Meidän tulee jatkaa pääministerimme ponnisteluja saada Turkki viimein liitettyä Eurooppaan.
Onnea Pääministerille näissä pyrkimyksissä.
Onnea Pääministerille näissä pyrkimyksissä.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
työvoimaa tullaan tarvitsemaan!
Kannetaan Keskustan tässä asiassa tekemää pitkäjänteistä politiikkaa.
suuren suosion Eu-puheenjohtajana ja hänen tämän hetken kannatuslukunsakin kertovat sen.
Pääministerimme tekemä lujatahtoinen ja peräänantamaton työ Turkin liittämiseksi EU:hun on tuonut meille arvostusta yli rajojen.
Tuohon ei kaikki edes kykene.
Vanhasen suosio on ansaittu. Hän on luja ja päättäväinen tekemään mies tekemään työnsä.
noin hyvä mies pääministerinä,kateus on palstalla käsin kosketltavan kiukkuista.
toiset miettii uusien turkkilaisten tulvaa mansikkapelloileen, ihan ollaan vaan kateellisia, luulisi kepunkin löytävän lähempää ammatti-ja kielitaidottomia maahanmuuttajia kuin Turkista asti.
*3.3.-99 (IL): ”Suomen keskustan edustajat EU-parlamentissa kuuluvat ”Euroopan demokraattisten ja uudistusmielisten liberaalien ryhmään” eli lyhyesti liberaaliryhmään, jossa on jäseniä 52. Se on varsin pieni ryhmä, kun sitä verrataan Euroopan kansanpuolueeseen, jossa on 173 edustajaa tai sosialistiryhmään, jossa edustajia on 217. Pieni koko näkyy myös keskustan eurosaavutuksissa.
SDP:n euroedustaja Ulpu Iivari on sanonut osuvasti, että Euroopan parlamentti on kuin kunnanvaltuusto, jossa demarit ja Kokoomus sopivat asiat keskenään. Esimerkiksi EU:n budjetista päätettäessä - missä parlamentilla on jopa hieman valtaa - siitä sovitaan porvareiden ja sosialistien kesken (yhteensä 390 jäsentä). Liberaaliryhmällä ei ole näissä veivauksissa mitään roolia.
Hassua onkin, kun keskusta melskaa saavutuksillaan EU-parlamentissa. Haastatteluissa he luettelevat asioita, joita myös Kokoomus ja demarit ovat ajaneet omissa ryhmissään. Hyvä esimerkki turhista puheista on esimerkiksi parlamentin maatalousvaliokunnan jäsen Timo Järvilahti. Hän ajaa parhaiten kepun maaseutupoliittisia ajatuksia EU:ssa kertomalla niitä Kokoomuksen ja SDP:n edustajille.
Ei tarvitse paljon pilailla, jos väittää, että tulevissa eurovaaleissa kepulle annettu ääni on hukkaan heitetty. Jos haluaa vaikuttaa EU:ssa Suomelle myönteisiin asioihin.
Väärässä seurassa
Aatteellisesti tuo liberaaliryhmä on parlamentin federalistisin. Se siis ajaa Euroopan liittovaltiota. Liberaalien ohjelmassa ovat mm. vaatimukset, että EU-parlamentin on saatava täysimääräinen lainsäädäntövalta ja oikeus muuttaa EU:n perussopimuksia. Tämä on useimmille demareille ja kokoomuslaisillekin kauhistus; kepun kotimaassa esittämistä kannanotoista nyt puhumattakaan. Samoin liberaaliryhmä vaatii tiukasti talous- ja rahaliitto EMU:n toteuttamista.
Valtapoliittisesta taktikoinnissaan keskusta onkin iskenyt kirveensä kiveen. Historiallisesti katsoen tämä on omituista. Olihan maalaisliitto-keskustapuolue ensimmäinen porvarillinen puolue, joka ryhtyi läheiseen yhteistyöhön NKP:n kanssa yöpakkasten jälkeen vuonna 1958. Suhteet NKP:n kanssa jopa virallistettiin vuonna 1974.
Kepulla oli sittemmin lämpimät suhteet myös Bulgarian, Puolan ja DDR:n maalaisliittojen kanssa, jotka eivät tietenkään olleet muuta kuin kommunistipuolueiden agraariosastoja. Sillä aikaa kun kepu rakenteli itäsuhteita, muut suuntasivat länteen. Kepu jäi kansainvälisine suhteineen samaan kastiin kommunistien kanssa.
Oppositiossa omassa ryhmässään
Kun europarlamentin liberaaliryhmän linjauksia peilaa keskustan linjauksiin, voi hyvin kuvitella minkälaisessa oppositiossa se on omassa ryhmässään. SDP ja Kokoomus eivät ole sitä mieltä, että parlamentti saisi muuttaa perussopimuksia. Se on jäsenvaltioiden tehtävä. Esimerkiksi Kokoomuksen Eurooppapoliittiset linjaukset ovat paljon yhteneväisempiä oman EPP-ryhmänsä kanssa, vaikka hienoisia painotuseroja onkin.
Keskustan tie liberaaliryhmään olikin pitkälle Olli Rehnin paaluttama. Saattaakin olla, että Rehn edelleen tuntee olonsa liberaaliryhmässä vähemmän tukalaksi kuin esimerkiksi Paavo Väyrynen. Hänen EU-linjauksensa ovat kuin toiselta planeetalta verrattuna liberaaliryhmän liittovaltio-ohjelmaan.
Liberaaliryhmä hajoaa - kepu jää yksin
Tänä syksynä liberaaleista siirtyy EPP-ryhmään Portugalin kansanpuolueen kahdeksan edustajaa. Tämä vaikuttaa liberaaliryhmään monessa mielessä. Ryhmän jäsenistö on jo nyt painottunut EU:n pohjoisille alueille. Tästä syystä etelä-eurooppalaiset vierastavat koko ryhmää, mikä vähentää sen vaikutusvaltaa entisestään. Portugalilaisten loikka vain vahvistaa tätä.
Vuoden vaihteessa EU-parlamentin kaikki luottamustoimet menevät uuteen jakoon. Tällöin valitaan uusi puhemiehistö, valiokuntien puheenjohtajat jne. Liberaaliryhmän osuus tässä jaossa pienenee entisestään. Samoin pienenevät keskustan vaikutusmahdollisuudet yhteisiin asioihin.
Post(humus) scriptum
Melkoinen osa keskustapuolueesta ei millään haluaisi hyväksyä Suomen EU-jäsenyyttä, jota se keskeisesti oli itse ajamassa. On tämä historiallisessakin valossa outoa, sillä keskustan lähes jumalaksi korottama oppi-isä Santeri Alkio kannatti Euroopan liittovaltiota. Alkio kirjoitti Maan Äänessä 15.1.1920:
"Kansojen liiton heimolaisajatuksena tulisi Euroopan niin ikään kiireesti ottaa harkitakseen kysymystä Euroopan yhdysvalloista. On ilmeistä, että oman rauhansa vuoksi Euroopan täytyy ruveta johtamaan politiikkaansa siihen, että valtojen väliltä katoaa tarve pitää yllä sotajoukkoja, tullirajoja ja eri arvoista rahaa." ”