moi kertokaa mistä johtuu korkea ylä paine multa mitattiin aamulla paine 159/76 eikö ne pitäs olla suhkot normaali aamulla
korkea ylä paine
4
1159
Vastaukset
- on koholla tai heittelee
niin juuri aamuisin herätessä ainakin minulla särkee päätä. Nykyään lääkitys yleensä pitää sen kurissa.
Eihän tällä palstalla kukaan kuitenkaan voi sanoa mistä kohonnut verenpaine sinun kohdallasi johtuu.
Minun kohdallani se on perinnöllistä ja alkoi kymmeniä vuosia sitten lasten syntymien ja yövalvomisten jälkeen. Sitten vuosien stressi teki siitä pysyvää.
Mielestäni sinun pitäisi saada verenpaineesi seurantaan, jos vaikka tarvitsisit lääkityksen. Kannattaa todella tutkia, koska päänsäryn lisäksi siitä voi aiheutua elimistölle monenlaisia vaurioita.
Esim. minulla todettiin kuvauksessa pään verisuonissa venyneitä kohtia, vaikka ei suoranaisia pullistumia ollutkaan. Johtuvat lääkärin mukaan siitä, että olin nuorena vuosikausia ilman lääkitystä, koska sitä ei katsottu tarpeelliseksi ja myöhemminkin lääkityksestä huolimatta, verenpaine ei aina pysy kohdallaan.
Minun verenpaineeni vaihtelee niin paljon, ettei joku satunnainen mittaus terveydenhoitajan tai lääkärin vastaanotolla kerro koko totuutta. Vasta omalla mittarilla asia selvisi.- erkki5000
sori oli vähän vajaa toi mun juttu mut ei mulla ole ollu korkeaa verenpainetta ikinä ja eikä ole ollut päänsärkyä ihmettelen vaan et miten se noin pomppas korkealle
- edellinen kirj.
erkki5000 kirjoitti:
sori oli vähän vajaa toi mun juttu mut ei mulla ole ollu korkeaa verenpainetta ikinä ja eikä ole ollut päänsärkyä ihmettelen vaan et miten se noin pomppas korkealle
voi vaihdella tilapäisesti.
Ehkä olet stressaantunut, nukkunut huonosti tai et ollut rauhassa paikallasi tarpeeksi kauan ennen mittausta. Ei niistä syistä kukaan tarkkaan tiedä.
Minä mittaan aina kolme kertaa ja yleensä joka kerta tulee eri tulos. Ensimmäinen saattaa kuitenkin olla huomattavasti korkeampi kuin jälkimmäiset. Esim. se, että kun meillä on kaksikerroksinen asunto ja jos olen juuri noussut portaat, se vaikuttaa varmasti tulokseen, jos en istu tarpeeksi kauan ja rauhoitu.
Toisaalta, minulla on tuttavia, jotka myös ovat sanoneet, ettei heillä ole koskaan ollut korkeata verenpainetta ja yks´kaks se vaan onkin noussut. Jossain vaiheessahan se aina alkaa, jos alkaa. Iän mukana sitä usein tuppaa tulemaan.
Kuitenkin, koska sinulla ei ole mitään oireita, niin tuskinpa se pysyvää on. Seuraa sitä silti joskus. Toisilla kohonnut verenpaine voi olla pitkään oireeton. - erkki5000
edellinen kirj. kirjoitti:
voi vaihdella tilapäisesti.
Ehkä olet stressaantunut, nukkunut huonosti tai et ollut rauhassa paikallasi tarpeeksi kauan ennen mittausta. Ei niistä syistä kukaan tarkkaan tiedä.
Minä mittaan aina kolme kertaa ja yleensä joka kerta tulee eri tulos. Ensimmäinen saattaa kuitenkin olla huomattavasti korkeampi kuin jälkimmäiset. Esim. se, että kun meillä on kaksikerroksinen asunto ja jos olen juuri noussut portaat, se vaikuttaa varmasti tulokseen, jos en istu tarpeeksi kauan ja rauhoitu.
Toisaalta, minulla on tuttavia, jotka myös ovat sanoneet, ettei heillä ole koskaan ollut korkeata verenpainetta ja yks´kaks se vaan onkin noussut. Jossain vaiheessahan se aina alkaa, jos alkaa. Iän mukana sitä usein tuppaa tulemaan.
Kuitenkin, koska sinulla ei ole mitään oireita, niin tuskinpa se pysyvää on. Seuraa sitä silti joskus. Toisilla kohonnut verenpaine voi olla pitkään oireeton.kiitos sulle eilen illalla mittasin niin ne oli 115/74 toivottavasti se oli joku virheellinen mittaus mut pitää seurata
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2512888Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell61623Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.21315- 1011184
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1231161- 701049
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581025Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531022Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717937- 135912