Kunka saada vaahtera kuolemaan?

wannis

Hei! auttakaa!
asun rivitalossa ja naapurin etupihalla kasvaa vaahtera, joka peittää kohta kaikki minun kasvini alleen, kun se vie kaiken ravinnon. aiemmin naapurit jopa leikkasivat sitä, mutta nyt on päässyt puu niin isoksi, etteivät he enää ylety, eikä taloyhtiökään voi asialle mitään. Joten, kuinka voisin saada puun kuolemaan "näkymättömästi" siis olisiko vaikka jotain liuosta, jota sinne voisi laittaa...?

15

11058

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vastata

      mutta mulle sanottiin samassa tilanteessa,
      että poraa reikä kylkeen alaspäin ja sinne
      bensaa tai jotakin liuotinta ja kaarnaa päälle.
      Kuolee hitaasti, mutta varmasti, varsinkin,
      jos reikiä on useita.

      Sanottakoon kuitenkin, etten sitä uskaltanut tehdä, sain kauniisti puhumalla asian ratkeamaan.

    • joten älä ainakaan

      myrkytä puuta, koska tällöin puun kärsimykset ovat pitkäaikaiset ja kovat.

      Jos aivan välttämätöntä on saada puu pois, niin ota yhteyttä kunnan viranomaisiin ja selvitä perusteet, voi hyvinkin käydä niin, että puu katkaistaan tai ainakin harvennetaan reilusti jos siitä todistetusti on teille haittaa.

      Jos sekään ei auta käytä moottorisahaa!
      Kiinni jäädessäsi selviät kyllä kohtuullisella sakolla. ÄLÄ missään nimessä kuitenkaan käytä mitään myrkkyä, koska myrkyt leviävät luontoon ja tuhoavat muutakin kuin puun!

      • jghkhgkhk

        etko voi vaihtaa kukkiesi paikkaa?

    • So_what

      Vaahteran myrkyttäminen olisi moukkamainen keino. Sitä paitsi, luuletko tosiaan,että naapurisi eivät ryhtyisi ihmettelemään terveen puun yllättävää kuolemaa? Varsinkin, kun sinä olet ainut, jolla on jotakin puuparkaa vastaan?

      • saada puu

        poistetuksi ja siksi reilua olisi kylmästi käyttää moottorisahaa.

        Sakot kyllä ovat melko pienet jotka maksaa mielellään, jos puusta oikeasti on jotain haittaa.

        Myrkyttäminen on raukkamaista!!!!!!

      • neuvo
        saada puu kirjoitti:

        poistetuksi ja siksi reilua olisi kylmästi käyttää moottorisahaa.

        Sakot kyllä ovat melko pienet jotka maksaa mielellään, jos puusta oikeasti on jotain haittaa.

        Myrkyttäminen on raukkamaista!!!!!!

        Ole tyytyväinen, että pihassasi kasvaa komea vaahtera. Miksi ihmiset aina haluavat jotain muuta eivätkä ole tyytyväisiä mitä heillä on?
        Minä olisin ikionnellinen jos saisin vaahteran kasvamaan pihaani! Hyppisin tasajalkaa!
        Tee kaikkesi että vaahterasi tulee edukseen (esim valaistus syksyllä) ja jätä muut kasvinkasvattelusi sikseen. Vaahtera ei kasva jokapuolella Suomea, vaan on suhteellisen harvinainen jalopuu näillä leveysasteilla. Isoksi puuksi kasvaminen vie vuosikymmeniä. Kauemmin kuin ihmisikä. Eikä mikään ole kauniimpaa kuin vaahterankukat keväällä. Vain reilu kuukausi ja sinulla on kauneinta mitä maa päällään kantaa. Vaahterankukkia voi laittaa myös salaatteihin ne ovat herkullisia. Tavallinen tallaaja ei edes huomaa sitä kukintaa kun se on vihreä. Mutta sitten kun avaa silmänsä ja katsoo vaahteraa ja sen huomaa, hurmaantuu.
        Laita vaahteraasi talitiaisen pönttö ja ota ilo irti olemassaolevastasi. olet tietämättäsi hyvin onnellinen ihminen kun pihassasi kasvaa vaahtera.
        Se myös puhdistaa talosi hengitysilmaa ja sen lehdistä saa kauniita koristeita,kransseja ja hyvää kompostimateriaalia. kaikkea hyvää sinulle ja vaahterallesi. Anna sille nimi ja ala katsella sitä sympaattisemmin. Perennoilla ei ole mitään merkitystä puusi rinnalla. En ikinä tappaisi vaahteraa jos olisin sinä. tarkista ajattelumaailmaasi. :)

      • wannis
        neuvo kirjoitti:

        Ihan hyvä muuten, mutta asun rivitalossa, ja ainut ikkuna toiseen suuntaan on juuri sen puun oksien peitossa, ja puu ei todellakaan ole minun vaan naapurin´.

      • So_what
        wannis kirjoitti:

        Ihan hyvä muuten, mutta asun rivitalossa, ja ainut ikkuna toiseen suuntaan on juuri sen puun oksien peitossa, ja puu ei todellakaan ole minun vaan naapurin´.

        No mitä ihmeellistä siellä ulkona on, joka muka olisi kauniinmpaa katseltavaa kuin rehevä vaahtera? Lakkaahan olemasta lapsellinen ja jätä puu rauhaan.

        Naapurisopu on iso asia; haluatko elää vuosikausia seinänaapureina ihmisten kanssa, jotka vihaavat sinua siksi, että olet tappanut tai vahingoittanut heidän vaahteraansa?

        Jos tosiaan luulet, että vaahtera vie ravinteet, niin laita pihallesi kauniita kukkalaatikoita tai isoja -ruukkuja, niihin saat sellaiset ravinteet kuin haluat.

        Jos taas moitit varjoa (mikä voi olla ihana asia kuumana kasäpäivänä), istuta varjoisan paikan kasveja, esim. saniaisia, joista voi tulla tosi upeita.

      • Anonyymi
        neuvo kirjoitti:

        Ole tyytyväinen, että pihassasi kasvaa komea vaahtera. Miksi ihmiset aina haluavat jotain muuta eivätkä ole tyytyväisiä mitä heillä on?
        Minä olisin ikionnellinen jos saisin vaahteran kasvamaan pihaani! Hyppisin tasajalkaa!
        Tee kaikkesi että vaahterasi tulee edukseen (esim valaistus syksyllä) ja jätä muut kasvinkasvattelusi sikseen. Vaahtera ei kasva jokapuolella Suomea, vaan on suhteellisen harvinainen jalopuu näillä leveysasteilla. Isoksi puuksi kasvaminen vie vuosikymmeniä. Kauemmin kuin ihmisikä. Eikä mikään ole kauniimpaa kuin vaahterankukat keväällä. Vain reilu kuukausi ja sinulla on kauneinta mitä maa päällään kantaa. Vaahterankukkia voi laittaa myös salaatteihin ne ovat herkullisia. Tavallinen tallaaja ei edes huomaa sitä kukintaa kun se on vihreä. Mutta sitten kun avaa silmänsä ja katsoo vaahteraa ja sen huomaa, hurmaantuu.
        Laita vaahteraasi talitiaisen pönttö ja ota ilo irti olemassaolevastasi. olet tietämättäsi hyvin onnellinen ihminen kun pihassasi kasvaa vaahtera.
        Se myös puhdistaa talosi hengitysilmaa ja sen lehdistä saa kauniita koristeita,kransseja ja hyvää kompostimateriaalia. kaikkea hyvää sinulle ja vaahterallesi. Anna sille nimi ja ala katsella sitä sympaattisemmin. Perennoilla ei ole mitään merkitystä puusi rinnalla. En ikinä tappaisi vaahteraa jos olisin sinä. tarkista ajattelumaailmaasi. :)

        Hei, sinä kirjoitat upeasti. Olet taiteilijasielu.

    • jatkuu

      hups huomasin vasta että se olikin naapurin puu. No hyvä. etpä kaada sitä. ;)
      Vinkki on ravita omaa maatasi. Puu kyllä vie ravinteita syvemmältä eikä pintamaasta. Ilmeisesti et ole lannoittanut tarpeeksi omaa maatasi. kompostia ja kanankakkaa. reippaasti. Ja ilman vaahteraa kasvisi nääntysivät. Alsukasvillisuus kaipaa puita.
      ja jotta ravinteet joita annat menevät perille, muista myös kalkita maa.
      Puu ei todellakaan vie sinun kukilta kasvuvoimaa. Vika on jossain muualla. Katso muiden puutarhoja. Puut ja kukat ovat sulassa sovussa. ihmisen aina pitää sorkkia ja luulla olevansa viisaampi, mutta yleensä ihminen on se joka virheet tekee eikä luonto.
      Eli väärät kasvivalinnat väärässä maa-aineessa voivat olla myös yksi ratkaisu. Jos paikka on varjoinen, istuta varjoisan paikan kasveja. Myös "köyhälle" maalle on omat kasvinsa jos et jaksa lannoitella.

      • sen juuret

        Onko vaahteran juuret teidän puolella,jos on katko ne poikki, ehkä sekin vähän auttaa vaahteran hyvinvointiin.

      • wannis
        sen juuret kirjoitti:

        Onko vaahteran juuret teidän puolella,jos on katko ne poikki, ehkä sekin vähän auttaa vaahteran hyvinvointiin.

        Olisikin ihan hyvä juttu, sillä puun juuret kasvavat samaan tahtiin oksien kansssa ja oksia on monta kertaa jo leikattu, mutaa nyt ovat jo oksat niin ylhäällä, ettei kukaan ylety enää niitä leikkaamaan.

      • mää vaa ajatteli

        et jos sä muuttaisit mun kans asuma, ni ei tarttis katel mittä vaateroi olleka.

        mul o aika hiano paik tääl meil päi ja kyl sä tän mahut oikke hyviki!

    • Anonyymi

      Vaahtera on hieno puu. Niin kaunis mun mielestä erityisesti syksyllä. Kotikadun varrelta kaadettiin upea vaahtera. Ensin sillä oli sellainen nauha ympärillään ja olin niin surullinen vaahteran puolesta. Sitten se kaadettiin.

      • Anonyymi

        Se on hienoin puu syksyllä. Kesälläkin kaunis. Lehdet maatuu nopeasti kompostissa, joten se tuottaa myös multaa nopeasti. Lehtiä tulee paljon. Se on sekä hyödyllinen että kaunis puu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      73
      2761
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      28
      2517
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2221
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      2036
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      111
      1517
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1383
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      52
      1052
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      1004
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      818
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      801
    Aihe