Et silleen

ToolPost

Ihmettelen suuresti, miksi porukkaa valittaa näistä eläke- ja sijoitusvakuutuksista ja etenkin siitä, että miten niistä pääsee eroon. Itse en koske näihin tuotteisiin pitkällä tikullakaan. Vakuutusmeklarit myyvät mieluimmin sitä tuotetta, jossa kate on paras myyjälle. Siinä on sitä "asiakkaan asiamiehenä" toimimista kerrakseen, puhumattakaan "riippumattomuudesta".

Kulut vakuutuksissa ovat mielettömät suhteessa tuotto-odotukseen. Sijoitat tonnin kuussa vakuutukseen ja firma saattaa niistää päältä 3%. Lisäksi sijoitat sen tonnin (tai no, 970 euroa, mitä on jäljellä) rahastoon, jonka merkintäpalkkio on 1%, hallinointipalkkio 2% vuodessa ja rahastoa vaihtaessa lunastuspalkkio 0,5%. Laskekaas huvikseen, että paljonko sijoituksen on tuotettava vuodessa, että pääsette edelleen omillenne?

Parasta on, että tämä tieto kuluista on kaikkien saatavilla ennen sopimuksen allekirjoittamista. Luuleeko kukaan, että eläkevakuutuksien myyjät kertovat tämän? Ei tietenkään. Yleensä myyjät maalavat kuvan synkästä tulevaisuudessa, eläkkeiden riittämättömyydestä ja antavat asiakkaiden muhia hetken aikaa. Sen jälkeen maalataan positiivinen tulevaisuus; mojitoja palmun alla, matkailua yms. kunhan vain alat säästämään eläkevakuutukseen... Et silleen. Kannattaisi varmaan tutustua tuotteeseen, ennen kuin laittaa nimeään paperiin.

Kumpi sitten on pitkällä aikavälillä kannattavampaa, suora säästäminen vai eläkesäästäminen? Vilkaiskaapa esim. http://www2.lut.fi/~vaihekos/pdf/ElakevakuutusOsa2.pdf

21

4301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin?

      Kerropa yksikin vakuutustuote joka perii merkintä- ja lunastuskustannuksia rahastoista vakuutuksen sisällä. Itse en tiedä montakaan ja sinä et tiedä niistä yhtäkään. Mutta koeta mainita edes yksi nimeltä ja todista väitteesi.

      Meklareiden hyvä puoli on se, että heidän PITÄÄ kertoa jokaisen tuotteen antama komissio joten jokainen normaalijärjellä varustettu voi varmaan arvioida johdetaanko heitä parhaan komission suuntaan. Kuinkas sitten kun käytät asiamiehiä?

      Yleisesti eläkevakuuttamisessa ei juuri järkeä ole, siitä olen samaa mieltä mutta se onkin vakuutusalan ongelma koska kilpailua ei Suomessa ole sallittu. Jokainen ymmärtää mitä tapahtuu tuotteille jos on monopoli verovähennyksiin.

      • oma mp

        On useita mitakin joihin voi sijoittaa, joissa voi siirtää ilman rahastosta toisen ilman kuluja.

        Mutta kuka uskaltaa, kenellä on oikeasti riskinsietokykyä,
        pikku jänitys ja piku ajatukset kuukausittain voi häiritä rakkauselämää ja sydämmen kestoikää.
        Harvoin sitä riskinsietokykyä on henkilöillä.

        "Meklareiden hyvä puoli on se, että heidän PITÄÄ kertoa........"
        Oho, vai pitää kertoa, jne. kuinkas todistat että on kerottu,
        Virallisen puolen voivat kertoa,
        mutta eivät paljon tärkeämpiä tosiasioita.

        Kertovatko esim. riskistä,
        jos yhtiö kaatuu, vai voiko kaatua?

        Käsittääkseni yritys voi aina kaatua,
        nyt lähimmän 10 vuoden aikana hyvinkin helpolla.

        Jos yksi oikeasti kaatuu,
        niin se antaa "luvan muidenkin kaatua".

        Vai olenko aivan väärässä.

      • Näin?
        oma mp kirjoitti:

        Jos meklarisi ei kerro sinulle palkkiota toimeksiantosopimuksen yhteydessä, eikä osaa kertoa vakuutussijoittamisen riskeistä, vaihda meklaria.

        Kaikki yhtiöt voivat kaatua, on niitä mennyt rahastoyhtiöitäkin kuten vakuutusyhtiöitäkin. Pitää vain tietää mitkä ovat riskit ja takuujärjestlmät eri tuotteissa. Varmoja kohteitakin riittää niin paljon, ettei sijoitus nigerialaiseen rahastoon innosta.

      • ses8
        Näin? kirjoitti:

        Kun näytät tietävän, kertoisitko varman eläkevakuutusyhtiön,

        joka varmaan selviää suurista ikäluokista eikä käytä mitään ehtojen suomia alennuksi ja - tai lisämaksuja.

      • Näin?
        ses8 kirjoitti:

        Kun näytät tietävän, kertoisitko varman eläkevakuutusyhtiön,

        joka varmaan selviää suurista ikäluokista eikä käytä mitään ehtojen suomia alennuksi ja - tai lisämaksuja.

        Mutta kaikki käyttävät jokaiset mahdolliset indeksileikkaukset jne edukseen. Vakuutusvalvonta valvoo, ettei vakavaraisuudet mene alle rajojen tai sitten pelisääntöjä muutetaan taas nuorempien ikäluokien tappioksi. Näinhän aina tehdään sillä suuret ikäluokat ovat päättämässä omista asioistaan, ei ne omia eläkkeitään leikkaa, vaan tulevia.

        Tulevaisuudessa on pakko hyväksyä matalammat eläkkeet ja omaehtoinen säästäminen. Varmaan jossain 30 vuoden päästä tilanne alkaa helpottamaan kun suuret ikäluokat on haudattu ja työllisyysaste sekä huoltosuhde paranevat. 60 prossan eläke on kuitenkin utopiaa kaikille tulevaisuudessa.

      • Tommi1981

        "Meklareiden hyvä puoli on se, että heidän PITÄÄ kertoa jokaisen tuotteen antama komissio joten jokainen normaalijärjellä varustettu voi varmaan arvioida johdetaanko heitä parhaan komission suuntaan."

        Niin, paljonko noita normaalilla järjellä varustettuja ihmisiä itkee täällä eläkevakuutuksista? Vissiin aika monta.

      • kun.
        Näin? kirjoitti:

        Mutta kaikki käyttävät jokaiset mahdolliset indeksileikkaukset jne edukseen. Vakuutusvalvonta valvoo, ettei vakavaraisuudet mene alle rajojen tai sitten pelisääntöjä muutetaan taas nuorempien ikäluokien tappioksi. Näinhän aina tehdään sillä suuret ikäluokat ovat päättämässä omista asioistaan, ei ne omia eläkkeitään leikkaa, vaan tulevia.

        Tulevaisuudessa on pakko hyväksyä matalammat eläkkeet ja omaehtoinen säästäminen. Varmaan jossain 30 vuoden päästä tilanne alkaa helpottamaan kun suuret ikäluokat on haudattu ja työllisyysaste sekä huoltosuhde paranevat. 60 prossan eläke on kuitenkin utopiaa kaikille tulevaisuudessa.

        Vakuusvalvonta valvoo, valvoi pankkejakin, ja muonia miita kaatuneita yrityksiä.

        Mutta mikään valvonta ei voi €uroiksi muuttua jos
        kansa alkaa pelkäämään tulevaisuutta
        (kuten pankit ja E-säästökassa aikoinaan)

        ja pakko on maksaa 1946-1949 syntyneille.

        Tulevaisuuden pienemmistä eläkkeistä on turha peloitella,
        meillä ruotsissa on nytkin 1,4 kertaa suuremmat,

        tuttavillamme on amerikan heikot eläkkeet paljon suuremmat,kuin suomen eläkkeet,
        ovat oleet kodinhoitajina ja kaupassa, nyt asuvat suomessa,

        jo nyt on teillä suomessa hyvin heikot eläkkeet.

      • meklari/asiamies

        olet oikeassa merkintä/lunastuskulujen suhteen. laki edellyttää meklaria esittämään vertailut kuluineen ja oman komission. vastaan ei ole tullut yhtään asiakasta, joiden kohdalla näin olisi menetelty. sitten verovähennys oikeus: syntyy siitä, että "potti" on korvamerkitty ajallisesti. mikäli osake- ja rahastosäästämiselle tuodaan samallainen vähennysoikeus, niin tulee siihen myös tämä ajallinen purkuehto. että tasapuolisesti sitten

    • sijarisäästäjä

      Merkintä 2%, hallinnointi 0,4%. 5 v. sijoitusajan jälkeen lunastuspalkkio 0% verot. Ei muita kuluja.

      Voin hajauttaa sijoitukseni ympäri maailmaa tai siirtää rahat korkoihin tai kotisuomen osakkeisiin muutamalla klikkauksella. Sämpläys rahastosta toiseen ei maksa mitään eikä veroja oteta välissä ja rahastojen vaihtoa ei ole rajoitettu, saan vaihtaa rahastoja vaikka joka päivä. Varoja voin nostaa aivan milloin haluan.

      Arvon nousu hajautetussa salkussa viime vuoden aikana 20%.

      Jos pyörittäisin samoja rahastoja yksittäisinä niin säästäisin merkintäpalkkioissa prosentin mutta menettäisin hallinnoinnissa 1-3%, maksaisin 1-3% lunastaessanai ja maksaisin veroja aina kun vaihdan rahastosta toiseen.

      Huom: parempi maksaa 2% merkittäessä (esim. 100e -> 2% = 2e) kuin 2% nostettaessa (1000e -> 2% = 20e).

      Kukin tekee miten tykkää, tämä on minun systeemini.

      • Taisivat unohtua

        Kohderahastot ottavat tietysti omat hallinnointipalkkionsa päältä pois. Sitä ei laskuteta erikseen, mutta se näkyy rahaston arvossa. Sitten vielä vakuutusyhtiö ottaa sen ilmoittamansa 0,4 %. Kuvitteletko tätä touhua hyväntekeväisyydeksi vai "unohtiko" myyjä mainita asiasta?

        Viime vuodelta muuten 20 % ei ole kummoinen tuotto. Ei pörssi-indeksiä parempi, ja odotahan kun tulee huonot ajat. Mutta hallinnointipalkkiot rullaavat aina, suhdanteista riippumatta.

      • kumpi parempi

        Mitä väliä sijoittajalle on sillä maksetaanko 2% kulu alussa vai lopussa?

        2% alussa = satasesta sijoitetaan 98€ joka tuplaantuu = lopputulos liene 196€

        satasesta 0 merkintäpalkkio = satanen tuplaantuu = tästä 2% nostokulu = onko lopputulos joku muu kuin 196€?

        Useimmiten tulee paras lopputulos kun tekee ratkaisut sillä perusteella että pyrkii maksimoimaan omat tulot eikä minimoimaan rahastoyhtiön saamia palkkioita.

      • ToolPost

        Ja olihan rahastojen osto- ja myyntikurssi sama? Jokatapauksessa, mulla on kaksi salkkua, pitkä- ja lyhyt pohjoismaiden suora salkku.

        Pitkän salkun tuotto oli 2006 36,2% (verot maksettu) ja vola 16,9. Vertailuindeksinä OMXCAP (tuotto 2006: 25,5% ja vola 13,6). Välityspalkkio 0,1% ja minimiveloitus 10 eur. Säilytys on ilmainen. Lyhyen salkun tuotto 40,7 % (verot maksettu), volatiliteetti aivan sairaan hankala laskea.

        Miksi pyörität ylipäätään rahastoja?

      • awq.

        "Jos pyörittäisin samoja rahastoja yksittäisinä niin säästäisin merkintäpalkkioissa prosentin mutta menettäisin hallinnoinnissa 1-3%, maksaisin 1-3% lunastaessanai ja maksaisin veroja aina kun vaihdan rahastosta toiseen. "

        jos pyörittäisit samoja, siis samoja,

        niistä olisi tuotto yli 10 % suurempi,
        mutta osaisitko pyörittääsamoja.

        Samasta saat paljon enemmän sijoutusrahaston kautta,
        kuin ymmärtääkseni jonkin sijoutusvakuutuksen kautta, joka sinulla on.

        Sijoutusvakuutuksessa on myös kurja ehto,
        pankki saa katsoa aikansa, edullista aikaa,
        koska myy sijoutuksesi,
        hänen ei ole niitä pakko ostaa,

        tottakai ei ole pakko ostaa,
        koska huonon ajan tullessa vakuutusyhtiö joutuisi oatamaan kaikki rahastot,
        vai onko heillä holvit täynnä rahaa.

        Eli kaikkei pahimmasa tapauksessa ne jäävät myytyä ja tulos 0.

        Nyt kyllä kaikki tuottaa 2-30 % ja on tuottanut jo useita vuosia,
        monen on kolminkertaistunut omaisuus.

      • verom.
        kumpi parempi kirjoitti:

        Mitä väliä sijoittajalle on sillä maksetaanko 2% kulu alussa vai lopussa?

        2% alussa = satasesta sijoitetaan 98€ joka tuplaantuu = lopputulos liene 196€

        satasesta 0 merkintäpalkkio = satanen tuplaantuu = tästä 2% nostokulu = onko lopputulos joku muu kuin 196€?

        Useimmiten tulee paras lopputulos kun tekee ratkaisut sillä perusteella että pyrkii maksimoimaan omat tulot eikä minimoimaan rahastoyhtiön saamia palkkioita.

        jos noin laskee,
        velatkin muutuvat saataviksi,

        minkä koulun olet käynyt

      • upea laskutoimitus

        Ja tämä tuli varmaan vakuutusmyyjä/sijoitusneuvojan pitkän ammattitaidon tuomalla koulutuksella ja kokemuksella.

        Eli laskepa itse uudestaan ja pyydä kioskin omistajalta lisää koulutusta. Aloita vaikka yläasteen prosenttilaskuista.

      • verom. kirjoitti:

        jos noin laskee,
        velatkin muutuvat saataviksi,

        minkä koulun olet käynyt

        ...mikä tuossa edellä olleessa laskutoimituksessa oli väärin, kun tunnut sen esittäjää noin 'asiantuntevalla' tavalla arvostelevan!

      • samaa mieltä
        Sahtiwaari kirjoitti:

        ...mikä tuossa edellä olleessa laskutoimituksessa oli väärin, kun tunnut sen esittäjää noin 'asiantuntevalla' tavalla arvostelevan!

        jos se on se kommunistikateus mikä oli väärin? mitä väliä mitä itse saa kunhan rahasto ei vaan saa enempää palkkiota?

    • .....

      Noi sun tossa mainitsemat kulut ei vielä edes riitä, mutta turhapa noita rahastojakaan on mainostaa hyvinä sijoituksina. Niissä on ihan samanlailla törkeät kulut.
      Ja sitten vielä, ei noi asiamiehet ole asiakkaan asiamiehiä vaan vakuutusyhtiön. Meklarit on iahn erikseen.

    • erehdy niin

      "Kannattaako eläkevakuutus?" jutun esimerkki laskelmana on käytetty Sammon viritystä tästä aiheesta.
      Se ei ole pieni kuluisin, vaan sieltä toisesta päästä.
      Laskelmat ovat siis lähtökohtaisesti hieman isot verrattuna matalampi velotuksellisiin vaihtoehtoihin.
      Esimerkkinä se ei ollut ehkä kaikkein objektiivisin mutta avaa kyllä silmät tehokkaasti, siitä kiitos tekijälle.

      Mutta jokainen kai lukee ja vertaa eri vaihtoehtoja?.
      Niissä on omat hyvät puolensa kussakin.

    • eläkesäästöjutuihin

      ja sitoudu kolmeksikymmeneksi vuodeksi makselemaan niitä. Annat ilmaista rahaa yhtiöihin, jotka edelleensijoittavat ne sinne ja sinne, mutta rahat päätyvät jättimäisiin omaisuudenhoitoyhtiöihin. Niilla rahoilla ostetaan ja pilkotaan isojakin konserneja.

      Hyvin huomaa, että kun ihmisillä on löysää rahaa niin löytyy myös porukkaa, joka osaa ottaa ne löysät pois hyväuskoisilta. Kusetusta on ollut läpi maailman sivu ja tulee aina olemaan.

      • olla.

        Korhosen kaveri.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      27
      1630
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1130
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      960
    7. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      955
    8. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    9. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      878
    10. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    Aihe