MISTÄ MAALISVAALEISSA 2007 ON KYSYMYS
Suomen EU-jäsenyys on merkinnyt käytännössä valtiollisen itsenäisyytemme ja täysivaltaisuutemme huomattavaa kaventumista. Tämä tarkoittaa, että mahdollisuutemme itsenäiseen politiikkaan on monilla sektoreilla estynyt ja toisilla merkittävästi rajoittunut. Kansakuntamme on joutunut 1.1.1995 lukien elämään Euroopan suurimpien ja vaikutusvaltaisimpien valtioiden (Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta) taloudellisen ja poliittisen eliitin ehdoilla. Maassamme on EU-politiikan seurauksena tapahtunut yhteiskunnallinen uusjako yhtäältä kansan enemmistön kustannuksella rikastuneeseen etuoikeutettuun ja harvalukuiseen yläluokkaan (oligarkinen eliitti) sekä toisaalta muihin kansalaisiin. Samalla kun nykyinen hallitus ja eduskunta ovat suosineet rikasta yläluokkaa helpottamalla sen verotusta ja myöntämällä sille monia etuuksia, ne ovat jatkaneet 1990-luvun lamavuosina aloittamaansa hyvinvointivaltion alasajopolitiikkaa. Tämä on merkinnyt muun ohella terveyden- ja vanhustenhoitoon sekä moniin muihin kansalaisten enemmistön kannalta elintärkeisiin toimintoihin ja palveluihin kohdennettujen määrärahojen vähentämistä ja leikkaamista. Näin on menetelty huolimatta siitä, että kansantuote on Suomessa tällä hetkellä suurempi kuin koskaan aikaisemmin.
Yhteiskunnassamme on monia suuria ongelmia: työntekijöiden heikentynyt asema (työtaakka suurentunut, epävarmuus ja turvattomuus tulevaisuudesta lisääntynyt); varsin korkea työttömyysaste; osa-aikaisten ymv. työntekijöiden suuri osuus työllisestä työväestä; uuden vähäväkisen 'yhteiskuntaluokan', prekariaatin, synty; työmarkkinatuen, työttömyyspäivärahan, vanhempainrahan vähimmäismäärän sekä kotihoidon ja omaishoidon tuen varassa elävien kansalaisten ja pieneläkeläisten heikko asema; suhteellisen köyhyyden voimakas lisääntyminen (köyhien kansalaisten lukumäärä on kohonnut noin 600.000:een), sairaanhoidon ongelmat (hoitajien vähäinen lukumäärä ja huono palkkaus), vanhustenhoidon ja seniorikansalaisten huollon ongelmat (kotipalvelujen niukkuus, resurssien puute, palveluasuntojen ja laitospaikkojen puute); vammaisten ja vaikeavammaisten ihmisten hoidon ja huolenpidon puutteet (palveluasuntojen niukkuus, resurssipula, henkilökohtaista avustajaa koskevan subjektiivisen oikeuden puute); asunnottomien suuri määrä (noin 7.400 ihmistä); asuntojen kohtuuttoman korkeat hinnat; eläkeläisten epäyhdenvertainen kohtelu työntekijöihin nähden (eläkkeiden epätasa-arvoinen kohtelu palkkatulokohteluun verrattuna, mikä johtuu niin kutsutusta taitetusta eläkeindeksistä); sukupuolten välinen epätasa-arvo (samapalkkaisuuden puute); suurten pääomien omistajien ehdoilla harjoitettava keinottelukapitalismi; pääomien keinotteluluonteinen maastavienti; suomalaisten yritysten ulkomaille siirtäminen; kotimaisten yritysten ja työpaikkojen lopettaminen; elintarvikkeiden vähävaraisille liian korkea arvonlisävero (17 %); suomalaisen talonpojan epävapaus tai suuresti rajoitettu vapaus; suomalaisen hyvinvointivaltion alasajo.
Työtulojen osuus 'tulokakusta' on (Tilastokeskuksen yliaktuaarin Olli Savelan mukaan) pienentynyt. Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus nyt noin kolmannes. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa tuottavuuden paraneminen, työttömyys ja tulopolitiikka. Funktionaalinen tulonjako eli tuotannossa syntyneen arvonlisäyksen jakautuminen työn ja pääoman kesken on selvästi muuttunut Suomessa viimeksi kuluneen 30 vuoden aikana. "Työtulojen osuus arvonlisäyksestä oli 1980-luvulla vielä 75-80 prosenttia, mutta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa osuus vakiintui noin 65 prosentin paikkeille. Voittojen osuus on vastaavasti kasvanut 20-25 prosentista noin 35 prosenttiin. Muutosta voi pitää varsin merkittävänä" (Savela).
Mitä olisi tehtävä? Maamme valtiollinen itsenäisyys ja täysivaltaisuus tulee palauttaa. Tämä edellyttää irtautumista EU:sta. Se on toteutettavissa Eduskunnan päätöksellä. Unionista irtautuminen vapauttaa maamme EU:lle suoritettavista jatkuvasti kasvavista maksuista. Suomen ja EU:n suhteet on järjestettävissä erillisillä yhteistyösopimuksilla, samaan tapaan kuin Sveitsi on toiminut. Vaihtoehtona on siirtyminen EU:hun liittymistä edeltävään tilanteeseen eli ETA-sopimuksen piiriin (Norjan, Islannin ja Liechtensteinin tavoin). EU:sta irtautuminen ei tietenkään riitä. Nykyiselle tuhoisalle politiikalle on olemassa asiallinen, materiaalinen vaihtoehto: paluu yhteiskunnallisesti oikeudenmukaiseen hyvinvointivaltioon. Tämän hankkeen toteuttaminen on täysin realistista.
Suomen nettomaksut EU-jäsenyydestä vuosina 1995-2007 (eli 13 vuoden jaksolla) nousevat (Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijalta saatujen laskelmien mukaan) yhteensä 2.546,8 miljoonaan euroon eli 2,55 miljardiin euroon. Tämä merkitsee, että mikäli maamme olisi pysytellyt EU:n ulkopuolella, meillä olisi ollut keinot ratkaista sairaanhoitomme ja sosiaaliturvamme, sanalla sanoen hyvinvointivaltiomme, keskeiset ongelmat. EU-jäsenyyden oloissa kysymyksessä on mission impossible (mahdoton tehtävä). Tästä kantavat vastuun maamme kolme suurinta puoluetta, jotka eri kokoonpanoissa ovat käyttäneet poliittista valtaa maassamme vuoden 1983 eduskuntavaaleista lähtien.
Maalisvaaleissa 2007 on aika äänestää Eduskuntaan sellaiset ehdokkaat, joille maamme valtiollinen itsenäisyys ja täysivaltaisuus samoin kuin hyvinvointivaltion täysimääräinen palauttaminen ovat keskeisiä arvoja. Kansalaisilla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus valita Eduskunta, jolla on moraalista rohkeutta tehdä Suomesta aidosti demokraattinen ihmisoikeus- ja hyvinvointivaltio. Sellainen valtio pitää huolta omista kansalaisistaan, ketään unohtamatta. Sellainen valtio osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön yhdenvartaisuuden pohjalta ja yleismaailmallisen solidaarisuuden hengessä. Sellainen valtio rakentaa käytännössä osaltaan maailmaa, jossa ketään ei jätetä, jossa kaikista pidetään huolta maailmanlaajuisen kumppanuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä. Sellainen valtio pitää arvossa YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa (1948) ilmaistua kansojen korkeinta päämäärää: "sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta".
Suomen EU-jäsenyys on merkinnyt käytännössä valtiollisen itsenäisyytemme ja täysivaltaisuutemme huomattavaa kaventumista. Tämä tarkoittaa, että mahdollisuutemme itsenäiseen politiikkaan on monilla sektoreilla estynyt ja toisilla merkittävästi rajoittunut. Kansakuntamme on joutunut 1.1.1995 lukien elämään Euroopan suurimpien ja vaikutusvaltaisimpien valtioiden (Saksa, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta) taloudellisen ja poliittisen eliitin ehdoilla. Maassamme on EU-politiikan seurauksena tapahtunut yhteiskunnallinen uusjako yhtäältä kansan enemmistön kustannuksella rikastuneeseen etuoikeutettuun ja harvalukuiseen yläluokkaan (oligarkinen eliitti) sekä toisaalta muihin kansalaisiin. Samalla kun nykyinen hallitus ja eduskunta ovat suosineet rikasta yläluokkaa helpottamalla sen verotusta ja myöntämällä sille monia etuuksia, ne ovat jatkaneet 1990-luvun lamavuosina aloittamaansa hyvinvointivaltion alasajopolitiikkaa. Tämä on merkinnyt muun ohella terveyden- ja vanhustenhoitoon sekä moniin muihin kansalaisten enemmistön kannalta elintärkeisiin toimintoihin ja palveluihin kohdennettujen määrärahojen vähentämistä ja leikkaamista. Näin on menetelty huolimatta siitä, että kansantuote on Suomessa tällä hetkellä suurempi kuin koskaan aikaisemmin.
Yhteiskunnassamme on monia suuria ongelmia: työntekijöiden heikentynyt asema (työtaakka suurentunut, epävarmuus ja turvattomuus tulevaisuudesta lisääntynyt); varsin korkea työttömyysaste; osa-aikaisten ymv. työntekijöiden suuri osuus työllisestä työväestä; uuden vähäväkisen 'yhteiskuntaluokan', prekariaatin, synty; työmarkkinatuen, työttömyyspäivärahan, vanhempainrahan vähimmäismäärän sekä kotihoidon ja omaishoidon tuen varassa elävien kansalaisten ja pieneläkeläisten heikko asema; suhteellisen köyhyyden voimakas lisääntyminen (köyhien kansalaisten lukumäärä on kohonnut noin 600.000:een), sairaanhoidon ongelmat (hoitajien vähäinen lukumäärä ja huono palkkaus), vanhustenhoidon ja seniorikansalaisten huollon ongelmat (kotipalvelujen niukkuus, resurssien puute, palveluasuntojen ja laitospaikkojen puute); vammaisten ja vaikeavammaisten ihmisten hoidon ja huolenpidon puutteet (palveluasuntojen niukkuus, resurssipula, henkilökohtaista avustajaa koskevan subjektiivisen oikeuden puute); asunnottomien suuri määrä (noin 7.400 ihmistä); asuntojen kohtuuttoman korkeat hinnat; eläkeläisten epäyhdenvertainen kohtelu työntekijöihin nähden (eläkkeiden epätasa-arvoinen kohtelu palkkatulokohteluun verrattuna, mikä johtuu niin kutsutusta taitetusta eläkeindeksistä); sukupuolten välinen epätasa-arvo (samapalkkaisuuden puute); suurten pääomien omistajien ehdoilla harjoitettava keinottelukapitalismi; pääomien keinotteluluonteinen maastavienti; suomalaisten yritysten ulkomaille siirtäminen; kotimaisten yritysten ja työpaikkojen lopettaminen; elintarvikkeiden vähävaraisille liian korkea arvonlisävero (17 %); suomalaisen talonpojan epävapaus tai suuresti rajoitettu vapaus; suomalaisen hyvinvointivaltion alasajo.
Työtulojen osuus 'tulokakusta' on (Tilastokeskuksen yliaktuaarin Olli Savelan mukaan) pienentynyt. Yritysten saamat voitot ovat kasvaneet työtuloja nopeammin viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Tuotannossa syntyneestä tulosta on voittojen osuus nyt noin kolmannes. Tähän ovat vaikuttaneet muun muassa tuottavuuden paraneminen, työttömyys ja tulopolitiikka. Funktionaalinen tulonjako eli tuotannossa syntyneen arvonlisäyksen jakautuminen työn ja pääoman kesken on selvästi muuttunut Suomessa viimeksi kuluneen 30 vuoden aikana. "Työtulojen osuus arvonlisäyksestä oli 1980-luvulla vielä 75-80 prosenttia, mutta 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa osuus vakiintui noin 65 prosentin paikkeille. Voittojen osuus on vastaavasti kasvanut 20-25 prosentista noin 35 prosenttiin. Muutosta voi pitää varsin merkittävänä" (Savela).
Mitä olisi tehtävä? Maamme valtiollinen itsenäisyys ja täysivaltaisuus tulee palauttaa. Tämä edellyttää irtautumista EU:sta. Se on toteutettavissa Eduskunnan päätöksellä. Unionista irtautuminen vapauttaa maamme EU:lle suoritettavista jatkuvasti kasvavista maksuista. Suomen ja EU:n suhteet on järjestettävissä erillisillä yhteistyösopimuksilla, samaan tapaan kuin Sveitsi on toiminut. Vaihtoehtona on siirtyminen EU:hun liittymistä edeltävään tilanteeseen eli ETA-sopimuksen piiriin (Norjan, Islannin ja Liechtensteinin tavoin). EU:sta irtautuminen ei tietenkään riitä. Nykyiselle tuhoisalle politiikalle on olemassa asiallinen, materiaalinen vaihtoehto: paluu yhteiskunnallisesti oikeudenmukaiseen hyvinvointivaltioon. Tämän hankkeen toteuttaminen on täysin realistista.
Suomen nettomaksut EU-jäsenyydestä vuosina 1995-2007 (eli 13 vuoden jaksolla) nousevat (Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkijalta saatujen laskelmien mukaan) yhteensä 2.546,8 miljoonaan euroon eli 2,55 miljardiin euroon. Tämä merkitsee, että mikäli maamme olisi pysytellyt EU:n ulkopuolella, meillä olisi ollut keinot ratkaista sairaanhoitomme ja sosiaaliturvamme, sanalla sanoen hyvinvointivaltiomme, keskeiset ongelmat. EU-jäsenyyden oloissa kysymyksessä on mission impossible (mahdoton tehtävä). Tästä kantavat vastuun maamme kolme suurinta puoluetta, jotka eri kokoonpanoissa ovat käyttäneet poliittista valtaa maassamme vuoden 1983 eduskuntavaaleista lähtien.
Maalisvaaleissa 2007 on aika äänestää Eduskuntaan sellaiset ehdokkaat, joille maamme valtiollinen itsenäisyys ja täysivaltaisuus samoin kuin hyvinvointivaltion täysimääräinen palauttaminen ovat keskeisiä arvoja. Kansalaisilla on nyt ainutlaatuinen tilaisuus valita Eduskunta, jolla on moraalista rohkeutta tehdä Suomesta aidosti demokraattinen ihmisoikeus- ja hyvinvointivaltio. Sellainen valtio pitää huolta omista kansalaisistaan, ketään unohtamatta. Sellainen valtio osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön yhdenvartaisuuden pohjalta ja yleismaailmallisen solidaarisuuden hengessä. Sellainen valtio rakentaa käytännössä osaltaan maailmaa, jossa ketään ei jätetä, jossa kaikista pidetään huolta maailmanlaajuisen kumppanuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä. Sellainen valtio pitää arvossa YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa (1948) ilmaistua kansojen korkeinta päämäärää: "sellaisen maailman luominen, missä ihmiset voivat vapaasti nauttia sanan ja uskon vapautta sekä elää vapaina pelosta ja puutteesta".
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.