Näin vaalien alla hallituspuolueet kehuvat, että päättymäisillään olevan 4-vuotiskauden aikana on luotu satatuhatta uutta työpaikkaa!
Hyvät herrat! Missä ne "oikeat" työpaikat todellisuudessa ovat?
Herrat ovat tainneet tilastoja laatiessaan unohtaa muutaman tärkeän yksityiskohdan:
1) Työvoimahallinnon avoimet työpaikat -sivustolla on hirmuisesti sellaisia työpaikkoja, joissa päivittäinen työaika on 1-3 tuntia. Avoinna on myös runsaasti kokopäivätyöpaikkoja, joissa 500 euron kuukausipalkan lisäksi maksetaan provisio (valitettavasti nämä ovat niin kilpailtuja aloja, ettei proviisiota muodostu). Käytännössähän tämä tarkoittaa sitä, että yksi työtön joutuisi ottamaan vastaan 5-7 osa-aikaista työpaikkaa elääkseen.
2) Työvoimahallinnon avoimet työpaikat -sivustolla on hirmuisesti myös sellaisia työpaikkoja, jotka pannaan julkiseen hakuun lakisääteisesti, vaikka työntekijä onkin jo valmiina. Yleensähän noihin tehtäviin valitaan se henkilö, joka ei ole työtön ja joka on hoitanut ko. tehtävää esim. määräaikaisena.
3) Lähes 20000 alle 30-vuotiasta suomalaista lähtee vuosittain ulkomaille töihin, mikä automaattisesti pienentää työttömyysprosenttia.
4) Massairtisanomiset ja pk-yritysten lopettaminen lienee jäänyt tilastojen laatijoilta miinustamatta ...
Elikkä, kyllähän niitä uusia työpaikkoja tilastoihin saadaan, kun muutaman viikkotunnin työpaikkakin tilastoidaan täydeksi työpaikaksi ja kun loppuvia työsuhteita / pk-yrityksiä ei huomioida...
Toivottavasti kansa ei usko kaikkea, mitä nuo kolmen suurimman puolueen edustajat näin vaalien alla kertovat. Luulenpa, etteivät nuo isopalkkaiset herrat edes tiedä, mitä köyhyys ja työttömyys ovat. Ja miksi tietäisivätkään, sillä aloitteleva kansanedustajahan saa joka kuukausi palkkana 5400 euroa, verovapaana kulukorvauksena 1809 euroa ja ilmaiset matkaliput juniin, linja-autoihin, lentokoneisiin ja pääkaupunkiseudun takseihin (... ja nythän he ovat vaalivapaalla... täydellä palkalla tietysti).
Nyt suurimmat puolueet kalastelevat eläkeläisten ääniä lupaamalla eläkeläisille etuuksien parannuksia. Kukaan ei tunnu puuttuvan esim. 45-55-vuotiaiden työttömien köyhyysahdingon parantamiseen.
45-55-vuotiaita ei kovin herkästi oteta töihin, koska yritykset palkkaavat mieluiten nuoria vastavalmistuneita, joille ei ole kertynyt kovinkaan pitkää työhistoriaa ja jotka voidaan palkata pienillä kustannuksilla...
Minä itse sain nyt helmikuussa työttömyyskorvausta käteen verojen jälkeen 382,56 euroa. Arvatkaas elääkö sillä, kun tuon summan pitäisi riittää asumiseen, ruokaan, tv-lupaan, vaatteisiin ja muihin pakollisiin tarvikkeisiin...?
Peruspäivärahahan nousi vuodenvaihteessa 1,7 prosenttia eli verojen jälkeen noin 7 euroa kuukaudessa. Asumiskustannukseni nousi 10 euroa kuukaudessa, ja kaikki muukin kallistui...
Tekisi mieleni jättää äänestämättä, mutta sekään ei ole oikea ratkaisu. Sen kuitenkin olen päättänyt, ettei ääntäni saa ainakaan kolmen suurimman puolueen edustaja...
Missä ovat ne 100000 työpaikkaa?
3
556
Vastaukset
- Paperin määrä ei lisäänny
mutta valhe tarvitaan, jotta siionistinen EU saadaan ujutettua pyhättöön
Tietämäni mukaan Suomi on kapitalistinen maa, jossa yksityiset henkilöt ja julkisyhteisöt palkkaavat työntekijän ei hallitus! Siksi hallitus ei ole luonut yhtään työpaikkaa, vaan välillisesti se on valtiolta vähentänyt työpaikkoja, esim. käräjäoikeuksien ja poliisipiirien lakkautukset. Pitkäaikaistyöttömänä olisi kiva tietää, missä ne joukkotyöhönottopaikat juu on, kun tulee vain joukkoirtisanomisia ja missä ne Heinäluoman n. 1kk sitten työvoiman netistä löytyneet 60000 avointa työpaikkaa on, itse en löydä kuin n. 13000 samanlaista kuin sinäkin!
- perustulo
Olen ollut Työvoimatoimiston järjestämällä Uusi Suunta kurssilla, joka alkoi lokakuussa 2006 ja päättyy 2007 maaliskuun alussa.
Tähän kurssiin kuuluu pakollinen työharjoittelu, 3kk, jolloin maksetaan työmarkkinatuki.
Kurssilla en ole oppinut mitään uutta, ilmainen työharjoittelu on riistoa, mutta kurssin aikana minua ei kirjata työttömäksi. Näin niitä työttömyys tilastoja kaunistellaan sopivasti vaalien alla.
Annan ääneni vihreille, jotka kannattavat kaikille maksettavaa perustuloa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122256- 1081108
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,261096Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki5954Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101865- 86855
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573