"Pääministeri Matti Vanhanen ehdottaa, että kaupungeissa siirryttäisiin puuenergian käyttöön, vaikka se nostaa kustannuksia. Öljy ja kivihiili olisi korvattava vähemmän saastuttavalla energialla."
Keskustan ympäristötietämyksen riemuvoitto, kuten turpeenpolton lisätukiaiset?
Turva saastuttaa eniten! Puun poltto ja varsinkin kaupungissa tulee heti kakkosena.
Sikäli hyvä että riippuvuutta öljystä pyritään vähentämään, mutta sen voisi tehdä panostuksessa tuulivoimaan, jonka osuus energiantuotannosta Tanskassa lasketaan kymmeninä prosentteina ja Suomessa promilleina. Autoilussa bioetanoli Brasilian tapaan on pahasti kehittelemättä meillä.
Ääneni menee nyt vihreille. Ympäristötietämys siellä on vähän toista kuin mitä pääministerin puolueella...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kumpikin ryhmä vihreät ja keskusta ovat yhtä tyhmää porukkaa! Toiset tuottas olemattomat eneriamäärät tuullivoimalla ja toiset koivuhaloilla! Kummallakaan ei ratkaista niitä tehoja mitä H;ki ja pääkaupukisetu käyttää!
Tuulimyllyjä ei tule rakentaa eikä tukea verovaroin! Jos kuka uskoo niiden tehoon, niin perustaa yhtiön ja tekee niitä sitten , mutta ei verovaroin! Tanskassakin on yksi euroopan kalleimista sähköistä. juuri tuulimyllyjen takia!
Suomeen ei raknneta yhtään voimalaitosta valtion varoin, eikä tulla rakentaan tappiollista energia tuotantoa! Se mikä on rakennettu verovaroilla on todella kallista. Kuluttaja maksaa sähkön kaksikertaa. Ensin veroina ja sitten korkeampana
sähkönhintana!
http://i69.photobucket.com/albums/i52/BFish2006/lauriihalainensakmx3.jpg