On kyllä riittänyt tätä itkiää täällä. Ihmisiä, jotka kuvaavat itseään tosifaneiksi. Itse voin sanoa olevani fani, mutten kuitenkaan koe olevani tosifani. En seuraa bändin jokaista liikettä. En omista kaikkia erilaisia painoksia samoista leyistä jne.
Silti ei tuottanut mitään ongelmaa mennä kuuden aikoihin aamulla jonottamaan. En todellakaan tiennyt etukäteen, moneltako olisi kannattanut mennä. No siihen aikaan oli vain kouralline porukkaa. Aivan hyvin olisi vielä seitsämältä ehtinyt jonon alkupäähän. vasta puoli kahdenksan ja kahdeksan välillä alkoi olla sen verran porukkaa, että taisivat jäädä ilman lippuja.
Missä sitten olivat nämä itkevät tosifanit, jos eivät edes reilua tuntia jaksaneet jonottaa? Tapa, jolla aivan takuulla, ilman mitään selittelyjen varaa, sai liput.
Olihan se täysin selvää, että liput menevät nopeasti ja täysin selvää, mitä piti tehdä. Silti jäädään kotiin netin ääreen ja odotetaan, että juuri itsellä käy se akuhea tuuri. Sitten, kun ei käykkään, itketän että trokarit vievät kaiken. Ihan niin kuin faneja ei olisi riittävästi.
On selvää, että aina on ihmisiä, jotka ostavat liput vain myydäkseen, mutta sittenkin niden osuus ei ole niin merkittävä tässä. Itse kuulun siihen varmasti isoon ryhmään, että en sen kummemmin kysellyt kavereilta meinaavatko mennä. Mutta, kun kerran jonotin 3 tuntia, ostin 6 lippua. näyttää siltä, että muutaman päätyy kavereille ja pari menee yleiseen myyntiin. Tai sanotaanko, pistän yhden tai kaksi yleiseen myyntiin.
Tuon jonotuksen jälkeen tämä on aivan reilu menettely. Joko vähän työtä jonotuksessa, tai vähän korkeampi hinta. NÄmä ovat ne varmat keinot lipun saantiin. Missä olivat nämä "todella lippua halunneet", jos minäkin siellä olin? No kun eivät olleet jonossa, ovat selvästi varautuneet siihen korkeampaan hintaan.
Nämä tosifanit
vani vani
1
429
Vastaukset
- asiallista
Täysin asiaa puhut.
Ite heräsin aikasin ja meinasin mennä jonottamaan mut paikkakuntani lippujonos oli jo ennen seittemää n.50 ihmistä. Päätin sitte mennä kotiin ja yrittää netin kautta ja onnistuin liput saamaan (kentälle). Ite ostin kans neljä lippua. Ihan sen takia, että jos en saa vähän ylimääristä kahesta ylimääräsestä lipusta en tiedä onko rahaa lähteä Helsinkiin ollenkaan. Kaikki kun ei asua 100km säteellä pääkaupungista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 723136
- 922895
- 512135
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201595Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..61359- 151359
- 191314
Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131311Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein141287Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241242