Kännykkäpirut..

Kaikki ne kuskit, jotka itse ajavat ja jotka
samalla ajon aikana höpöttävät kännykkä sekä käsi
korvalla ja ajoreitti on yksikätisenä kuin
pahasti kännisellä tai sitten kulkevat aivan sika
hiljaa, pitäisi panna kosteaan, pimeään,
haisevaan putkaan pitkäksi aikaa.
Kertokaapa, mitä NIIN tärkeää voi olla, että
pitää riskeerata kaikkien MUIDEN terveys.
Kun puheluita on tullut kuuneltua julkisissa
vehkeissä, niin tärkeys on luokkaa "Hei, missä
sää oot? Aiku jännää. Mitä teet illalla. Aiku
jännää. Ai sä oot duunissa. Aiku jännää..."
Jos taasen asiasisältö on tärkeämpää, niin
silloin sekin vaatii ajattelemista ja
keskittymistä, joten tulos on vähintäänkin sama.
Voisi hyvin kuvitella, että tuon kaltaiset
TÄRKEÄT puhelut voisi rupatella jossain muualla
kuin ratissa.
19880
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Jos ei kerran pysty keskittymään kahteen asiaan
yhtäaikaa, niin kannattaisi laittaa puhelin
kiinni tai äänettömälle sen ajaksi. Useimmat vaan
ajattelevat itsensä niin loistaviksi kuskeiksi,
että voivat lukea vaikka aamun lehden ajaessaan
töihin. Näitä saa sitten joka päivä väistellä ja
mikä parasta, he eivät itse edes tajua
aiheuttaneensa vaaratilanteita...

Äänestä

eli sanottakoon nyt heti alkuun että kyllähän se
kännykän käyttö ajamiseen keskittymistä
häiritsee, sehän on selvä. ihminen voi kunnolla
keskittyä ainoastaan yhteen asiaan kerrallaan, ja
liikenteessä usein on jo valmiiksi useampia
keskittymisen kohteita, erityisesti
kaupunkiliikenteessä.

nyt olenkin pohtinut (kun tuo hf-laki taitaa olla
tulossa), että onkohan siitä hf-laitteesta
todellista hyötyä onnettomuuksien kannalta? eli
siis johtuuko kännykkään liittyvä kasvanut
onnettomuusriski puhelimen pitämisestä korvalla,
vaiko itse puheluun keskittymisestä?

itse epäilisin jälkimmäistä. on tietysti selvää
että onnettomuuden uhatessa on hyödyllistä
molemmilla käsillä yrittää hallita autoa, mutta
taitaa se puhelin siinä tilanteessa saada kyytiä
jos vain se tilanne havaitaan. kuinkahan moni
muutenkaan ajelee molemmat kädet ratissa
'kymmentävaille kaksi' -otteella?

ps. nyt en hae mielipiteitä mitä kaikkea voi
'oikeasti' ajon aikana tehdä ja mitä ei, vaan tuo
kysymys tuosta hf:stä kiinnostaa...

Äänestä
  • että hf helpottaa ajamista.

    Itse käytän sitä aina kun liikun yksin(on
    kokemusta puhelimen käytöstä ilman hf:ä ja ojasta
    olin itseni löytää). Mitä tulee siihen
    keskittymiskykyyn, tosi asiahan on se,että kaikki
    ylimääräinen häiritsee ajoa ja pitäisi keskittyä
    vain ja ainoastaan siihen ajamiseen( eikä esim.
    meikata ).

    Mutta laki tästä hf:n käyttöpakosta on
    toisaaltaan ihan hyvä toisaaltaan taas ei.

    Olen sitä mieltä että jokaisen "fiksun" ihmisen
    pitäisi itse tajuta sen tarpeellisuus/hyöty.

    Eipä kai niitä sitten täältä suomenmaasta sitten
    monia löydy kun pitää kaikesta
    tehdä "käyttöpakko".

    Äänestä

Kyllä se valitettavasti on niin, että ainakin 80%
kännykkäpuheluista on jonninjoutavia, mikäli
seuraa yleisissä tiloissa. Tilanne kyllä muuttuu
huomattavasti, jos seuraa ns. työsuhdekännyköitä
firman autoissa. Jos HF on asiallinen, se ei
kyllä haittaa ajamista, kuin "kuulemisen verran",
mutta nämä halparatkaisut ovat lähinnä pelleilyä.
Itselläni on halparatkaisu lähinnä ulkomaalaista
lainsäätäjää varten, mutta aion hankkia kunnon
autopuhelimen tulevaisuudessa.

Äänestä

Kun näen jonkun ajavan muuta liikennettä
selvästi vaarantaen soitan torvea ja vilkautan
valoja, jotta ko. kuski tajuaisi aiheuttamansa
vaaratilanteen. Ehkä kännykorvat pikkuhiljaa
oppivat?

Äänestä

Mielestäni ei pitäis laittaa mihinkään pimeään
putkaan noin pienen asian takia. Itse aion
vastedeskin puhella jonninjoutavuuksia ja
kirjottaa tekstareita ajon aikana. Mitäpä se
muille kuuluu mistä aiheista siihen kännyyn
puhun.. ykskään puhelu ei oo turha. Vaikkei olis
asiaa niin ainakin oma mieli piristyy
sekopäisestä soitosta.

Tiedän olevani taitava kuski, kolareita en oo
ajanut. Ylinopeutta useinkin. Kännykkä korvalla,
tai tekstaria lähetettäessä alaoikealla, ei
häiritse yksinkertaista ajosuoritusta
milläänlailla. Enempi vituttais pitää jotain
säälittävää ja rumaa johtoo korvassa, mitä
hauskaa sellasessakin on? Vielä enemmän ottaa
päähän autoilijat, jotka pysähtyy tien laitaan
puhuun puhelua, sitten kun sillä sattuu oleen
siviilipoliisin suosima Golf niin saa turhia
sydämentykytyksiä moisista hannareista. Monet
kerrat on joutunu jarruttaan tien sivuun ajaneen
pelokkaan muorin takia. Toivottavasti tulee pian
kuvalliset kännykät, sit vasta hauskaa tulee
liikenteessä kun voi puhelun aikana esiintyä
kaverilleen kaahaten liikenteessä!

Niin, että mee itte sinne koppiis häpeen jos et
osaa käyttää nykyaikasia laitteita samaan aikaan!

Äänestä
  • >Tiedän olevani taitava kuski
    >Ylinopeutta useinkin

    Vieläkö joku ihmettelee, miks nää nimimerkin 16V -
    kaltaiset luupäät pitäis sijoittaa turvasäilöön
    ja oikeastaan ladon taakse lahdattavaksi.

    Äänestä

  • Mika Häkkinen kirjoitti:

    >Tiedän olevani taitava kuski
    >Ylinopeutta useinkin

    Vieläkö joku ihmettelee, miks nää nimimerkin 16V -
    kaltaiset luupäät pitäis sijoittaa turvasäilöön
    ja oikeastaan ladon taakse lahdattavaksi.

    voi kun pelottaa.. oijoi.. älä ota ittees mun
    kirjotuksista.

    Äänestä

  • Jos kerran tiedät olevasi taitava kuski niin
    miksi tien sivussa oleva Golf aiheuttaa
    sydämentykytyksiä? Etkö muka uskalla/osaa ajaa
    niiltä karkuun? Vai pelkäätkö, että ne polliisit
    on suakin parempia kuskeja? Taidat itse olla
    melkoinen hannari..

    Mistäs vitusta sekin käsitys tulee, että poliisi
    ajelee aina siviili-Golfilla. On niillä muitakin
    autoja käytössä...

    Äänestä

  • Panu kirjoitti:

    Jos kerran tiedät olevasi taitava kuski niin
    miksi tien sivussa oleva Golf aiheuttaa
    sydämentykytyksiä? Etkö muka uskalla/osaa ajaa
    niiltä karkuun? Vai pelkäätkö, että ne polliisit
    on suakin parempia kuskeja? Taidat itse olla
    melkoinen hannari..

    Mistäs vitusta sekin käsitys tulee, että poliisi
    ajelee aina siviili-Golfilla. On niillä muitakin
    autoja käytössä...

    ...aika huonoja noi sun masentamisyritykset.
    Kyllähän se nyt on tiedossa että Golf on yleisin
    tai ainakin yleisimpiä siviilipollareiden
    keskuudessa, ainakin täälä Treen seudulla. Vaatii
    lisäks suurta tyhmyyttä lähtee poliisia karkuun,
    varsinkin kun on kaks pyörää liikaa. Kyllä
    uskaltaisin ajaa karkuun, mut niitten autot on
    tehokkaammat ja radiolla ne kutsuu toisen
    sinivuokon heitteleen piikkimattoja pahantekijäin
    eteen. Ja melko todennäköistä on sekin että ne on
    mua parempia kuskeja, onhan niillä koulutus
    vaarallisesta ajosta ja jopa kymmenien vuosien
    kokemus liikenteestä. Eli mikä olikaan ongelmasi?

    Äänestä

  • Mika Häkkinen kirjoitti:

    >Tiedän olevani taitava kuski
    >Ylinopeutta useinkin

    Vieläkö joku ihmettelee, miks nää nimimerkin 16V -
    kaltaiset luupäät pitäis sijoittaa turvasäilöön
    ja oikeastaan ladon taakse lahdattavaksi.

    näitä tuntuu olevan turhan paljon tuolla
    liikenteessä.

    Omaan napaan tuijottelioita, täydellisiä kuskeja.

    Äänestä

  • 16V kirjoitti:

    ...aika huonoja noi sun masentamisyritykset.
    Kyllähän se nyt on tiedossa että Golf on yleisin
    tai ainakin yleisimpiä siviilipollareiden
    keskuudessa, ainakin täälä Treen seudulla. Vaatii
    lisäks suurta tyhmyyttä lähtee poliisia karkuun,
    varsinkin kun on kaks pyörää liikaa. Kyllä
    uskaltaisin ajaa karkuun, mut niitten autot on
    tehokkaammat ja radiolla ne kutsuu toisen
    sinivuokon heitteleen piikkimattoja pahantekijäin
    eteen. Ja melko todennäköistä on sekin että ne on
    mua parempia kuskeja, onhan niillä koulutus
    vaarallisesta ajosta ja jopa kymmenien vuosien
    kokemus liikenteestä. Eli mikä olikaan ongelmasi?

    Nyt selvis miksi nimim. 16V on niin suuri
    idiootti.. tyyppihän on Tampereen seudulta!!!
    Vittu, mikä maalaistollo!

    Ps. Siviili-Golfeilla LP ei ainakaan täällä
    etelämpänä ole ajanut enää aikoihin.

    Äänestä

Joo munkin mielenterveys on useasti järkkynyt
nähtyäni jonkun puhuvan kännykkään ja ajavan
autoa samanaikaisesti. On se niin kamalaa ja
terveyskin vaarantuu. Ajattelematonta touhua.
Kyllä tuohonkin asiaan pitää saada laki.

Äänestä
  • sullakaan ei siis ole kännykkää. Kuule nit saa
    edullisesti kaupasta, eikä maksa paljoo!

    Äänestä

  • ** kirjoitti:

    sullakaan ei siis ole kännykkää. Kuule nit saa
    edullisesti kaupasta, eikä maksa paljoo!

    Kuule kyllä mulla olis varaa kännykkäänki onhan
    mulla sentään Passattikin alla

    Äänestä

  • Passatti kirjoitti:

    Kuule kyllä mulla olis varaa kännykkäänki onhan
    mulla sentään Passattikin alla

    kuulunet niihin ihmisiin joitten motto on: "Jos en
    itse tee jotain enkä siitä välitä ei sitä muutkaan
    saa tehdä tai harrastaa."

    Äänestä

Tiedättekö mitä puhelimeen vastataan silloin, kun
ei olla tavoitettavissa.

EI MITÄÄN.

Silloin ei vastata ollenkaan. Liikuttavia on ne
juipit, jotka vastaavat, että "En voi juuri nyt
vastata.....", vaikka parhaillaa vastaavat.
Melko skitsoja.

Ajotaidot ovat yhtä skitsoja. Kun ei ole kauhalla
annettu, niin ei voi paljon odottaakkaan. Eikös
se niin ollutkin.

Äänestä
  • Juuri näin. puhelimeen ei tarvitse vastata ja sen
    saa soimaan myös niin että se pirahtaa vain
    kerran. Puhelimissa on myös on/off kytkin, jota
    voi käyttää. Ja jos jonkun täytyy olla
    tavoitettavissa vaikkei olisikaan, niin vastaaja
    on keskitty näitä varten.

    Ihmetyttää minuakin miksi pitää vastata
    puhelimeen tilanteessa kuin tilanteessa. Niin ja
    hiljainen valtatie kesäkellillä on toki
    erinomainen tilaisuus puhelujen puhumiseen.

    Äänestä

sun kanssasi aivan täysin.

Kyllä pahaa tekee katsella kun kuski on aivan
muissa maailmoissa eikä näytä tajuavan liikenteen
kulusta mitään.
Ja niinkuin sanoit puhelimessa puhuva kuski
riskeeraa MUIDEN turvallisuuden.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


..vaan säästä meidät.. kirjoitti:

Kaikki ne kuskit, jotka itse ajavat ja jotka
samalla ajon aikana höpöttävät kännykkä sekä käsi
korvalla ja ajoreitti on yksikätisenä kuin
pahasti kännisellä tai sitten kulkevat aivan sika
hiljaa, pitäisi panna kosteaan, pimeään,
haisevaan putkaan pitkäksi aikaa.
Kertokaapa, mitä NIIN tärkeää voi olla, että
pitää riskeerata kaikkien MUIDEN terveys.
Kun puheluita on tullut kuuneltua julkisissa
vehkeissä, niin tärkeys on luokkaa "Hei, missä
sää oot? Aiku jännää. Mitä teet illalla. Aiku
jännää. Ai sä oot duunissa. Aiku jännää..."
Jos taasen asiasisältö on tärkeämpää, niin
silloin sekin vaatii ajattelemista ja
keskittymistä, joten tulos on vähintäänkin sama.
Voisi hyvin kuvitella, että tuon kaltaiset
TÄRKEÄT puhelut voisi rupatella jossain muualla
kuin ratissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu