Marxilaisin kosmologia

Mr.K.A.T(keskustelussa, johon en osallistu): [...

Mitä tulee alkuräjähdysmalliin niin sen ideanhan kehitti harras uskovainen.. ja siksi ateistivaltakunta NL vastusti sitä.

t. MrKAT]

Olisiko sitten Hoylen staattinen universumi "marxilaisin", vai mikä kosmologinen malli sopii parhaiten tuohon ideologiaan?

En tunne kosmologian historiaa kovin hyvin, mutta luulisin, että Marxin eläessä taivas oli melko staattinen. Planeetat kiersivät ratojaan jne. Olisko tällä nyt sitten vaikutusta myöhempien marxilaisten dynaamisemmalle mallille antamaan kritiikkiin.

Itse näen alkuräjähdysmallissa jotain Raamatun luomiskertomukseen viittaavaa, jos kohta erojakin voi keksiä. Yhtäläisyyttä on siinä, että maailmalla on alku. Lisäksi "tulkoon valkeus" sattuu sinne fotonien ilmaantumisvaiheeseen. Myöhemmissä luomispäivissä on sitten eroa, joskohta eiväthän ne enää itse alkuräjähdykseen liittyisikään.

Raamatun luomiskertomuksen yksi merkitys on siinä, että se kertoo, kuka vastaa kaiken alusta. Tätähän ei havainnoista voisi suoraan päätellä. Sitä en tiedä, missä määrin virheellistä kuvaa syntyy siitä, että tarkastelee valmista luomistyötä. Todennäköisesti virhe kasvaa sen mukaan, miten vääristynyt on maailmankuva. Valmiiksi luodun maailman näkeminen kehityksen tuloksena johtaa melko varmasti tarpeeseen löytää tuolle kehitykselle aikaa jne.

Marxilaiset nyt eivät ainakaan ole ottaneet Raamattua todesta. Tosin heitä ei enää juuri kukaan ota todesta. Sellaista on elämä.

7

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mr.K.A.T.

      Tai siis galaksit etääntyi kuten Bigbangissa - mutta universumi loi koko ajan uutta ainetta väliin niin etttä vetyatomein laskettu keskitiheys pysyi vakiona ja maailmalle ei tarvinnutkaan olla (uskonnollista muistuttavaa) alkua. ikuinen laajeneminen ja silti keskimäärin ottaen vakaa tiheys, keskimäärin samanlainen.
      Näistä vetyatomeista koko ajan syntyi pölypilvieä, tähtiä galakseja..kaikkialla Hoylen mallissa.

      Hoylen malli oli vastaveto BigBangille, siis moderni, jota 1950- kommunistit monesti diggasi .
      En tiedä varhempien marxilaisten maailmanmallia.

      • Onesimple

        Max Planc on sanonut aikoinaan, että uusi totuus saa jalansijaa vasta sitten kun vanha sukupolvi alkaa kuolla vanhuuttaan pois.

        http://www.onesimpleprinciple.com sivujen totuus on tietysti teille kotimainen ja eihän kukaan ole profeetta kotimaassaan.

        No nyt näitä noin 115 000 kertaa avattuja sivuja käännetään englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi.

        Saapa nähdä, meneekö tämän uuden, maailmankuvamme mullistavan ajatuksen ymmärtämiseen 60 vuotta, vai kenties vieläkin kauemman aikaa?

        Savor

        :);):)


      • "Keskimääräisesti ajankin suhteen vakioinen" olisi ollut jo parempi termi kuin "staattinen". Sen verran tiesin, että Hoylen universumi ei ollut "jäässä", mutta siinähän on tämä kaunis ajatus, että sen lisäksi, että joka suuntaan katsomalla näkee keskimäärin samaa (ei niin, että yhdeltä laidalta puuttuisivat galaksit kokonaan) myös aikamatkailija näkisi keskimäärin samaa.

        Einstein saattoi vielä kuvitella "aidommin" staattista universumia, koskapa änkesi sen kuuluisan vakionsa tekemään gravitaation vastaista työtä.

        Hoylen mallissa on kauneutta juuri sen suhteen, että kaikki havainnoitsijat kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa olisivat samassa asemassa kosmosta tarkastellessaan. Tiedä sitten, miten tuollaisessa systeemissä näkyisi entropian kasvu? Olisiko jätelämpö saatu tasattua laajenemisella vai onko tässä joku mallin heikkouksista? Marxilaisille arvattavasti sopisi, ettei maailmalla (eikä materian liikkeellä) olisi alkua.


      • tuttumies kirjoitti:

        "Keskimääräisesti ajankin suhteen vakioinen" olisi ollut jo parempi termi kuin "staattinen". Sen verran tiesin, että Hoylen universumi ei ollut "jäässä", mutta siinähän on tämä kaunis ajatus, että sen lisäksi, että joka suuntaan katsomalla näkee keskimäärin samaa (ei niin, että yhdeltä laidalta puuttuisivat galaksit kokonaan) myös aikamatkailija näkisi keskimäärin samaa.

        Einstein saattoi vielä kuvitella "aidommin" staattista universumia, koskapa änkesi sen kuuluisan vakionsa tekemään gravitaation vastaista työtä.

        Hoylen mallissa on kauneutta juuri sen suhteen, että kaikki havainnoitsijat kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa olisivat samassa asemassa kosmosta tarkastellessaan. Tiedä sitten, miten tuollaisessa systeemissä näkyisi entropian kasvu? Olisiko jätelämpö saatu tasattua laajenemisella vai onko tässä joku mallin heikkouksista? Marxilaisille arvattavasti sopisi, ettei maailmalla (eikä materian liikkeellä) olisi alkua.

        ..laajenvaa (jonka kr:t unohtaa/kieltää).

        Maailmahan ei olekaan suljettu, se laajenee.
        Suljetulle kaasusäiliölle kreationistien "laskemat" ja konstruoimat dogmit menee mäskiksi kun sen annetaankin laajeta tyhjiössä (tai vedät mäntää maan pinnalla) - ja kas - järjestys kasvaa, faasit erottuvat -sisälle tiivistyy pisaroita, jääkiteitä - kuin miljoonat "galaksit avaruudessa tiivistyisivät", erona on vain voimien suuruusluokka (Waals ym atomivoimat versus gravitaatio).

        (Tästä muuten pitäisi tehdä YECcejä järisyttävä pieni labramovie webbisivulleni. ;)

        http://www.talkorigins.org/indexcc/CF/CF001_2.html
        "The maximum entropy of a closed system of fixed volume is constant, but because the universe is expanding, its maximum entropy is ever increasing, giving ever more room for order to form (Stenger 1995, 228). "

        Hoylen mallissa häikkää ihmisaivoille tekee sen totaalinen äärettömyys ja sen sudenkuopat, johon äärellinen ihminen voi hukkua. En ole varma mutta siinäkin tuo laajeneminen "pelastanee" ;)


      • MrKAT kirjoitti:

        ..laajenvaa (jonka kr:t unohtaa/kieltää).

        Maailmahan ei olekaan suljettu, se laajenee.
        Suljetulle kaasusäiliölle kreationistien "laskemat" ja konstruoimat dogmit menee mäskiksi kun sen annetaankin laajeta tyhjiössä (tai vedät mäntää maan pinnalla) - ja kas - järjestys kasvaa, faasit erottuvat -sisälle tiivistyy pisaroita, jääkiteitä - kuin miljoonat "galaksit avaruudessa tiivistyisivät", erona on vain voimien suuruusluokka (Waals ym atomivoimat versus gravitaatio).

        (Tästä muuten pitäisi tehdä YECcejä järisyttävä pieni labramovie webbisivulleni. ;)

        http://www.talkorigins.org/indexcc/CF/CF001_2.html
        "The maximum entropy of a closed system of fixed volume is constant, but because the universe is expanding, its maximum entropy is ever increasing, giving ever more room for order to form (Stenger 1995, 228). "

        Hoylen mallissa häikkää ihmisaivoille tekee sen totaalinen äärettömyys ja sen sudenkuopat, johon äärellinen ihminen voi hukkua. En ole varma mutta siinäkin tuo laajeneminen "pelastanee" ;)

        Tommosta (tai tämmöstä) laajenevaa systeemiä yrittäisin tarkastella lähtien tilavuusalkiosta ja tapahtumista siinä. Vois kait se alkio laajetakin samaan tahtiin kuin kokonaisuus keskimäärin. Jos entropian muutokselle saa jonkun arvon alkiossa, sen voinee yleistää koko maailmankaikkeuteen. Toistaiseksi ei tunnettane prosessia, joka vähentäisi maailmankaikkeuden kokonaisentropiaa, sen sijaan kaikkeuden laajeneminen voinee kasvattaa sitä ylärajaa, kuten kerroit. Absoluuttisen entropian ylärajan kasvu ei taas ole sama asia kuin järjestyksen lisääntyminen, vaan pikemminkin päinvastainen asia. Eli Stengerin olisi pitänyt ehkä sanoa: "more room for disorder to form"?

        Tekeekö kaikkeuden laajeneminen sitten työtä sisäistä gravitaatiota vastaan? Ilmeisesti näin on ainakin silloin oletettu, kun on puhuttu mahdollisuudesta romahdukseen. (Mulle tulee hiukka ikiliikkuja-ajatuksia, kun ajattelen kohteita, joiden välinen etäisyys > c*ikä. Siis ne, jotka eivät koe toisiaan) Mäntäsysteemissä maan pinnalla työ tehdään ulkoista painetta vastaan. Ja jäähtymisen seurauksena voi todellakin syntyä esim. kiteitä, ainakin metastabiilista lähtötilanteesta. Missä tilanteessa sitten kiteet sublimoituvat kaasuksi ja missä kiinteää faasia jää jäljelle, riippunee keskimääräisestä lopputiheydestäkin. Tässäkään laajenemisessa ei kokonaisentropia vähene, vaan kasvaa.


    • Onesimple

      http://www.onesimpleprinciple.com sivuja on auottu nyt noin 117 000 kertaa.

      Sivuja käännetään tällä hetkellä englanniksi, venäjäksi ja kiinaksi.

      Tunnetko ketään joka ehkä haluaisi kääntää sivut ranskaksi tai saksaksi?

      Savor

      :);):)

      • Kas näin

        Kun te hellarithan puhutte kielillä, miksette vaan kirjoita kaikkea sillä teidän yhteisellä kielilläpuhumiskielellä :) Vai ymmärrättekö siitä itsekään mitään XD


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7043
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3457
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3370
    Aihe