Hei. Haluasin kysy, missä määrin masentuneet pelkäävät yksin olemista. Vaimoni on masentunut ja hän saa hirveitä raivareita, jos en ole hänen kanssan koko aikaani. Jos joudun töiden vuoksi jäämään pidempään tai jopa lähtemään työmatkalle tai jos käyn kaverin kanssa pelaamassa sulkapalloa (kerran kahdessa viikossa). Baareissa en käy. Rakastan vaimoani ja haluan olla hänen tukenaan, mutta mielestäni on myös tärkeää pitää yhteyttä ystäviin. Suurimman osan ajastani olen hänen kanssaan ja näin tahdonkin olevan. Yleensä hän tällöin syyttää minua siitä, että minulle ovat tärkeitä vain urani ja kaverit ja uhkaa avioerolla. Kavereita näen tuon muutaman tunnin joka toinen viikko, enkä voi kuvitella, kuinka voisin tulla toimeen käymättä töissä.
Yksinäisyyden pelko?
Aviomasennus
7831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Olen muutaman kuukauden ajan sairastanut masennusta, joka suurimmalta osin on jo onneksi selätetty. Viihdyn normaalioloissa hyvin puolisoni kanssa, mutta tarvitsen myös omaa tilaa. Nyt masennuksen yhteydessä se eristyneisyys on korostunut ja nautin suunnattomasti niistä hetkistä kun mieheni on töissä, matkalla, kaupassa, lenkillä, missä tahansa, kunhan on hiljaista ja saan funtsia omia juttuja.
Kaipaan kuitenkin samaan aikaan läheisyyttä ja turvaa. Myönnän, että tämä saattaa kuulostaa skitsolta, sitä se ei ole, vaan ehkä pikemminkin kuvaavaa tyyppimasentuneen ihmisen tilanteelle.
Oma mieheni on osannut hienosti taituroida sillä "mene pois-ota syliin" -akselilla ja pitänyt kaiken kaikkiaan koko homman kuosissa tavalla josta pitäisi joku pokaali luovuttaa.
Vaimosi kohdalla tuo läheisyysriippuvuus pitäisi minusta selvittää. Olisiko mahdollista toteuttaa joku terapiaistunto niin, että sinä olet mukana?
Muista, että vaikka rakastat vaimoasi ja haluat hänen parastaan, sinun on pidettävä huolta myös omasta jaksamisestasi. Harrasta ihan vapaasti mikä parhaalta tuntuu. Työasiat on tietysti pakko hoitaa ja ymmärrän täysin, että ero välillä ahdistavastakin kotipiiristä on enemmän kuin tervetullutta. Sinä ansaitset omaa tilaa ja mitään syyllisyyttä siitä ei pidä kantaa.
Asenteesi vaikuttaa erinomaiselta. Moni masentunut olisi kateellinen tuollaisesta puolisosta. Pidä huolta itsestäsi!
Tuon "mene pois-ota syliin" vaiheen kanssa on helpompi toimia, kun olen vaikean alun jälkeen ymmärtänyt, että kaikkia solvauksia ei kannata ottaa tosissaan. Yleensä tuollainen mene pois-kohtaus loppuu melko pian ja hän haluaakin jo taas syliin, johon hän onkin aina tervetullut.
Vaikeinta on ehkä yrittää suodattaa siitä loukkauksien tulvasta todelliset huolenaiheet, sillä kyllä minäkin toimin väärin. Sitä voi verrata tilanteeseen, jossa Pekka huutaa "susi!" koko ajan. Sen sijaan, että juoksen paniikissa mökkiin hakemaan aseen, kannan sitä mukanani ja joka kerta, kun "susi!"-huuto kuuluu, vilkaisen metsänreunhaan tarkistaakseni, onko kyseessä väärä hälytys.
Täytyy yrittää päästä yhdessä joskus terapiaan. Luulen, että hänelle on vaikeaa olla yksin myös siksi, että vanhemmat ovat usein jättäneet hänet yksin lapsena töiden ym. vuoksi. En vain tiedä, kuinka selittäisin hänelle, että tulen varmasti takaisin, kun lähden urheilemaan.
Olet oikeassa, että oma aika on tärkeää. Nykyisin nautin siitä, kun luen kirjaa tunnin tai pari sen jälkeen, kun vaimoni on nukahtanut. Sekin tuntuu silti huonolta ratkaisulta, koska on maailman ihaninta nukahtaa sylikkäin.
että yksinolo ei onnistu lainkaan tai on todella lähes mahdotonta. Masentunut "elää" tällaisessa tilantessa sen toisen kautta.
Itselläni oli tämän toisen masennuksen alkuvaiheessa aivan mielettömän vaikeaa pärjätä yksin kotona, kun vaimo oli päivät töissä. Ratkaisuksi siihen tilanteeseen löytyi päiväsairaala. Mielenterveystoimiston psykiatri kirjoitti minulle lähetteen sinne.
Vietin päiväsairaalassa arkisin (ma-pe) klo 8.00-14.00 välisen ajan. Matkoihin päiväsairaalaan kului myös jonkin verran aikaa, mutta nuo muutamat iltapäivän tunnit kotona vaimoa työstä odottaessa olivat silti tosi piinallisia.
Päiväsairaalassa on lisäksi se hyvä puoli, että siellä on myös hoitava psykiatri (saa lääkehoitoa). Hoitoon kuuluu myös säännölliset keskustelut psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.
Kun masennus saadaan lääkkeillä ja terapialla hieman hellittämään, niin tuo yksin pärjääminenkin yleensä helpottuu.
Tuo syyttäminen ja uhkailu ("Yleensä hän tällöin syyttää minua siitä, että minulle ovat tärkeitä vain urani ja kaverit ja uhkaa avioerolla.") ei kyllä tunnu "istuvan" masennukseen. Ei masentuneella ole juuri voimia sellaiseen. Olisiko siinä kysymyksessä jokin mustasukkaisuus masennuksen ohella?
Mutta suosittelen todella päiväsairaalaa, jos sellainen vaihtoehto on saatavilla.
Helsingissä on varmaan tällainen päiväsairaala?
Helsingin kaupungin sivuilta löytyy asiasta tarkempaa tietoa vaikkapa linkistä:
http://www.hel.fi/wps/portal/Terveyskeskus/Artikkeli?WCM_GLOBAL_CONTEXT=/fi/Terveyskeskus/Terveyspalvelut/Mielenterveyspalvelut/Päiväsairaalat
Niihin solvauksiin liittyen.. Sinun on hyvä ymmärtää, että ne satuttavat sanojaa luultavasti enemmän kuin sinua. Tämä myös omasta kokemuksestani. Sitä voi olla vaikea ymmärtää, mutta näin se vaan on.
Olen tuntemut ahdistusta ja paniikkihäiriöitä jo vuosia,apua en hakenut.Juttelin nykyiselle miehelleni ja ystävilleni kuitenkin oireista,ajattelin,että aika parantaisi asian.Itselläni oireilun takana on hyväksikäyttö,mikä tapahtui pitkäaikaisesti lapsuudessa.Terapiassa olen käynyt kolme kertaa asiasta elämäni aikana.Tosin moni ystäväni ja mieheni,tietävät ja saan tarvittaessa keskusteltua ja pahin ahdistus helpottaa.Jäin miettimään,onko puolisosi saanut terapiaa?Parisuhteessa tukea tarvitaan mutta tosi tärkeää myös saada lupa vapaallekin.Ystävyys kullanarvoista,pidä kiinni oikeuksistasi.Onkohan vaimollasi hyviä ystäviä,kenen kanssa voisi vapautuneesti purkaa vaikeitakin asioita?Suosittelen myös pariterapiaa,kokemusta on,se avaa väyliä ymmärtää asiat toisenkin näkökulmasta.Ymmärtääkseni, mitä enemmän rajoittaa toisen elämää ja oikeuksia sitä varmemmin vahingoittaa parisuhdetta.Toivottavasti vietätte myös kahdenkeskeistä aikaa.Jotain piristävää esim. kylpylälomaa uskallan suositella.On hyvä tietää,että masentunut tuntee olevansa hukassa mieltä järkyttävien tunteiden kanssa,pelottaa,jopa hävettää toisinaan,ettei pärjää kuten muut.Tarrautuminen läheiseen luonnollista,kuin hätähuuto;ethän jätä yksin,pelkään!Pelastakaa arvokas suhteenne jatkossakin ja ottakaa asiantunteva terapia tueksi.Ahdistus,masennus repii auki kipeän asian,se kannattaa käsitellä.Kun tukahduttaa,kätkee asiat,aikanaan,jokin kriisi elämässä pakottaa masennuksen kautta kuuntelemaan sisintään.Tuska osa elämää,kasvattaa,avaa silmät.Tuska pitää kohdata,purkaa.Sen kautta kokee taas helpotusta ja kadotettua iloakin.Voimia teille vaikeuksissa:)