Olen seurannut keskustelua työttömyydestä.Kaikilla poliitikoilla on joku näkemys asiasta.Mistäköhän nekin tietonsa saavat?Yrittäjyys on mielestäni hienoa ja kannustettavaa.Ensin vaan pitää pistää pienyrittäjät samalle viivalle maatalouden kanssa.Esim. eläkemaksuissa,johan jeesaa paljon.
työttömät
mikko
181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että pienyrittäjiä,jotka toimivat lähinnä oman perheen voimin, on yhä enemmän vasemmistoliiton riveissä. Esimerkiksi eduskuntavaaliehdokkaina heitä löytyy.
Todistaa mielestäni vain sen, että asemaltaan ja tulotasoltaan keskivertopalkkatyöläiseen verrattavien pienyrittäjien asioita ei porvaripuolueet ole saaneet kuntoon. Juhlapuheita on kyllä pidetty.
Keskustankin työreformissa lähdettiin työntekijän neuvotteluaseman heikentämisestä, ei esimerkiksi byrokratian yksinkertaistamisesta, joka toisi säästöjä ja jättäisi aikaa enemmän pääasiaan eli yrittämiseen.
Vasureiden idea siitä,että tulot määräävät saatavien etuuksien tason, eikä se mitä ihminen tekee on selvästikin saamassa kannatusta.