Demarin tuntomerkit

Jotenkin ällöttävää puhetta koko demarien jauhanta työläisten etujen ajajana.
Kun on päässyt työpaikalla seuraamaan aktiivipolitikko demaria, niin sehän muistuttaa eniten juuri SAK: mainoksessa olevaa jätkää.
Nämä kaikkitietävät politikot paskat piittaavat tavallisen ihmisen asioista, elvistellään tuloilla, joita saadaan lautakunnista ja eletään niinkuin poroporvarit vaan pystyy elämään.
Tuskin on vittumaisempaa työkaveria kun demaripolitikko, seläntakana puhutaan johdolle ihan toista kuin työntekijöille. Ja törkeydellä ei ole rajaa, kun jotain etuja on jaossa. Siinä unohtuu tasa-arvo kun oma napa on lähimpänä.
Itse en enää ikinä äänestä näitä nilviäisiä, heille on ihan sama kuinka tavallisen ihmisen käy kunhan pääsevät vaan edustamaan itseään.
Totuus on,että suomesta puutuu kokonaan tavallisen palkansaajan etuja ajava puolue.
Tämä SAK avulla pystyssä pidetty demarimafia on tullut tiensä päähän ja olisi aika alkaa hommaamaan uutta tavallisen ihmisen asioista todella välittävää puoluetta.
2270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Perussuomalaisille vois antaa äänen ihan protestimielessä.

Äänestä
  • Perussuomalaiset ei ole ollenkaan hullumpi valinta - itse saatan antaa ääneni joko kokoomuselle tai perussuomalaisille, keskustakin alkaa olla ehkä pois laskuista. Ehdokas lopulta ratkaisee oman kannan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En äänestä kirjoitti:

Jotenkin ällöttävää puhetta koko demarien jauhanta työläisten etujen ajajana.
Kun on päässyt työpaikalla seuraamaan aktiivipolitikko demaria, niin sehän muistuttaa eniten juuri SAK: mainoksessa olevaa jätkää.
Nämä kaikkitietävät politikot paskat piittaavat tavallisen ihmisen asioista, elvistellään tuloilla, joita saadaan lautakunnista ja eletään niinkuin poroporvarit vaan pystyy elämään.
Tuskin on vittumaisempaa työkaveria kun demaripolitikko, seläntakana puhutaan johdolle ihan toista kuin työntekijöille. Ja törkeydellä ei ole rajaa, kun jotain etuja on jaossa. Siinä unohtuu tasa-arvo kun oma napa on lähimpänä.
Itse en enää ikinä äänestä näitä nilviäisiä, heille on ihan sama kuinka tavallisen ihmisen käy kunhan pääsevät vaan edustamaan itseään.
Totuus on,että suomesta puutuu kokonaan tavallisen palkansaajan etuja ajava puolue.
Tämä SAK avulla pystyssä pidetty demarimafia on tullut tiensä päähän ja olisi aika alkaa hommaamaan uutta tavallisen ihmisen asioista todella välittävää puoluetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu