Hautala on pahasti siionisoitunut

Entäs me muut!!!

Myös kristittyjen kekuudessa olisi suotavaa, että nousisi voimakas verkosto - liittoutuma, Israelilaista ja pohjois-amerikkalaista ilmapiiriä vastaan.

Meidän on ryhdyttävä "taisteluun" sionistisen mafian hallitsemaa USA:n ja Naton hegemoniaa vastaan! Yksityisen ihmisen kannalta tämä taistelu tarkoittaisi lähinnä oikeiden valintojen tekemistä, siten että 'valinnat' eivät tukisi sionistista mafia rintamaa. Tietysti mielenosoituksia voi järjestää, boikotoida, kirjoitella jne..

Laajemmassa mielessä erilaiset organisaatiot voisivat suorittaa hedelmällistä yhteistyötä sellaisten valtioiden johtajien kanssa, jotka muodostavat vastavoiman terroristivaltioille kuten esim. Israel ja USA. Tähän ohjelmaan voisi sisältyä muun muassa sionistisen mafian johtohenkilöiden voimavarojen tuntuva rajoittaminen.

Suomen poliittinen eliitti on asettunut rikollisesti nuolemaan juutalaieliitin hallitsemaa Israelilais - USA:sta liittoutumaa sekä kaikkia tämän rintaman kätyreitä. Tähän Suomen poliittisten johtajien suorittamaan liehittelyyn sisältyy myös kansalaisten manipulointi kohti Natoa. Tosin Nato-propaganda ei ole onneksi tuottanut runsata satoa, kansankeskuudessa.

Nato edustaa perkeleen liittoutumaa, sillä sitä hallitsee ja valvoo kansainvälinen mafia - sionistit. Suomen ei tule liittyä Natoon, vaan mieluummin Aasian maiden SCO:n (Sanghai Cooperation Organization), johon Venäjä myös kuuluu, tällöin valitsisimme puolemme oikein.

Mahdollinen Iraniin hyökkäyksen todellinen syy tulisi olemaan se, että sionistinen mafia pyrkii saamaan yliotteen koko Telluksemme vallasta ja hallinnasta, tunnettujen käsikassaroidensa ja iljettävien nuolijoiden avulla.

Suursota on tulossa, valitkaa puolenne, mutta päättäkää oikein.

----------

USA on jo pitemmän aikaa liittolaistensa myötä-vaikutuksella oikein olantakaa levittänyt uusliberaalista vapauden ja rauhan sanomaansa Telluksellamme. Sanoman 'levittäminen' sai lisä pontta aivan kuin tilauksesta syyskuun 11. 2001 iskujen jälkeen, jolloin Afganistan ja Irak ovat saaneet tuntea USA:n ja heidän tausta hallitsijansa Israelin "rakastavan" otteen hartioillaan. Tästä "huolenpidosta" ei ole tietenkään jäänyt osattomaksi Libanon, josta piti noiden "oikeamielisyyden ja jalouden" esitaistelijoiden tuon "pahan" Hizbollahin irti nyhtäistävän. Syyskuun 2001 infernon tehostama "terrorisminvastainen sota" tuli sopivasti keppihevoseksi Israelin politiikkaan liittyvän Israel myönteisen eliitin tarkoituksiin suorittaa planeettamme alistaminen tämän valtakeskiön ja USA:n mukaisille rauhan,vapauden ja demokradian arvoille. Mainitun 'eliitin' valta ja hallinta ei vaikuta ainoastaan Pohjois-Amerikassa, vaan myös koko EU:n alueella.

Israelin, USA:n tuella suorittama Hizbollahin heikentäminen tapahtui mahdollista tulevaa Israelin ja USA:n Iraniin hyökkäystä silmälläpitäen. Eikä missään nimessä israelilaisten sotilaitten vapauttamisen tähden. Varteenotettavia syitä olivat myös Iranin ja Syyrian ärsyttäminen. Irania yritettiin vetää mukaan kyseiseen selkkaukseen, että Israel ja USA olisivat saaneet jonkin selvemmän syyn hyökätä Iraniin.

Onko nyt siis vuorossa Iran? Amerikan Yhdysvallat ovat vaatineet, ennen muuta Israelin etujen ajamina, jo pidemmän aikaa Irania lopettamaan uraanin rikastamisen. Vaatimuksiaan Bush ja hänen hallintonsa on perustellut väitteillä, että Iran käyttäisi ydinohjelmaansa sotilaallisiin tarkoituksiin. Tämä on myös se tekosyy, jonka turvin mahdollinen USA:n ja Israelin hyökkäys Iraniin tulee tapahtumaan.

Iran ei ole uhka maailman rauhalle, eikä se ole rosvo- tai terroristivaltio, joksi esim. israelilais-USA:nen "sotilaallinen humanismi" Iranin määrittelee. Mikäli Iran saisi ydinaseen, se itse asiassa estäisi suursodan syntymisen, sillä USA ei hyökkää valtioiden kimppuun joilla on jo ydinase. Tästä esimerkkeinä ovat mm. Pohjois-Korea ja Pakistan joilla on jo ydinase, niinpä ne saavatkin olla rauhassa USA:n ja sen kumppaneiden uhkailuilta. Tosin jonkin kaltaista painostusta tapahtui Pohjois-Korean suhteen, jolloin P-Korea antoi periksi USA:lle tai paremminkin, USA - Israel rintamalle. Huomattakoon, että Iran ei ole hyökännyt mihinkään maahan yli kahteen vuosisataan.

Aasian maiden SCO (Sanghai Cooperation Organization) kehittyminen näyttääkin oleelliselta tekijältä USA:n ja Israelin agressioihin Irania kohtaan. Tästä syystä Israelin poliittiseen vaikutuspiiriin kuuluva eliitti tahtoo aloittaa kolmannen maailmansodan - Iranin kautta - ennen kuin SCO on tullut voimakkaaksi ja mikä tärkeää, ennen kuin Iran on kerinnyt liittyä SCO:n. Suursodan syttymisestä ei kuitenkaan välttämättä tulisi hyötymään länsirintama ja se tulisi olemaan Israelin tappio.

Nyt Irania ollaan ahdistamassa uraaninrikastamisen takia nurkkaan: USA:n ja Israelin vaikutuksesta Iranille vaaditaan tarkkaa valvontaa, kansainvälisen yhteisön ja jopa kolmen entisen eurooppalaisen siirtomaavallan taholta. Iranin valvontaan liittyen Venäjä ja Kiina yrittää tasapainoilla nuoralla. Israel myönteisen USA:n neuvottelut YK:n kanssa ovat vain teatteria; Israel tahtoo em. kansainväliset kuviot huomioon ottaen verta areenalle ja sen se varmaan saakin aikaan USA:n ja sen liittolaisten avulla. Suursodan alkaminen näyttää olevan vain ajankysymys! Nimittäin aivan viimeaikoina USA:n presidentti G. W. Bush, joka on pelkästään sionistien pelinappula on alkanut etsiä epätoivoisella innolla tekosyitä Iraniin hyökkäykselle. Sotilaallisiin valmisteluihin liittyvästä propagandakampanjasta muutama esimerkki:
Muun muassa, että iranilaiset agentit tukevat ja aseistavat Irakissa USA:n joukkoja vastaan hyökkääviä shiialaisia aseellisiajoukkoja.

Muutama viikko sitten Pentagon oli ilmoittanut että USA:n hävittäjäkoneet ryhtyvät partioimaan Iranin ja Irakin rajalla "pommitarvikkeiden salakuljetuksen estämiseksi" Iranista. Päätöksellä on tarkoitus saada aikaan rajavälikohtaus ja siten lisä tekosyitä Iraniin hyökkäyselle.

Yhdysvaltalaisten lehtitietojen mukaan puolustusministeriö kehittelee suunnitelmia, joiden avulla Iraniin voitaisiin hyökätä vuorokauden sisällä.

Sarjaan tekosyitä Iraniin hyökkäykselle tarkoittaa myös seuraava uutinen: "Yhdysvaltain erikoisjoukot seuraavat Irakin kapinallisia Iranin puolelle ja tekevät maahan myös tiedusteluretkiä, kertoo New Yorker -lehti."


Aikaisemmin kaiveltiin myös tällaisia käsikassaroita avuksi Iraniin hyökkäyksen suunnitelmille, kuten seuraava esim. asian ilmaisee: "Valkoisen talon mukaan Iran on syyllinen satojen viattomien ihmisten kuolemiin.
Yhdysvallat syyttää Irania maailman johtavaksi terrorismia sponsoroivaksi valtioksi. Valkoisen talon tiedottajan Tony Snow'n antamassa tiedotteessa todetaan, että Iran on syyllinen satojen viattomien ihmisten kuolemiin." (http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulko maat/2006/11/483410)

Irakin sota näyttääkin toimineen ovena mahdolliselle Iraniin hyökkäykselle, sillä Bush voi ilmeisesti laajentaa Irakin sodan edellämainittujen tekosyiden avulla ulottuvaksi Iraniin, ilman kongressin valtuutusta. Keppihevoseksi tarkoitetut syytökset ovat tietysti epäuskottavia jo senkin tähden, että Iraniin läheisimmissä suhteissa olevat shiialaiset ryhmät istuvat USA:n tukemassa Irakin nukkehallituksessa.


Parhaillaan USA on keskittämässä Persianlahdelle kaksi ydinkäyttöisten lentotukialusten USS Eisenhowerin ja USS Stennisin johtamaa iskuryhmää sekä hävittäjä USS Bataanin johtaman iskuryhmän. Iskuryhmien keskittämisen valmistuttua, USA:lla on alueella noin 50 sotalaivaa ja sukellusvenettä, satoja lentokoneita ja helikoptereita sekä tuhansia sotilaita. Se pystyy myös suorittamaan ilmahyökkäyksiä 24 tuntia päivässä, 30–40 päivän ajan.

Ilmahyökkäyksissä USA voi käyttää myös Bahrainia, Quatarissa olevaa Udaidin tukikohtaa sekä Diego Garcian tukikohtaa.

1

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä? Miksi juuri Heidistä keksitään aivan sairaita valheita?

      Miten voi yhtä ja samaa henkilöä syyttää 2 päivässä islammistiterroristien tukemisesta ja Israelin.

      Hei, pyytääkää teitä ohjaavaa everstiä parantamaan loanheitotaktiikkaa, nykyinen naurettaa ja etoo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      342
      12050
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      361
      8036
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      3444
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2298
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      157
      2297
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1686
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1281
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      61
      1139
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      918
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      350
      843
    Aihe