. Tällaista tilannetta ei käsittääkseni ole ollut koko eduskunnan historiassa. Vuoden 1930 vaalien kokoomuksen ja silloisen maalaisliiton yhteistä edustajamäärä
tässä yritin hakea, mutten heti sitä löytänyt.

Kokoomuksen ja kepun yhteenlaskettu edustajamäärä vuoden 1966 vaaleista lähtien:

1966 kokoomus 26 kepu 49 = yhteensä 75
1970 kokoomus 37 kepu 36 = yhteensä 73
1972 kokoomus 34 kepu 35 = yhteensä 69
1975 kokoomus 35 kepu 39 = yhteensä 74
1979 kokoomus 47 kepu 37 = yhteensä 84
1983 kokoomus 44 kepu 38 = yhteensä 82
1987 kokoomus 53 kepu 40 = yhteensä 93
1991 kokoomus 40 kepu 56 = yhteensä 96
1995 kokoomus 39 kepu 44 = yhteensä 93
1999 kokoomus 46 kepu 48 = yhteensä 94
2003 kokoomus 40 kepu 55 = yhteensä 95 *
(*yksi kepun edustaja siirtyi kokoomuksen ryhmään viime vuonna)

Tämä tilasto kertoo kuitenkin sen, että demareilla on 24-25 %:n kannatuksella ollut kokoonsa nähden ylisuuri vaikutusvalta Suomen valtiollisissa asioissa. Totta kai yhteistyöhallitukset ovat olleet Suomen kehitykselle välttämättömiä ja vasemmistonkin mukanaolo hallituksissa. Nyt ollaan uudessa tilanteessa ja historian rasitteista pitää päästä vähitellen eroon kohti länsimaisia puolueoloja. Tämän tilanteen aistivat myös demarit. Tuo tilasto kertoo vääjäämättömästi kehityksen suunnan, että eduskunnan porvariallianssi näkee jos ei nyt, niin viimeistään vuoden 2011 vaaleissa päivänvalon.

Kokoomukselle sopii porvarihallituksessa vallan hyvin, että suurin puolue on luonnollisesti pääministeripuolue. Vaaliennusteisiin liittyy kuitenkin epävarmuuksia oman tulkintani mukaan
siinä määrin, että ollaan vaa-ankieli asemissa suurimman puolueen osalta ja myös enemmistön muodostumisessa kokoomuksen ja kepun tai demarien ja kepun tai kokoomuksen ja demarien yhteenlasketuissa paikkamäärissä.

Itse kokoomuslaisena toimin rakentavassa yhteistyöhengessä näissä vaaleissa, samaa toivon myös kepun ja demareiden kirjoittajilta. Kahden kolmesta suurimmasta puolueesta on joka tapauksessa muodostettava hallitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu