Hyvin menee

Nimittäin Kokoomuksella. Eilinen Galluppi lupaa Kokoomukselle jopa ykköspaikkaa. Mutta kestääkö kiri sitten loppuun saakka, se on vielä epäselvää.

Keskustan tilanne on eilisen gallupin mukaan hyvä, tuskin se enää vaalipäivänä on yhtä hyvä. Vanhasella on tapana kangistua kalkkiviivoilla. Sellaista on ollut jo nähtävissä. Yle-TV tentti meni aika huonosti. Toimittajat pääsivät niskan päälle pahemman kerran. Keskustam etu on kuitenkin se, että nyt äänestetään kansanedustajaehdokkaita ,ei suoraan Vanhasta.

SDP:llä on vaikea hetki menossa. SAK:n mainonta on kangistanut jäseniä. Nyt SAK:ssa ja SDP:ssä yritetään epätoivoisesti kertoa ettei mainoksesa pilkata yrittäjää. Tottakai siinä yrittäjää pilkataan. Siinä halutaan kertoa minkälaiset siat äänestävät esim. Kokoomusta. Mitkään selittelyt ei enää auta. Mutta kyllähän siinä aliarvioidaan vasemmistolaista äänestäjää, kuvitelaanko SAK:ssa heidän jäsenien olevan niin tyhmiä että tuollaiset mainokset sytyttävät..

Kokoomuksella on siis hyvä tilanne. Katainen on päässyt tilanteen herraksi. Ontoilta alkavat kuulostaa kyselyt Niinistöstä. Katainen oa parempi keskustelija kun mitä Niinistö olisi vastaavassa tilanteessa. Katainen muistuttaa entistä Kokoomuksen pj. Juha Rihniemeä. Hän oli selkeäsanainen keskustelija. Ei hänen tarvinnut toisia loukata ja nälviä. Hänellä oli asiallinen vastaus joka kysymykseen. Hän vei Kokoomuksen suureen vaalivoittoon 1970.

Silloin se ei tietysti riitänyt hallitukseen, elettiinhän Kekkosen aikaa. Rihniemi sairastui ja kuoli liian nuorena.

Mutta nyt on merkit vähän samanlaiset kun silloin 1970. Kataisella on vauhti päällä, samoin kuin oli Rihniemellä silloin. Uskon että vaaliilta tuo jymy yllätyksen.
4311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Sinähän sen sanoit!

"Siinä halutaan kertoa minkälaiset siat äänestävät esim. Kokoomusta."

Vaikuttaa olevan totta.

Äänestä
  • Niin, onhan se tiedossa. Kokoomusta äänetävät realistit ja demareita idealistit. Sellaiset siat äänestävät kokoomusta.

    Äänestä

"Kokoomuksella on siis hyvä tilanne. Katainen on päässyt tilanteen herraksi. Ontoilta alkavat kuulostaa kyselyt Niinistöstä. Katainen oa parempi keskustelija kun mitä Niinistö olisi vastaavassa tilanteessa. Katainen muistuttaa entistä Kokoomuksen pj. Juha Rihniemeä. Hän oli selkeäsanainen keskustelija. Ei hänen tarvinnut toisia loukata ja nälviä. Hänellä oli asiallinen vastaus joka kysymykseen. Hän vei Kokoomuksen suureen vaalivoittoon 1970."

On kyllä ihmeellinen tämä käännekohta Kataisen kohdalla, todellakin kuin varkain - tilanne on muuttunut ihan päälaelleen: sanotusta heikkoudesta tulikin vahvuus. Täytyy itsekin myöntää, että olin alkuun vähän varuillani enkä niin luottavainen, mutta parin viime päivän jälkeen on kyllä pitänyt sanoja takaisin.

Esiintyminen on ollut luonnollista, avointa, todella selväsanaista, agumentoitua ja viimepäivinä selvästi helpottunutta. Hymy paistaa jo kasvoilla.

Ei ollenkaan kireyttä, eikä liian hyökkäävää linjaa. Katainen ei nälvi eikä tölvi. Hän ei ole mielestäni liian vanhoillinen eikä liian konservatiivinen. Ymmärtää nykypäivän haasteet.

Ja yleisesti kahden kärjen taktiikka Kataisen ja Niinistön välillä toimii aivan kuin Ruotsissa akselilla Reinfeldt - Bildt.

Äänestä
  • Nyt on tiedossa taloudellisesti epävarmoja aikoja ja taistelu energiasta alkaa. Venäjän kaasu ja energiavarat ovat jo laskussa. Samoin on monella energiakentällä maailmalla. Kasvava energian hinta voi aiheutta suurta levottomuutta joka puolella maailmaa. Niin taloudellisessa, kuin sotilaallisessakin mielessä. Niinpä vähättely Venäjänkin "vaarallisuudesta" on lähinnä kusemista omaan tuoppiin.


    http://www.youtube.com/watch?v=DMQd5nGEkr4

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mvv kirjoitti:

Nimittäin Kokoomuksella. Eilinen Galluppi lupaa Kokoomukselle jopa ykköspaikkaa. Mutta kestääkö kiri sitten loppuun saakka, se on vielä epäselvää.

Keskustan tilanne on eilisen gallupin mukaan hyvä, tuskin se enää vaalipäivänä on yhtä hyvä. Vanhasella on tapana kangistua kalkkiviivoilla. Sellaista on ollut jo nähtävissä. Yle-TV tentti meni aika huonosti. Toimittajat pääsivät niskan päälle pahemman kerran. Keskustam etu on kuitenkin se, että nyt äänestetään kansanedustajaehdokkaita ,ei suoraan Vanhasta.

SDP:llä on vaikea hetki menossa. SAK:n mainonta on kangistanut jäseniä. Nyt SAK:ssa ja SDP:ssä yritetään epätoivoisesti kertoa ettei mainoksesa pilkata yrittäjää. Tottakai siinä yrittäjää pilkataan. Siinä halutaan kertoa minkälaiset siat äänestävät esim. Kokoomusta. Mitkään selittelyt ei enää auta. Mutta kyllähän siinä aliarvioidaan vasemmistolaista äänestäjää, kuvitelaanko SAK:ssa heidän jäsenien olevan niin tyhmiä että tuollaiset mainokset sytyttävät..

Kokoomuksella on siis hyvä tilanne. Katainen on päässyt tilanteen herraksi. Ontoilta alkavat kuulostaa kyselyt Niinistöstä. Katainen oa parempi keskustelija kun mitä Niinistö olisi vastaavassa tilanteessa. Katainen muistuttaa entistä Kokoomuksen pj. Juha Rihniemeä. Hän oli selkeäsanainen keskustelija. Ei hänen tarvinnut toisia loukata ja nälviä. Hänellä oli asiallinen vastaus joka kysymykseen. Hän vei Kokoomuksen suureen vaalivoittoon 1970.

Silloin se ei tietysti riitänyt hallitukseen, elettiinhän Kekkosen aikaa. Rihniemi sairastui ja kuoli liian nuorena.

Mutta nyt on merkit vähän samanlaiset kun silloin 1970. Kataisella on vauhti päällä, samoin kuin oli Rihniemellä silloin. Uskon että vaaliilta tuo jymy yllätyksen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu