Al Gorella jättimäinen energiankulutus
[Jukka Lehtinen 1.3.2007]
Tennesseeläinen politiikan tutkimuslaitos tutki Al Goren energialaskut. Niistä selvisi, että Goren suuren Nashvillessä sijaitsevan talon vuotuinen sähkönkulutus oli 221 000 kilowattituntia. Se on 20-kertaa enemmän kuin Yhdysvalloissa keskimäärin. Kaiken lisäksi sähkönkulutus oli nousussa.
Maakaasua Al Goren talous kulutti 1 080 dollarin edestä kuussa. Yhteensä hänen energialaskunsa oli 30 000 dollaria vuodessa.
Yhdysvaltain entinen varapresidentti Gore kiertää maailmaa varoittamassa ilmaston lämpenemisestä.
Sähkölaskuja penkoneen ryhmän puheenjohtaja Drew Johnson kertoo Guardian-sanomalehdessä, että paljastuksen tarkoitus oli näyttää, että Goren puheet ja teot eivät ole linjassa. Raportti oli nimetty "Al Goren epämiellyttäväksi totuudeksi" Oscarilla palkitun dokumentin mukaan.
Goren ympäristöneuvonantaja Kalee Kreiderin mukaan raportti ei anna koko kuvaa Goren energiankäytöstä. Nashvillen talon sähkö ostetaan vihreän sähkön tuottajilta ja talossa on aurinkopaneelit. Gore tavoittelee myös hiilivapaata elämäntyyliä, jossa ostetaan esimerkiksi vihreitä sertifikaatteja, joiden avulla henkilökohtaisesti aiheutetut hiilidioksidipäästöt tasataan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.