Amerikanravuri

Hevoinen

Kertokaapas millainen hevonen on Amerikanravuri?
Luonteeltaan ja muutenkin? :)

34

4923

    Vastaukset

    • Kirjasta napattu rotumääritelmä jonka olen julkaissut täällä joskus aikaisemminkin...

      -Amerikkalainen lämminveri ravuri on jalo ja usein hieman hermostunut. Rotua jalostetaan ennen kaikkea ravikilpailuja varten, mutta nykyisin käytetään muihinkin tarkoituksiin. Säkäkorkeus 155-165cm. Usein raviradoilta karsittuja hevosia saa halvalla ratsuiksi. Toisinaan uudelleen koulutus onnistuu hyvin, mutta tämä on yksilöllistä. Ravihevosten etuna on,että niitä on käsitelty paljon, ja sen vuoksi ovat monesti helppoja lastata ja kengittää. Haittana on että kestää pitkään ennen kuin hevonen on uudelleen koulutettu niin, että sillä on hyvä ratsastaa, ja että fysiikka on riittävä suoriutumaan ratsastuksen vaatimuksista. Entisen ravurin kehittymismahdollisuudet ovat rajalliset, mutta siitä voi tulla esim. kiva maastoratsu. Kilpailemisesta kiinnostunut voi esim. osallistua helppoihin luokkiin eri lajeissa. Vilkkaan ja hermostuneen luonteensa takia Amerikkalaiset lv-ravihevoset eivät sovi aloittelijalle.-

      Yleisesti ottaen tapaamani Amerikkailaiset lämminverihevoset ovat olleet vilkkaita ja vauhdikkaita tapauksia.
      Niiden suurin ongelma tällä hetkellä on kiertolaisuus. Entinen ravuri ostetaan ratsuksi, tajuamatta kuinka suuri operaatio sellaisen hevosen koulutus toimivaksi ratsuksi oikein on. Ja osittain siihen vaikuttaa myös se helposti kuumuva luonne. Uudelleen koulutus on parhaillaan monen vuoden työ. Jos sen työ jaksaa tehdä, niin se palkitsee, mutta vauhti säilyy silti..se sykkii suonissa.
      Myyntipalstoilla on jatkuvasti ilmoituksia myytävistä lämppäreistä, tai ilmoituksia joissa ne halutaan vaihtaa rauhallisempaan.
      Itselläni on yksi kierrosta pelastettu lv-tamma. Työ on ollut suuri mutta palkitseva ja sitä on vielä vähintään yhtä suuri määrä edessä päin. Mutta myönettäköön että myös minun hevoseni on lujaa kulkeva draamakuningatar.. =)

      • säkäkorkeuden vetäsit?? amerikan ravurin säkä on n.145-160 (ainakin muutaman tietokirjan mukaan...) ranskalaiset on sit sitä kokoluokkaa mitä sanoit.


      • tuon kirjoitti:

        säkäkorkeuden vetäsit?? amerikan ravurin säkä on n.145-160 (ainakin muutaman tietokirjan mukaan...) ranskalaiset on sit sitä kokoluokkaa mitä sanoit.

        ..sekä kokemuksesta...
        ..On kai noita muitakin määritelmiä olemassa..Yhden mukaan jopa 155-157cm..


      • tuon kirjoitti:

        säkäkorkeuden vetäsit?? amerikan ravurin säkä on n.145-160 (ainakin muutaman tietokirjan mukaan...) ranskalaiset on sit sitä kokoluokkaa mitä sanoit.

        mulla on oma amerikanravuri ja sen säkä on n.170cm että on kyllä pieniä noi mistä tässä on kerrottu.


      • tuon kirjoitti:

        säkäkorkeuden vetäsit?? amerikan ravurin säkä on n.145-160 (ainakin muutaman tietokirjan mukaan...) ranskalaiset on sit sitä kokoluokkaa mitä sanoit.

        mulla on amerikanravuri ja sen säkä on n.170cm että on kyllä pieniä noi mistä tässä on kerrottu.


      • jaksako lokeroida hevosia rodun mukaan. Amerikkalaisia on täysin rauhallisia ja alottelijoiden ratsuja kaikki eivät ole hermoheikkoja vain siksi koska ovat amerikalaisia lämminverisiä. Ja toisista tulee myöskin täysin ratsuja.


      • tuon kirjoitti:

        säkäkorkeuden vetäsit?? amerikan ravurin säkä on n.145-160 (ainakin muutaman tietokirjan mukaan...) ranskalaiset on sit sitä kokoluokkaa mitä sanoit.

        Meidän pollen säkä on 164 vaikka onkin amerikanravuri ;)


    • Mielestäni ylläoleva viesti oli kirjoitettu liian puolueellisesti. Lämminverisestä sai aika "inhottavan" kuvan, jos tätä sanaa voi käyttää.

      Tietenkin jos yleistetään, niin ylläpitävä pitää paikkaansa. Samalla lailla voitaisiin sanoa, että suomenhevoset ovat laiskoja, rautahermoisia, kovasuisia ja jääräpäisiä. Ne ovat niin lihavia ettei niillä voi hypätä korkeita esteitä. Ne sopivat hyvin harrasteratsuiksi, mutta siihen se jääkin, sillä ne eivät suostu tekemään koulukiemuroita jääräpäisyytensä takia.

      Jokainen, joka tuntee useamman kuin kaksi suomenhevosta, tietää ettei ylläsanottu pidä paikkaansa kaikkien suokkien kanssa. Mutta yleistää aina voi. Pitäisi kuitenkin muistaa se toinenkin puoli.

      On totta, että lämminveriset ovat yleisesti ottaen hermostuneempia, nopeampia ja säikkyvempiä jos niitä verrataan rauhalliseen suomenhevoseen.
      Ennen en pitänyt yhtään lämminverisistä. Mielestäni ne olivat rasittavia turhan säikkyjiä ja höpöttäjiä, jotka vain hermoilivat. Tällöin olin tottunut suomenhevosen luonteeseen.
      Nyt kuitenkin hoidan ja ratsastan mielummin lämppäreitä kuin suokkeja!

      Moni lämminverinen on kuumeneva ja vauhdikas sen takia, kun suvussa on paljon juoksijoita. Ne on opetettu ja jalostettu nopeiksi, niiden täytyy vain juosta ja juosta minkä kintuistaan pääsevät. Mutta miksi sitten maailmassa on ex-ravureita? Kyllä, loukkaantunut ravuri siirretään ratsuksi, mutta ex-ravureita on eniten sen takia, kun hevonen on ollut liian hidas ravuriksi. Jos on liian hidas ravuriksi, voi olla ihan hyvä ratsuksi!

      Mikäli ostaa ex-ravurin, sen ratsukoulutus tulee olemaan piiitkä projekti. Mutta todellakin ainutlaatuinen, korvaamaton kokemus. Lämminverisen herkkyys on ihailtavaa. Jokainen lämpöinen jota olen ratsastanut, on ollut todella herkkä suustaan ja kyljistäänkin. Ei ole tarttenut kuin vain ajatella, niin on polle kääntynyt voltille! Oman kokemukseni mukaan suomenhevosia olen joutunut repimään suusta, että kääntyisivät edes vähääkään.

      Lämminveriset säikähtävät herkemmin vaikkapa pusikosta pyrähtävää lintua. Mutta ne eivät voi sille mitään.

      Riippuu siis lähinnä siitä, mistä pitää. Jos tykkäät lupsakasta tapauksesta, suomenhevonen voisi olla sinulle sopiva vaihtoehto. Jos et taas halua sellaista hevosta, jonka jokainen liike on ennalta arvattavissa, lämpöinen voisi olla sinulle hyvä. Minulla on kokemusta kahden lämpöisen koulutuksesta ratsuksi. Toinen kuumui vähän, mutta toimi silti suorilla kumikuolaimilla tosi hyvin. Rauhallisuus ratkaisee kuumakallen kanssa! Valmentajan avulla ratsukoulutuskin lähti hyvin käyntiin. Kun taas tämä nykyinen ei kuumu, on tosi lupsakka kentällä ja maailman kiltein tapaus. Laukatessa vauhtia löytyy hurjasti, mutta ravissa se ei päihittäisi kyllä ketään. On kyllä lämpöisten tapaan herkkä ratsastaa ja tosi kiva kaveri. Säikkyy välillä turhia, mutta rakastan sitä silti hurjasti.

      On olemassa sekä kuumuvia suokkeja että todella rauhallisia lämpöisiä. Käytetäänhän suokkejakin raveissa, joten osa niistäkin on koulutettu nopeiksi. Älkäämme siis katsoko pelkästään rotuun, vaan hevosen aiempaan elämään, mitä sille on opetettu tekmään :)
      Minkä rotuinen vaan osaa juosta, jos käsketään. Ja minkä rotuinen vaan voi toimia aloittelijoiden ratsuna, jos se koulutetaan siihen. Jokainen on yksilö.

      Ja tiedän useita lämpöisiä jotka ovat oivallisia aloittelijoiden hevosia!

      • ..olikin kuten kirjoitin, suoraan kirjasta napattu.
        Kuten totesin, itsellänikin on lämppäri ratsuna ja rakastan sitä yli kaiken.
        Omani on täynnä draamaa ja vauhtia, vedetty radoilta pois laukkaherkkyyden takia, mutta on varmasti olemassa rauhallisempiakin tapauksia..ja onkin..senkin olen joskus aikaisemmin todennut.
        Minua vaan surettaa itseäni se että lv-ravureita ostetaan ihmisille jotka eivät osaa viedä niitä oikealla tavalla eteenpäin.
        Sinä varmasti olet tiennyt mitä olet tehnyt, mutta on edelleen liikaa ihmisiä jotka eivät tiedä..ei niiden kierto-ongelma ihan tyhjästä ole syntynyt.. :(


      • Olen samaa mieltä! ne ovat yksilöitä, jotkut heikkohermoisia, jotkut menevät ehkä aloitteliallakin! Omistan 2 lämpöistä, toinen ihan "minun" ja toinen serkkuni heppa. serkkuni on taitava ratsastaja, ja on pakkokin olla jos sen herran kyydissä aikoo pysyä(kaiken lisäksi herra on melko korkea!) minun "poniseni" on melkein poni sekä ihan mahdottoman kiltti! se on ollut minulla noin 1v ja 4kk. ratsukoulutus oli aloitettu ennen kuin sain sen (satula ja suitset päällä, ravi käynti harjoituksia) ja nyt, sillä on hypätty koirkeintaan 90cm! osaa pohkeen väistön laukan noston yms yms, ja ensimmäiset kisat lähenevät jo hurjaa vauhtia! :)


    • Amerikanravuri on lempeä ja yhteistyöhaluinen hevosrotu. Sillä on kova kilpailuvietti (ravurina) Amerikanravuri on jalostettu ravihevoseksi, mutta nykyään sitä käytetään myös paljon harrasteratsuna. Oikeastaan se taitaa olla tällä hetkellä suosituin harrasteratsu. Amerikanravureita on suomessa n. 21500. Koltaan ne ovat yleensä n. 160cm korkeita. Ruunikot ovat yleisimpiä värejä Amerikanravureilla. Itse olen hoitanut kahta Amerikanravuria, ja nyt minulla on ollut kolme vuotta oma Amerikanravuri, jolle aion teettää varsan . Todella ihana rotu !

      • ...että aika kuumia tapauksia ovat, useinkaan aloittelijat ei pärjää näiden kanssa. Tämä ei ole mitenkään puolueellista vaan kokemuksesta puhun.


    • onhan niistä ameriikkalaisista jo vaikka minkä laisia juttuja kuullu ja nähnyt. Omasta mielestäni ne on tosi kilttejä varsinkin tässä pari nimellä mainittua hepoa swift american, quick devil. puuna's second, action woodisland ja monta muuta kaura turpaa sitä on tullu jo nähtyä. Jos aiot hankkia sellaisen niin siitä vaan kokemusta kun niistä on niin sanon et kyllä kannattaa ostaa...(ei täs ollu kyl yhtään järki tekstiä, mutta ei voi mitään)

    • Minkähän takia nämä kaikki kirjoitukset koskevat amerikan ravuria ratsukäytössä? Amerikkalainen lämminverinen on ennen kaikkea juuri RAVIHEVONEN. Se on juuri täydellinen siihen tehtävään, johon se on jalostettu.
      Amerikkalainen ravihevonen on nopea kehittymään; monilla niistä voi startata jo kaksivuotiaana. Se on erittäin kilpailuhenkinen ja rakastaa juoksemista. Se oppii nopeasti ja yrittää miellyttää hoitajaansa/ajajaansa. Säikkyys ei mielestäni kuvaa rotua, joka yleisesti ottaen on todella hyvä käsitellä, kengittää, kuljettaa ja suorittaahan se tehtäväänsä usein vierailla radoilla vieraiden hevosten lähellä.

      • mitä nyt tuohon hermostumiseen tulee, niin meidän tammuska lopetti säikähtämiset, kun minä rentouduin, enkä olettanut koko aikaa, että milloin se säikähtää. Joo, kyllähän tuota metsoa säikähtää, kun se metsässä lähtee vierestä lentoon, mutta säikähtäminen on pieniä säpsyjä, eikä ole puhettakaan, että säikyttäisiin niin, että kotiin lähdettäisiin. Hyvin herkkä suustaan ja avuilla ja istunnalle yleensäkin. Ja kyllä rakastaa tottakai juoksemista, niin selästä, kärryistä kuin vapaanakin. Mitä ratsastavutteen tulee, niin omaa isot liikkeet, ja istuminen esim. ravissa on aika työn takana. Laukka tulee oikealla istunnalla ja kentällä alkaa olla jo kolmitahtista. Ihana, herkkä tyttö, välillä vähän turhankin ja osaa olla kyllä kovapäinen. :) ja säkää löytyy reilut 160.


    • Rotu on ihan kiva kun itsellänikin on semmonen.Luonteeltaan amerikanravuri on tosi ystävällinen, ihmisrakas myös se oppii tosi nopeasti kaikenlaista.

      • Eli siis meilläkin on ollut Amerikan ravuri ja sen säkää en tiedä/muista. Enää meillä ei sitä ole..:(..


      • Jazaa kirjoitti:

        Eli siis meilläkin on ollut Amerikan ravuri ja sen säkää en tiedä/muista. Enää meillä ei sitä ole..:(..

        Mulla on kans oma amerikaravuri,se on ihan mielettömän söpö!!
        Ja todella kiltti ruuna.


    • Amerikanravurit ovat kuumahkoja, mutta tervepäisiä nopeita hevosia. Itselläni oli yksi sama hevonen vuosia, jolloin treenasin sitä ratsuna. Hyväpäinen, mutta nopeasti kuumeneva -ei aloittelijan ratsu-. Askeleet kevyet ja nopeat. Matkaratsuna oli ehdoton, liikkeet tasaisia, oli myös täysin maastovarma. Ei mennyt höyryjunana tosiaankaan vaan oli aina... no melkein aina ohjattavissa. Jalat vain nousivat korkeammin, kun kuumeni. Säkä oli 155cm ja väriltään oli ruunikko.

      Itse rodunomaisesti hevonen on tosi ylväänoloinen. Häntä kaarella ja pääkaarella juoksee eteenpäin ja kun oikeita lihaksistoa treenaa, niin siitä saa taitavan ratsun, mutta toki sen hevosen päätarkoitus on ravikentillä. Kilpaileminen on verissä eli ei kannattanut ajatellakaan pääsevänsä ratsastamaan "tasaisesti" toisen hevosen vierellä vaan väenväkisin kyllä sen toisen ohittaa, vaikkei ravikenttiä olisi ikinä nähnyt.

      • Olipas mukavaa lukea amerikanravurista noin monenmoisia kirjoituksia. Mulla on ollut kohta 2 vuotta nuori amerikanravuritamma, josta ei onneksi yritetty väkisin juoksijaa. Tämä tapaus on erittäin rauhallinen, ei hoppuile ratsastaessa ja on todella helppo käsitellä.Maastossakaan ei kiirehdi toisen perään, vaikka toinen lähtisi raviin. Kuuntelee upeasti painoapuja ja oppii nopeasti uutta.Ratsastaessa ei näy mitenkään, että tämä on ravisukuinen.Alusta asti olen uskaltanut aloittelijoidenkin ratsastaa kentällä. Pikkuisen säikky tämä tamma on, mutta ei mielestäni yhtään säikympi kuin aikaisempi hevoseni(suomenhevonen).Mutta persooniahan ne hevosetkin ovat.


      • mibatti kirjoitti:

        Olipas mukavaa lukea amerikanravurista noin monenmoisia kirjoituksia. Mulla on ollut kohta 2 vuotta nuori amerikanravuritamma, josta ei onneksi yritetty väkisin juoksijaa. Tämä tapaus on erittäin rauhallinen, ei hoppuile ratsastaessa ja on todella helppo käsitellä.Maastossakaan ei kiirehdi toisen perään, vaikka toinen lähtisi raviin. Kuuntelee upeasti painoapuja ja oppii nopeasti uutta.Ratsastaessa ei näy mitenkään, että tämä on ravisukuinen.Alusta asti olen uskaltanut aloittelijoidenkin ratsastaa kentällä. Pikkuisen säikky tämä tamma on, mutta ei mielestäni yhtään säikympi kuin aikaisempi hevoseni(suomenhevonen).Mutta persooniahan ne hevosetkin ovat.

        ojå1ej¨1


    • Siis riippuu yksilöstä, mut yleensä aika reipas, sosiaalinen ja yhteistyökykyinen.. Väri on yleensä ruunikko tai sen tapainen..

    • kai aiheeseen liittyvä :)?Hei, itsellänikin on lämminverinen ex- ravuri, ja ostin sen ollessani 11 nyt olen pian 16- vuotias, ja koulutan EDELLEENKIN kyseistä hevosta, minulla on mennyt 5 vuotta pelkästään siihen että hevonen osaa helpon c: n asiat ja hyppää metriä, edelleenki vauhti on säilynyt ja rauhattomuus, joka ei varmaankaan koskaa häivy.. hevoseni on 8 vuotias ja pelastin sen teurastamolta, jonne muuten olisi joutunut. Olen iloinen että ostin hevoseni, mutta en suosittele rotua aloittelijoille, koska se on haastavaa, ja rankkaa ja hevosen kouluttaminen itsessään tarvitsee motivoituneen ja koulutetun ratsuttajan, joten kun olette ostamassa varsaa / ex- ravuria miettikää onko järkeä, vaikka ne olisivatkin halvempia kuin jo koulutetut.

    • Meillä on amerikanravuri ja on aivan ihana, ei hötkyile mistään, alottelijan voi laittaa sekään ilman mitään pelkoa. Osaa kaiken tarpeellisen ja tykkää työskennellä. Esteet menee hyvin ja tykkää hypätä. Riippuu ihan hevosesta minkälaisia ne on. Meidän poika on kyllä täys 10 luonteeltaan ja kaikesta muustakin, mitään ei pelkää ja on vielä sopivan kokoinenkin säkä noin 154 cm

    • itse olen koko lapsuuteni kasvanut amerikanravureiden keskellä, ja tallista löytyikin nuita joita ei minun käsiini uskottu "vaarallisen" luonteensa takia. mutta moni oli erittäin mahtava luonteinen. Amerikan ravureille ei suomessa ole näyttelyitäkään koska rakennetta ei kukaan ole määrittänyt joten kukin lämppäri on tuosta päätellen erittäin yksilöllinen! Hoidan itse tällä hetkellä yksityistallilla yhdeksää ravuria ja shetlanninponia, sieltäkin löytyy nuita aloittelijoiden luonteita ja vähän villimpiäkin tapauksia.

    • Itse aikoinaan koeratsastin kolmea eriluonteista ex-ravuria ennenkuin valitsin omani. Kaikki olivat täysin erilaisia..omaani olen edelleen 6vuoden omistamisen jälkeenkin erittäin tyytyväinen ja sellainen kuten toivoinkin; ei kaahota missään askellajissa hyvä laukka.
      Ratsutallillamme useita ex-juoksijoita, ja toiset omistajat tykkää säpäköistä, toiset rauhallisista..
      Siksi olisikin tärkeää ettei osta "ketä sattuu," vaan kokeilee useampaakin.

    • Kaverillani on kaks ex ravuria, kummatkin siis amerikanravureita. Koulutus menossa. jtn 160cm säkäsiä. Mielestäni oikeita symppiksiä, välillä itsepäisiä ja niiden kanssa ei aika käy pitkäksi;)

    • Mulla on kimppahevosena lv-ravuri. Tämä kyseinen yksilö on kotona rauhallinen, helppo kengittää ja kuljettaa. Kilpailuissakaan ei hermoile vaan odottaa rauhallisesti. Onneksi hänen isänsä emän isä ei ole periyttänyt kiukkuista luonnetta. :) . Melko terve. Oikea äidin mussukka sitten, kun kilpurin ura loppuu.

    • Itselläni on ex lv-tamma joka todelakaan ei säiky mtn ja on superkiltti. Entinen hoitohevoseni lv-tamma taas menneisyytensä takia oli hyvin säikky ja hermostui helposti. Näitä on niin erinlaisia!

    • ite aijon hankkia 2..., ennen meillä oli suomenhevosia ja nyt on aika kokeilla lv:tä :)

      • lv:stä jonkinverran kokemusta..., mut meinaan hankkia iteselleni sopivat yksilöt ;))


    • Mistä helvetistä tuo "luonteeltaan hermostunut" tulee?
      Virkeä ja hermostunut on kyllä ihan 2 eri asiaa.

      Omasta kokemuksesta jenkkiläiset on mukavia ja yhteistyökykyisiä hevosia, helpompia kuin ranskalaiset. Tietysti jokaisella hevosella on oma luonteensa.

    • Amerikanravuri on myös mainio ratsu! Ne ovat kilttejä, mutta kokeilevat ratsastajaa. Menevät lujaa, jannoh... ovat lähestulkoot hallittavissa! Säikky ei minusta ole.. Saattavat pukittaa ravissa, mutta rakastavat laukkaa kun sen niille opettaa!

      Terveisin ihanan amerikkalaisen lämminverisen hoitaja/ ratsastaja...❤

    • Kyllä lämpöisille ravureille on ainakin rakennearvosteluja, mikäli on kyseessä siitoseläin. (joku väitti ettei ole näyttelyitä).

    suomi24-logo

    Osallistu keskusteluun

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kulmunille koulutusta 50 000 eurolla

      Veronmaksajat maksaa https://www.is.fi/politiikka/art-2000006527878.html Näin niitä verorahoja käytetään
      Maailman menoa
      319
      3458
    2. No niin....Tiemaksut sitten tulee.

      Jopa 1000€ lisää kuluja autoilijalle. Näin se Suomi varmaan yrittää ylöspäin mutta muistaa pitäisi että se raha on taas pois muusta kulutuksesta.Jälle
      Maailman menoa
      122
      2788
    3. Miksi Halla-aho vaikenee USAn mellakoista?

      Johtuuko siintä että hän ei voi/saa kritisoida Putinia eikä Trumpia!?
      Maailman menoa
      174
      1789
    4. Kiitos elämä, Nala mutta vuokraluukkuun

      Miten noin menevä nainen voi ottaa koiran keskelle kaupunkia? Eikö edellinenkin koira annettu pois kun asuvat Eskon kanssa, eikä ollut aikaa hoitaa si
      Kotimaiset julkkisjuorut
      85
      1393
    5. Henkirikos

      Tietoa kenelläkään viime yön puukotuksesta..?
      Jämsä
      20
      923