Kokoomus ja limusiinit

Olen sitä mieltä, että SDP:n kampanjan vertailevat mainokset, "me ja minä", ovat aika typeriä keinotekoisessa vastakkaiasettelussaan, etenkin joukkoliikenteen ja limusiinien rinnastaminen.

Mutta huolimatta tuosta demarien typeryydestä olen myös sitä mieltä, että kokoomus panee kampanjarahansa pahasti hukkaan menemällä samaan halpaan nälvimään demareiden mainontaa omassa kampanjassaan Niinistön ja Kataisen voimin.

Olin tavattoman pettynyt nähtyäni eilen tuon tv-mainoksen. Se saattaa kovastikin huvittaa vannoutuneita kokoomuksen kannattajia ja demareita vierastavia ihmisiä, mutta minusta se on lapsellisuudessaan pelkkä hyvin huono vitsi.

Sori vaan, kokoomus. Mainosraha kannattaisi mieluummin käyttää omien tavoitteiden tunnetuksitekemiseen sellaisella houkuttelevalla ja asiallisesti uskottavalla tavalla, että mainonta toisi kokoomukselle uusia kannattajia.

Tämä kampanja ei tuo yhtään uutta.

Subjektiivisen mielipiteeni takana on ainoastaan 42 vuoden mainostoimistokokemus ja reilusti liki 15 vaalikampanjaa kaikissa mahdollisissa poliittisissa vaaleissa 60-luvun loputa alkaen.
13887
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Haluan nähdä sen Punton. Ei mulla muuta jäänyt tuosta Kokoomuksen mainoksesta vaivaamaan.
Sen olisi pitänyt herättää ajattelemaan kokooomuksen äänestämistä, mutta minä ryhdyin etsimään tietoa Puntosta.

Äänestä

Vaalimainonta suomessa näyttää olevan aika vaikea laji, kun mikään puolue ei ole oikein onnistunut..

Pohjat veti SAK:n mainos, joka oli suorastaan ällöttävä..
SDP:n mainoksessa oli ehkä ajatusta yksinkertaistaa puolueiden eroja, mutta nuo punaiset/siniset kuviot eivät toimi..
Keskustan "Vähän kuin itse äänestäisi" ei ole mistään kotoisin..
Kokoomuksen mainoksissa yritetään pureutua asioihin, mutta nuo kevennykset eivät oikein onnistuneet..

En usko, että kukaan oikeasti noiden mainosten perusteella äänestäisi mitään puoluetta.. Osa voi mainosten takia kylläkin jättää äänestämättä..

  • Kepun ja SDP:n kampanjat paljastavat, että mainosalan visuaaliset suunnittelijat seuraavat trendejä: sarjakuvamaiset puhekuplat ovat nyt "in". Niitä näkyy aika monissa mainoskampanjoissa, jos viitsii ryhtyä tekemään havaintoja niitä löytääkseen.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    Kepun ja SDP:n kampanjat paljastavat, että mainosalan visuaaliset suunnittelijat seuraavat trendejä: sarjakuvamaiset puhekuplat ovat nyt "in". Niitä näkyy aika monissa mainoskampanjoissa, jos viitsii ryhtyä tekemään havaintoja niitä löytääkseen.

    Kaikki viestintä yritetään yksinkertaistaa.. On joko vain kuvia ja kuvioita tai lause ja ehkä vain pari sanaa..

    Kohta on varmaankin harvinaisuus suomalainen, joka on oikeasti lukenut kirjan..

    Äänestä

  • Tasapuolisuutta kirjoitti:

    Kaikki viestintä yritetään yksinkertaistaa.. On joko vain kuvia ja kuvioita tai lause ja ehkä vain pari sanaa..

    Kohta on varmaankin harvinaisuus suomalainen, joka on oikeasti lukenut kirjan..

    Mainontahan ei ole muuta kuin mediasta ostettua tilaa/aikaa, jonka masksaja täyttää haluamillaan kuvilla ja sanoilla päästäkseen omiin tavoitteisiinsa.

    Silloin on pakko pelkistää ja yksinkertaistaa, jos haluaa tulla huomatuksi.

    Huomion herättämisen lisäksi pitäisi kuitenkin vangita ihmisten mielenkiinto myönteisellä ja asiallisesti vakuuttavalla tavalla, jotta ihmiset myös omaksuisivat ja ennen muuta hyväksyisivät sen informaation, joka mainoksen maksajan tavoitteena on.

    Nämä negatiivisuuteen perustuvat vitsit, joissa naureskellaan kilpailijalle, eivät nyt vaan muuta yhdenkään ihmisen aiempia mielipiteitä, joten niissä menee raha ihan hukkaan.

    Niinistön löpinä Halosen ja Lipposen limusiineista, jolle Katainen naureskelee, on tasan samaa sarjaa kuin SAK:n Lohtander yksin mässäilemässä notkuvan ruokapöytänsä ääressä.

    Minä en näe näissä "ideoissa" pienintäkään periaatteellista eroa.

    Äänestä

mielipidettä SAK:n mainoksesta. Heinäluomalla ei ollut, valitettavasti. Minulla on, mainos oli kuvottava: Ja sen lisäksi, että olen SAK:n jäsen, kuvottaa vielä enemmän.

Äänestä
  • SAK:n mainos on sisäpiirin vitsi, joka ei lisää äänestysaktiivisuutta, ellei samalla mennä kentälle, eli työpaikoille puhumaan äänestämisen tärkeydestä.

    Minusta tuo vtsi on siinä mielessä huono, että se sisältää negatiivisen rinnastuksen, joka ei ole totuudenmukainen, mistä seuraa, että vitsi on huono eikä toimi ollenkaan niihin ihmisiin, jotka pitävät rinnastusta totuuden vastaisena liioitteluna.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    SAK:n mainos on sisäpiirin vitsi, joka ei lisää äänestysaktiivisuutta, ellei samalla mennä kentälle, eli työpaikoille puhumaan äänestämisen tärkeydestä.

    SAK.n mainos on totuudenmukainen kertoessaan SAK.n omasta hallinnosta.
    SAK.n vaaleissa äänestysprosentti on lähinnä vitsi.

    Kuinka moni SAK.n jäsen jätti äänestämättä viimeisissä SAK.n valtuuston vaaleissa?

    EIHÄN NE EDES ÄÄNESTÄ!

    Äänestä

  • Työläisporvari kirjoitti:

    SAK.n mainos on totuudenmukainen kertoessaan SAK.n omasta hallinnosta.
    SAK.n vaaleissa äänestysprosentti on lähinnä vitsi.

    Kuinka moni SAK.n jäsen jätti äänestämättä viimeisissä SAK.n valtuuston vaaleissa?

    EIHÄN NE EDES ÄÄNESTÄ!

    Jokainen meistä uskoo totuuteen omalla tavallaan.

    Äänestä

  • Jaba_43 kirjoitti:

    SAK:n mainos on sisäpiirin vitsi, joka ei lisää äänestysaktiivisuutta, ellei samalla mennä kentälle, eli työpaikoille puhumaan äänestämisen tärkeydestä.

    Minusta tuo vtsi on siinä mielessä huono, että se sisältää negatiivisen rinnastuksen, joka ei ole totuudenmukainen, mistä seuraa, että vitsi on huono eikä toimi ollenkaan niihin ihmisiin, jotka pitävät rinnastusta totuuden vastaisena liioitteluna.

    että SAK tuhlaa meidän jäsenten rahoja tuollaisiin mainoksiin. Kyllä niille olisi parempaakin käyttöä. SAK:n jäsenenä en voi hyväksyä tuollaista toimintaa.

    Äänestä

on ihan fakta, että kansa sille pakkosyötetyn paskan
kuitenkin maksaa (ilmaista lounasta ei ole näissä kekkereissä, maksaja olet SINÄ).

Äänestä
  • Äänestäjänä olen sitä mieltä, että puolueiden on suorastaan pakko kertoa minulle, mitä ne aikovat saada seuraavan neljän vuoden aikana aikaiseksi, koska minun on jotain puoluetta ja ehdokasta äänestettävä.

    Mainonta on ainoa keino, jonka kautta puolueet saavat sanottavansa sanotuksi itse haluamassaan muodossa, koska media tekee juttunsa aina omalla tavallaan lukijoita/katsojia kalastellakseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jaba_43 kirjoitti:

Olen sitä mieltä, että SDP:n kampanjan vertailevat mainokset, "me ja minä", ovat aika typeriä keinotekoisessa vastakkaiasettelussaan, etenkin joukkoliikenteen ja limusiinien rinnastaminen.

Mutta huolimatta tuosta demarien typeryydestä olen myös sitä mieltä, että kokoomus panee kampanjarahansa pahasti hukkaan menemällä samaan halpaan nälvimään demareiden mainontaa omassa kampanjassaan Niinistön ja Kataisen voimin.

Olin tavattoman pettynyt nähtyäni eilen tuon tv-mainoksen. Se saattaa kovastikin huvittaa vannoutuneita kokoomuksen kannattajia ja demareita vierastavia ihmisiä, mutta minusta se on lapsellisuudessaan pelkkä hyvin huono vitsi.

Sori vaan, kokoomus. Mainosraha kannattaisi mieluummin käyttää omien tavoitteiden tunnetuksitekemiseen sellaisella houkuttelevalla ja asiallisesti uskottavalla tavalla, että mainonta toisi kokoomukselle uusia kannattajia.

Tämä kampanja ei tuo yhtään uutta.

Subjektiivisen mielipiteeni takana on ainoastaan 42 vuoden mainostoimistokokemus ja reilusti liki 15 vaalikampanjaa kaikissa mahdollisissa poliittisissa vaaleissa 60-luvun loputa alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu