Se on vaan mun mielipiteeni. Musta Antti näyttää paremmalta ku kuulostaa.. Olen itse hieman vanhempi Antti-fani mutta kuitenkin mielummin katselen häntä kun kuuntelen.
Vastaukset 5
- Jaretc....
Antissa yhdistyy erittäin hyvin kauneus ja musiikki. Kyllä Antti minusta laulaa osaa. Olen mä kuullut selaisiakin artisteja, jotka ovat surkeita laulamaan. Sellaisiakin joille voisi vielä antaa ihan perus opetusta laulu tekniikan ja äänen muodostamisen oaslta. Tekniikka laulamisessa hijoutuu vuosien saatossa. Ja yleensä se on niin, että mitä enemmän laulat sitä komeammaksi tulet ääneltäsi.
Ihan kannustukseksi Antille, että laulu tekniikka on sulla varmasti hyvin kasassa.
Ja äänesi on ihanan poikamainen ja nuorekas.
Pidän siitä tosi paljon. Mutta korostaisin kuitenkin sitä, että kukaan ammatti laulajakaan ei ole täydelinen.
Aina on asioita, jota voi tehdä toisin. Ja löytää oikea keskitie kuljettavakseen. Mielekkyys laulamisessa onkin juuri siinä, että omaksuu oikean ja tyyliinsä sopivan laulutavan. Eikä lähde yrittämään mitään muuta, kuin sitä omaa persoonallista tapaansa tulkita musiikkia.
Tsempiä vaan jatkossakin. Kyllä siitä hyvää tulee. Sulla on ihan komea nuorekas ääni. Joka toisten mielestä on surkea. Mutta minä sanon, että se on loistava. Kun sitä vaan laulamalla hijoo.
T: Jaretc/Vesku - Parempiakin on...paljon
Katso avaramalla katseella, niin ei taida sen jälkeen kannattaa.
- butt-head1
on fanittaa laulajaa pelkän pärstäkertoimen takia jos ei kerran musasta tykkää?onhan se komea/kaunis pärstäkerroinkin hyvä olla olemassa tuossa hommassa, mutta pitäis sitä nyt laulaakin osata
antti mun mielestä myös NÄYTTÄÄ ihanalta eikä vaan kuulosta se osaa kanssa LAULAA paremmin kuin vaikka LORDI
- eikä edes
noviisori kirjoitti:
antti mun mielestä myös NÄYTTÄÄ ihanalta eikä vaan kuulosta se osaa kanssa LAULAA paremmin kuin vaikka LORDI
osaa laulaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2082072
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,491237Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1851130- 81976
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56871- 71803
- 100792
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77737Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.348695- 33685