Oinaat HEI!!

Voisitteko te oinaat (ja miksei muutkin, jotka tuntevat oinaita) kertoa millaisia olette luonteeltanne suututteko/loukkaannutteko helposti (miten?), annatteko helpolla anteeksi, oletteko roikkujia, kovia flirttailijoita, veemäisiä jne.

Tiedän kyllä että ihmiset ovat erilaisia eikä se vaikuta horoskooppeihin millainen ihminen on yms. Itse en tunne yhtäkään oinasta, joten haluaisin vain tietää millaisia he oikein ovat luonteeltaan. =)
144030
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Voisin kysymystesi perusteella sanoa, että:
Joillekin ihmisille suutun helposti ja joillekin taas en niin helposti. Jotkin ihmiset tuovat tämän kiivaan temperamentin minussa paljon helpommin esiin kuin toiset. Yleisesti ottaen annan anteeksi erittäin helposti ja nopeasti enkä jaksa kantaa kaunaa kovin pitkään, ellei joku henkilö sitten ole minua todella pahasti loukannut ja pitkän aikaa. Esimerkkinä voin kertoa, että yksi henkilö käytti ystävyyttäni hyväkseen noin parin-kolmen vuoden ajan, ja koska ystävät ovat minulle kaikki kaikessa, en osannut ystävyyttä lopettaa ennen kuin vasta niin pitkän ajan jälkeen ja hänelle kannan kaunaa vieläkin (eli noin puolen vuoden jälkeen siitä, kun laitoin välit poikki). Minulle on hirveän tärkeää tuntea, että ihminen, jonka seurassa olen, pitää minua tärkeänä ja haluan olla hyvin korkealla hänen tärkeysjärjestyksissään. Ehkä siksi en välitä niin kauheasti pitää yhteyttä etäisempiin tuttaviin...

Oikeastaan pidän itseäni aika ristiriitaisena persoonana. Toisaalta olen perheihminen, toisaalta hyvin itsenäinen. Toisaalta optimisti, toisaalta pessimisti ja sanon olevani realisti. Olen myös jollain lailla miesmäinen, mutta silti täysi nainen (rakastan ruuanlaittoa ja leipomista ja ajattelen asioita melko syvällisesti ja herkkä olen myös, mutta toisaalta tykkään miehisestä huumorista enkä oikein välitä shoppailusta ja muodista). Tyylini on aika selkeä ja sporttinen, enkä meikkaa paljon. Ystävät ja perhe ovat minulle tärkeitä, mutta paljon hyviä ystäviä minulla ei ole ja ns. tuttavien kanssa en jaksa yhteyttä pitää... Oikeastaan ne, joista välitän, tietävät sen kyllä, jos eivät sokeita ja kuuroja ole, koska olen kova pitämään yhteyttä. Olen myös hyvin avoin ja keskusteleva. Joskus mietin, että minun pitäisi olla parempi kuuntelija, mutta koitan harjoitella sitä, koska välitän kyllä oikeasti, mutta jotenkin kuuntelemiseni menee ehkä siihen, että kerron vastapuolelle omista vastaavista kohtaloistani. Sen olisi tarkoitus kertoa hänelle, että tiedän, miltä hänestä tuntuu, mutta voi olla, että se vaikuttaa siltä, että en kuuntele.

En pidä itseäni hirveän veemäisenä ja flirttailukin on enemmän sellaista varsin ronskia puhetta. Tykkään alapäähuumorista ja härkistä puheesta. Olen aika suorasukainen ja suoran toiminnan ihminen yleensäkin. En esitä mitään, en esim. vaikeasti tavoiteltavaa miehille, tms. Tahallani en kuitenkaan ikinä yritä loukata ketään ja olen melko kiltti (usein myös niille, jotka eivät sitä ansaitsisi). Kaiken lisäksi voisin sanoa, että minusta saa helposti johtajan, olen aika aktiivinen ja rohkea (myös hullunrohkea) ja kannan vastuun, jos kukaan muu ei siihen suostu.

No siinäpä se. Kai olisi paljonkin kerrottavaa, mutta on tuo jo melko pitkä juttu...

Äänestä

suutun helposti, mutta en anna sen aina heti näkyä.. ja loukkaannun sitäkin helpommin.. annan aika nopeasti anteeksi paitsi sellaisille jotka ovat loukannett tosi pahasti.... kuten esimerkiksi vaikka yksi tärkeimmistä ystävistäni on laittanut kaikki muutminua vastaan ja sen takia sain kestää kaksi kuukautta hirveetä vittuilua, kun tämä alulle panija esitti enkeliä vaikka kaikki oli hänen vikaansa.. nyt sain kuulla siitä ja se riisti syvältä, enkä usko antavani nopeasti anteeksi.
osaan kyllä olla veemäinen, ja ole sitä usein tietämättänikin.. mutta toisaalta yritäjn olla kaikkien kaveri ja OLEN kova Flirttailija isolla F:llä, aina iskemässä, ihan sama kuka se kohde on.;)

Äänestä
  • kyllä suutun helposti, loukkaannun myös vielä helpommin. Olen erittäin vittumainen, teen sitä kaiken aikaa. Lopullisesti vedän herneet, jos joku loukkaa todella pahasti, niin että se koskee itseäni tai perhettäni. Lopetan myös ystävyyden, jos minä olen aina se, joka pitää yhteyttä!

    Äänestä

juups... olen oinas ja kyllä suutun helposti tai ainakin loukkaannun, tietyissä jutuissa mutta kovaluonteinen ja nopeasti leppyvä eli helpolla anteeksi antava, anteeksi annan mutten unohda...
Roikkuja en missäään tapauksessa ole esimerkiksi miesten suhteen, jos jotain päätän sen niin toteutan. ;D Flirttailija,,, hmm ehkä jokseenkin aika kova ;) ja veemäinen olen ainakin niille jotka huonosti minua kohtaan käyttäytyvät. :)

Äänestä

se on tietty makuasia, mutta jos Jone Nikula on sitä niin sitten ollaan kaikki. On näet oinasM (s. 30.3.) ja samaa tyyliä on monissa oinaissa. Tosin ehkä hiukan lievemmässä muodossa, mut silti sanan miekka sivaltaa helposti.

Ja ollaan muutenkin aika kovapäisiä, itsevarmoja ja tulisia. Jos oikeudenmukaisuutta loukataan, otetaan lämpöstä aika helposti.

Äänestä

jota ihan varmasti ei olla on roikkuminen ja takertuminen toiseen. Ilmaa ja itsenäisyyttä on pakko olla.

V-mäisiä, flirttailijoita, suuttujia (ei turhista), anteeksiantajia jne ollaan kyllä ihan kotitarpeiksi.

Äänestä

Olen oinas ja en todellakaan varmasti helpoimmasta päästä.
Loukkaannun ja suutunkin helposti. Suuttuessani olen suorastaan hirveä (mm. sanallisesti), saan myös usein vieritettyä syyn toisen niskoille, vaikka tietäisin, että itse olen väärässä. Jos suutun, lepyn useimmiten nopeasti. Jos joku loukkaa minua "verisesti" voin sanoa antavani anteeksi, mutta en valitettavasti koskaan unohda :(
Olen roikkuja, jos tavoittelen jotain tosissani = olen hyvin periksiantamaton ja sitkeä tyyppi :) Kova flirttailemaan, nopea ihastumaan ja ihastuessani kaipaan haastetta vastapuolelta. Jos toinen on heti pauloissani,hän saa jäädä tai ei siitä ainakaan yleensä pidempää kehity. Osaan olla tosi veemäinen. Tätä olen ikävuosien karttuesssa opetellut välttämään ja onnistunutkin hyvin. Nyt tämä kuullostaa lähinnä siltä, että kanssani ei voi tulla toimeen :) Tulen kuitenkin hyvin kaikenlaisten ihmisten kanssa toimeen, olen hyvin sosiaalinen, puolustan sitkeästi vääryyttä kärsiviä, että jos on noita huonoja puolia niin nämä hyvät tasapainottavat luonnettani.

Äänestä
  • On mullekin sanottu, että olen mahdoton nainen, mutta ilmankaan ei voi elää :) Kai se on sitten ymmärrettävä niin, että niitä "ihania" ominaisuuksia on voittopuolisesti taikka mies on rankka masokisti tai vaihtoehtoisesti itsetuntoinen tosimies. No, itse veikkaisin tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa ;)

    Äänestä

no olen venäläinen nainen oinas ja mieheni on suomalainen oinas....apuaaaa liitto kestää jo yli 11 vuotta:-)Ja olemme niin erilaisia oinaksia, mä olen Vastuullinen,realistinen eli jalat massa, suorasukainen, rohkea ja kauniskin.Mieheni aina pelkä sanoa suoraa naapurille tai ystävälle, mutta ei pelkä sano vastaan minulle :-)Mollemat olemme KÄRSIMÄTTOMIÄ, itsepäisiä.Olemme kova flirttailjoita,MUTTA EMME KOSKAAN PETTÄÄ. Sanon suoran,jos en ole tyytyväinen hänen,siis mieliala on OK.,emme kantaa kauna lainkaan,suutumme helposti ja helposti annamme anteeksi....Miellä aina kiire,ja on paljon ystäviä.
SANON VAIN,Oinas- ok merkki :-)

Äänestä

Tuota noin... minusta tuntuu että nouseva merkkikin tuo ihmiseen omat piirteensä(minun nouseva merkki on neitsyt). Tälläinen olen:En suutu helposti, mutta jos tarpeeksi monta kertaa ärsytetään räjähdän, muutun todella veemäiseksi. Annan kyllä anteeksi, mutta eri asia on voinko unohtaa... En pidä röyhkeistä, itsekkäistä ihmisistä.Kyllä, loukkaannun myös helposti, vaikka en aina sitä sano. Arvostan rehellisyyttä ja luotettavuutta. Mottoni voisi olla:ole toiselle sellainen kuin toivot itsellesi toisen olevan. En roiku kenessäkään kiinni, olen aika itsenäinen ja tykkään myös olla ihan yksiksenikin. Olen hyvin uskollinen mitä tulee rakkauteen. Flirttailen vain omalle mies-ystävälleni,mutta monet miehet uskovat minun flirttaavan heille, vaikka se ei ole ollut tarkoitukseni, minä vain hymyilen niin paljon. Minulla on paljon taiteellisia taipumuksia... olen jollakin tapaa myös perfektionisti. Ex-miehistä tulee yleensä ystäviäni eron jälkeen. Kyllähän tässä voisi kirjoittaa vaikka mitä, mutta eiköhän noi nyt riitä.

Äänestä
  • Olen itse aurinkomerkiltäni oinas, nouseva merkki neitsyt ja tunnistan itseni erittäin hyvin tuosta kuvauksesta.
    Muutenkin nouseva merkki on niin tärkeä että sen tietäminen kumppania/ystävää ajatellen on mielestäni yhtä tärkeää kuin aurinkomerkinkin.En lähtisi aliarvioimaan myöskään kuumerkkiä mikä paljastaa paljon syvimmistä tunnoista, tarpeista ja haluista.
    Itse kuu-rapu ja syvimmät tunteet hyvinkin erilaisia mitä kiivaalta oinaalta voisi odottaa.

    Äänestä

  • jane4 kirjoitti:

    Olen itse aurinkomerkiltäni oinas, nouseva merkki neitsyt ja tunnistan itseni erittäin hyvin tuosta kuvauksesta.
    Muutenkin nouseva merkki on niin tärkeä että sen tietäminen kumppania/ystävää ajatellen on mielestäni yhtä tärkeää kuin aurinkomerkinkin.En lähtisi aliarvioimaan myöskään kuumerkkiä mikä paljastaa paljon syvimmistä tunnoista, tarpeista ja haluista.
    Itse kuu-rapu ja syvimmät tunteet hyvinkin erilaisia mitä kiivaalta oinaalta voisi odottaa.

    Hauska yhteen sattuma!!! Hän ei myöskään ole ihan niin "julma" ja ehdoton kuin perus oinas, onneksi!!

    Äänestä

Minä:

- aurinko oinaassa
- kuu kaksosessa
- nousumerkki vesimiehessä
- pohdiskeleva
- läpänheittäjä
- suora
- rehellinen
- suutun helposti, yleensä aiheesta
- osaan pyytää anteeksi
- vika voi olla myös minussa
- huomionkipeä
- verbaalisesti lahjakas
- äkkipikainen
- hajamielinen
- helpolla anteeks

Lyhyesti:

- muutama hyvä ystävä (kaksi oinasta, rapu, leijona, neitsyt, kauris)
- avomies kaksosen merkistä
- isä leijona, äiti kaksonen, veli neitsyt

Rakkaudessa:

- helpolla annan
- fyysinen romantikko
- parhaat ystävät
- SEKSIÄ, SEKSIÄ, SEKSIÄ!
- otetaan yhdessä bisseä, rakas
- ensin jätetään, sitten petetään

Työpaikalla:

- pomolle saa vähän valehdella
- vastaan saa sanoa
- oikeuksistaan pitää taistella
- työt pitää tehdä
- kavereita saa kehua
- asiat sanotaan suoraan, ei kahvipöydässä x:ää paossa

Oho, tuollainen minä olin, ainakin viimeöisessä unessa. Tähän mä kyllä aina pyrin ja mikäs mulla kasvaessa, kuukauden päästä vasta 21.

Hyvää päivänjatkoa oinaille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tietoa haluava kirjoitti:

Voisitteko te oinaat (ja miksei muutkin, jotka tuntevat oinaita) kertoa millaisia olette luonteeltanne suututteko/loukkaannutteko helposti (miten?), annatteko helpolla anteeksi, oletteko roikkujia, kovia flirttailijoita, veemäisiä jne.

Tiedän kyllä että ihmiset ovat erilaisia eikä se vaikuta horoskooppeihin millainen ihminen on yms. Itse en tunne yhtäkään oinasta, joten haluaisin vain tietää millaisia he oikein ovat luonteeltaan. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu