SDP:n kampanja

SDP:n uusi vaalikampanja on häkellyttävä. Ilmeisesti puolue on lopullisesti jättänyt Lipposlaisen ajan taakseen ja vasemmistosiipi on ottanut vallan.

Nykyisellään SDP:n nimi voisi olla yhtä hyvin SKP-revived.
2252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kokolailla oikeaan osuva arvio.

Äänestä

Olen itsekin äänestänyt demareita, vaikka yleisimmin joko keskustaa tai kokoomusta. Nykylinja on kieltämättä kyllä aika kaukainen itselleni - enkä oikein voisi kuvitella äänestäväni heidän ehdokastaan.

Vaikka esimerkiksi Lipposta(kin) on arvosteltu, mutta kun muistelee hänen pääministeriaikaansa - niin kyllä se nyt kuitenkin oli mielestäni vähän toisenlaista menoa, hyvin tuli muistaakseni esimerkiksi Niinistön kanssa juttuun.

Tuntuu kuin demarit olisivat etääntyneet tietyistä tämän päivän realiteeteista.

Jos pitäisi hakea vaihtoehtoa omalle kohteelleni keskustan tai kokoomuksen rinnalle olisi se luultavasti perussuomalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malmilainen kirjoitti:

SDP:n uusi vaalikampanja on häkellyttävä. Ilmeisesti puolue on lopullisesti jättänyt Lipposlaisen ajan taakseen ja vasemmistosiipi on ottanut vallan.

Nykyisellään SDP:n nimi voisi olla yhtä hyvin SKP-revived.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu