Silmiin katsomisen

Olen jo aikuinen, varmaan monen täällä kirjoittavan vanhempien ikäluokkaa. Olen ollut nuoresta asti ujo ja ihmisarka hiljainen tyttö.
Vanhemmiten ja elämänkokemusten myötä ujouden pystyy useimmiten kätkemään, ikävä kyllä joskus kovankin kuoren alle. Itsevarmuuttani on jopa kehuttu...ei tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Mutta yksi on ja pysyy, silmiin katsominen on minulle vaikeaa. Vilkaisen toki joskus aina keskustelukumppaniani, mutta en koko aikaa katso.
Nuorena siitä huomautettiinkin. Olen miettinyt pääni puhki miksen uskalla. Yksi syy on toki se epävarmuus siis "olenko OK, onko meikki OK".
Jotenkin sitä vaan toivoisi, että tässä iässä jo olisi sinut pinnalsiten asioiden kanssa.
71692
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minua eivät henkilökohtaisesti häiritse yhtään ihmiset, jotka eivät "PORAA suoraan silmiini"!

En ole itsekään mikään "tuijottelijatyyppi", joten koen tuijottelun aika epämiellyttävänä!

Äänestä

Minä en ole mitenkään jo, mutta ei tapanani ole ketään silmiin tuijotella. Johan se olisi rasittavaa, jos pitäisi koko ajan miettiä katsooko tarpeeksi usein vastapuolta silmiin.
Välillä voi tietysti ihan rauhallisesti vilkaista, mutta ei se mikään kynnyskysymys ole. En minä ainakaan välittäisi, että puhekumppani koko ajan silmiini tuijottaisi.

Äänestä

Itse olen ujon puoleinen mies, mut mua todella häiritsee jos puhuttaessa ei kattota silmiin. Eihän se välttämättä helppoa ole, mut siihenkin on oppinut. Ainakin kerran kun tapasin yhden naisen, joka ei varmaan kertaakaan kattonu silmiin tapaamisen aikana, niin se tuntu todella oudolta. Mulle silmät kertoo paljon mitä joku sanoo, kuten muutkin eleet ja jos puhuu vaan poispäin, niin siitä puheesta jää joku sanoma pois. Eikä sen tartte olla mitenkään jatkuvaa tuijottamista, mut ees sen verran katsekontaktia pitää olla, että tietää että toinen kuuntelee.

Äänestä

Mulla silmät karsastaa sisäänpäin, minkä takia olen koko iän on vältellyt katsekontakteja. Ilman tätä vaivaa tuskin silmiin katselu tuottaisi näin valtavaa ongelmaa. Kierosilmäisyys tehnyt mut epävarmaksi, ujoksi esiintyjäksi ja varmaankin myös yleisesti hiljaiseksi. Kiitos kiusaajille:(

Äänestä

Sama tarina minullakin. Melkein kaiken muun ujouteni olen oppinut kätkemään, mutta katsekontakti.. huh. Siihen pakottautuminen ei aina vieläkään onnistu, etenkään, jos pidän keskustelukumppanista todella paljon tai vastassa on pelottava kiusanhenki. Sivulle vilkuilu menee kohdallani ilmeisesti useimmiten "ylimielisyyden" tms. piikkiin. Kovan ämmän maineessa olen. Surkuhupaisaa! Joskus pohdin vakavasti pitäisikö pyytää jokin lääkitys. Saisiko tätä maskia vielä jotenkin löysemmälle? Muutuuko ujosta pintakovaksi kasvanut ihminen luonollisemmaksi lääkkeillä?

Äänestä
  • itse en uskalla katsoa ihastukseni kohdetta silmiin ja muutenkin silmiin katsominen on tosi vaikeaa. olen myös kuullut että osa ihmisistä ainakin pitää minua kylmänä ihmisenä tai jotenkin vihaisena.. en ymmärrä koska ujoudesta huolimatta yritän olla positiivinen.
    ehkä silmiin katsomisen taidon voi joskus oppia mutta minulla vielä hyvin kaukana. :(

    Äänestä

  • sisuwa kirjoitti:

    itse en uskalla katsoa ihastukseni kohdetta silmiin ja muutenkin silmiin katsominen on tosi vaikeaa. olen myös kuullut että osa ihmisistä ainakin pitää minua kylmänä ihmisenä tai jotenkin vihaisena.. en ymmärrä koska ujoudesta huolimatta yritän olla positiivinen.
    ehkä silmiin katsomisen taidon voi joskus oppia mutta minulla vielä hyvin kaukana. :(

    minulle silmiinkatsominen on myös todella vaikeaa, silti keskustellessa pyrin katsomaan aika ajoin keskustelu kumppanin silmiin, tosin en pysty kerralla katsomaan kun pari sekuntia ja sitten tulee pakottava tarve katsoa muualle mutta kai tuokin on jotain... mutta itseäni ei todellakaan häiritse jos ei katsota silmiin ja jotenkin keskustelukin on paljon rennompaa kun ei tuijoteta, ystävä piireissäni tuskin koskaan katsotaan silmiin, jotenkin meilläpäin tai minulla tulee olo että kun katsotaan silmiin niin jutellaan vakavasta asiasta, mut siis ei oo paha jos et katso silmiin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikeus kirjoitti:

Olen jo aikuinen, varmaan monen täällä kirjoittavan vanhempien ikäluokkaa. Olen ollut nuoresta asti ujo ja ihmisarka hiljainen tyttö.
Vanhemmiten ja elämänkokemusten myötä ujouden pystyy useimmiten kätkemään, ikävä kyllä joskus kovankin kuoren alle. Itsevarmuuttani on jopa kehuttu...ei tiennyt itkeäkö vai nauraa.
Mutta yksi on ja pysyy, silmiin katsominen on minulle vaikeaa. Vilkaisen toki joskus aina keskustelukumppaniani, mutta en koko aikaa katso.
Nuorena siitä huomautettiinkin. Olen miettinyt pääni puhki miksen uskalla. Yksi syy on toki se epävarmuus siis "olenko OK, onko meikki OK".
Jotenkin sitä vaan toivoisi, että tässä iässä jo olisi sinut pinnalsiten asioiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu