yrittäjät

nyt työttömiä huijataan aloittamaan yrityksiä joista 1 kymmenestä onnistuu edes 5 vuotta selviämään velvoiteistaan ja sitten luukut kiini ja henkilö ei saa mistään apua muualta kun sosiali avulta ennenkin saa perus työttömyys korvauksen joka ei ole häävi järjetöntä hommaa
ei sitä yritystä noinvaan pidetä pystyssä vaikka olisikin ammatinsa isaava mutta ei yritys tietoa eikä siihen kuukauden kurssilla opi
se hulluus pitäisi lopettaa 20000 yritystä vuodessa niinhän vanhanen kehui moniko niistä selviää 1 vuoden
TERVEISIÄ HALLITUKSELLE TULEE NIILTÄ PETETYILTÄ JOTA VALTIO ON HUIJANNUT VIIMEISTÄÄN VAALEISSA
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kun nyt näkee millainen yrittäjäkuva näyttää Ihalaisella olevan, olen entisenä yrittäjänä syvästi loukkaantunut ja suhtaudun aivan uudella
pettyneellä tavalla ammattiliittoihin.Ollessani yrittäjänä kehoitin työntekijöitäni suhtautumaan ammattiliittoihin positiivisesti ja suhtauduin niihin naivin positiivisesti itsekin.Joku sanoo,että mainonta on vain mainontaa ja saa olla millaista tahansa kunhan tulosta saavute-taan. Minun aikanani Kauppakorkeakoulussa opetettiin kuitenkin,että mainonnassa pitäisi
edes jollain tavalla säilyttää hyvä maku.

Äänestä

Mieti olisiko ollut kiva asua kommunistisessa valtiossa? virossakaan ei ennen saanut ruokaa. Sinulla ei olisi rahaa mihinkään mihin nyt on. JA köyhien ei kuulukaan matkailla jne, voi kouluttautua ja edetä työtehtävissä. Ei helmiä sioille ilman vaivannäköä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tahkonvääntäjä kirjoitti:

nyt työttömiä huijataan aloittamaan yrityksiä joista 1 kymmenestä onnistuu edes 5 vuotta selviämään velvoiteistaan ja sitten luukut kiini ja henkilö ei saa mistään apua muualta kun sosiali avulta ennenkin saa perus työttömyys korvauksen joka ei ole häävi järjetöntä hommaa
ei sitä yritystä noinvaan pidetä pystyssä vaikka olisikin ammatinsa isaava mutta ei yritys tietoa eikä siihen kuukauden kurssilla opi
se hulluus pitäisi lopettaa 20000 yritystä vuodessa niinhän vanhanen kehui moniko niistä selviää 1 vuoden
TERVEISIÄ HALLITUKSELLE TULEE NIILTÄ PETETYILTÄ JOTA VALTIO ON HUIJANNUT VIIMEISTÄÄN VAALEISSA

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu