Tervehdys,
Tyttöystäväni sai äskettäin tietää olevansa raskaana. Elämäntilanteestamme johtuen emme (äärimmäisen ikävää kyllä) pysty pitämään lasta, vaan harkitsemme mitä vakavimmin raskauden keskeytystä. Meitä molempia huolestuttavat mahdolliset jälkiseuraukset.
Pyytäisinkin niitä jotka ovat abortin kokeneet, kertomaan ensinnäkin: millaisia fyysisiä oireita abortista seuraa, tuottaako kipua ja kuinka kauan kestää että keho palautuu entiselleen? Miten lääkkeellinen abortti ja kaavinnalla tehty abortti eroavat toisistaan näiden asioiden suhteen?
Toinen, ja ehkä tärkeämpi kysymys: millaisia ovat henkiset seuraukset? Miltä on tuntunut abortin jälkeen? Voiko asian jotenkin 'unohtaa'?
Siis, miten kauaskantoisesti abortti on vaikuttanut elämään?
Arvostaisin tottakai myös miesten kokemuksia asiasta. Kiitokset vastauksista.
Tyttöystäväni sai äskettäin tietää olevansa raskaana. Elämäntilanteestamme johtuen emme (äärimmäisen ikävää kyllä) pysty pitämään lasta, vaan harkitsemme mitä vakavimmin raskauden keskeytystä. Meitä molempia huolestuttavat mahdolliset jälkiseuraukset.
Pyytäisinkin niitä jotka ovat abortin kokeneet, kertomaan ensinnäkin: millaisia fyysisiä oireita abortista seuraa, tuottaako kipua ja kuinka kauan kestää että keho palautuu entiselleen? Miten lääkkeellinen abortti ja kaavinnalla tehty abortti eroavat toisistaan näiden asioiden suhteen?
Toinen, ja ehkä tärkeämpi kysymys: millaisia ovat henkiset seuraukset? Miltä on tuntunut abortin jälkeen? Voiko asian jotenkin 'unohtaa'?
Siis, miten kauaskantoisesti abortti on vaikuttanut elämään?
Arvostaisin tottakai myös miesten kokemuksia asiasta. Kiitokset vastauksista.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Itse tein sen virheen, että menin abortoimaan, kun yllättävässä (muka täysin varma ehkäisy) tilanteessa tulin raskaaksi ja mies panikoi ja sanoi jyrkästi ei. Ajattelin vain, että ei isätöntä lasta, ei eroa ja menin aborttiin.
Kun tulin kotiin ja istuin keittiön pöydän ääreen, tajusin, että minulla oli lapsi, oma pieni lapsi, joka olikin nyt jossain biologisen jätteen joukossa. En saa pitää häntä sylissäni, enkä saa nähdä hänen kasvavan, mutta kehoni ja mieleni tietävät, että hän on joskus ollut olemassa. Näin painajaisia kuukausia.
Voin kertoa, että paskan määrä on ollut kestämätön. Minä itken ja mies suuttuu siitä ja huutaa "luuletko, että minä en kaipaa sitä lasta", hän kun oivalsi itkevän vaimon tullessa kotiin sairaalasta että mitä tuli tehtyä.
En ikinä enää halua lapsia tuon miehen kanssa ja vihaan häntä melkolailla, olen syönyt mielialalääkkeitä ja itkenyt itkemästä päästyäni. Jo olemassa olevien lasten takia sinnittelemme, pinnan alla on kaikki hyvin. Mutta totuus on, että tämä liitto on niin katkera ja lohduton, että tästä ei paljon enää voi pahentua. Minä en voi antaa miehelleni anteeksi ja hän ei ymmärrä, että olisi tehnyt mitään väärin.
tyypillinen. Pahinta mitä mies voi sanoa vaimolleen/tyttöystävälleen on: "Tee abortti"! Ymmärrän, että tuollaista on kauhean vaikea antaa anteeksi.
Ap:lle: Kehotan sinua muuttamaan mielesi abortin suhteen. Abortti tuhoaa paitsi ensimmäisen lapsenne myös teidän suhteenne!
Ei abortti suhdetta tuhoa, jos te KUMPIKIN olette varmoja päätöksestä, tuette toisianne ja keskustelette tarpeeksi. Eri asia tietysti silloin, jos jompikumpi tekee päätöksiä vastoin tahtoaan.
Näin voin sanoa omasta kokemuksesta.
Fyysisistä seurauksista minulla ei ole omakohtaista kokemusta, siihen en voi vastata. Koska taustallani on raskauteen liittyviä traumaattisia kokemuksia, katson voivani vastata henkisen puolen kysymykseen, niin oman kokemuksen kuin keskustelujenkin perusteella.
Melkein mistä tahansa pääsee yli, mutta se on hyvin yksilöllistä. Asian voi "unohtaa" mutat se vaatii asian käsittelemistä, tehdyn ymmärtämistä ja surutyön tekemistä. Abortti on lapsen menetys siinä kuin keskenmenokin, vaikka syyt ovat muualla, ja siihen liittyvä suru, katkeruus ja syyllisyydentunteet on käytävä läpi jotta elämä voi jatkua.
Epäröiden tai vastentahtoisesti tehty abortti kummtitelee melko varmasti tuhoisassa määrin, ratkaisusta on oltava ehdottoman varma. Tee tämä tyttöystävällesi selväksi. Jos hän jollain tapaa tahtoisi lapsen pitää mutta harkitsee aborttia sinun mieliksesi, on suhteenne jo valmiiksi tuhoon tuomittu. Jos taas päätöksenne on yhteinen (niinkuin vaikuttaa viestin perusteella) pääsette siitä yli toistenne avulla helpommin kuin yksin :D Tyttöystäväsi saattaa kaivata puolueetonta puhekumppania jälkeenpäin jos aborttiin päädytte, olisi hyvä käydä selvittämässä tunteitaan vaikkapa psykologin luona jo ennen toimenpidettä. Molempien. Jotta mitään ei jää huomaamatta.
***
kokemuksia...
Minulle tehtiin lääkkellinen keskeytys kun olimme poikaystäväni kanssa olleet tyhmiä, harrastaneet suojaamatonta seksiä ja seurustelleet vasta muutaman kk:n...poikaystäväni halusi abortin..se oli hänelle täysin päivänselvä juttu..itse en olisi halunnut..mutta mies ..ei painostanut..mutta ns puhui minut ympäri...teimme abortin..Mies sanoi että on tottakai tukenani jos haluan lapsen pitää mutta syitä abortille hän löysi paljon..osa ihan fiksujakin perusteluja..jos sellaisia abortille on..
Lääkkeellinen abortti sattui niiden supistelujen ajan tottakai ja kun otliin siellä sairaalassa, mutta ei enää sen jälkeen..muistaakseni...henkisesti olin poissa tolaltani muutamia kuukausia..koska en oikeasti olisi halunnut abortoida lasta..kyllä minä häntä välillä vieläkin mietin..mutta ei se enää satu se ajatteleminen..ja näin jälkeenpäin se ehkä oli viisas ratkaisu...eikä se todellakaan tuhonnut parisuhdettamme..poikaystävä on nykyään avomies, kihlattu ja 1/2v poikani isä..
tuo henkinen puoli riippuu ihan teistä itsestänne ja koskaan ei voi tietää miltä jälkeenpäin tuntuu..vaikka olisi ollut päätöksessään täysin varma niin saattaahan se kaduttaa..kuten saattaa kaduttaa myös se jos ei tee aborttia..
mieheni on sanonut että kyllä se mieheenkin koskee..ettei se miehellekkään mikään läpihuuto juttu ole..miettikää yhdessä eri ratkaisuja ja päätykää parhaaseen ratkaisuun..älkääkä kuunnelko mitä täällä ihmiset neuvovat..päätös on täysin teidän ja toistakin on osattava kuunnella ja ottaa huomioon..
Abortti toi kuoleman surun ja vuosien tuskan. Abortti johti pikaiseen eroon. Isä ilmeisesti kärsi eniten.
On virhe kuvitella, että lapsesta voi hakkiutua eroon abortoimalla. Vuosien vieriessä miettii, milloin lapsi täyttäisi vuosia, mitä leikkisi kesäisin, milloin olisi aloittanut koulun...
Jos olisi mahdollista palauttaa lapsi elämään. Jos voisi ottaa lapsensa syliin. Jos voisi kysyä mitä lapselle kuuluu. Mutta se ei ole mahdollista.
Olkaa viisaita. Rakastakaa lastanne kun se on mahdollista, rakastakaa toisinanne ja rakastakaa elämää. Älkää luopuko lapsenne elämästä niin säilytätte varmemmin myös oman elämänne.
Älkää uskoko vakuutteluihin siitä, että abortti on mahdollinen, kunhan pidätte omat ajatuksenne ja tunteenne hallinnassa. Se ei riitä.
Oivaltakaa, että lapsenne, jo juuri tällä hetkellä, elää omaa elämäänsä. Lapsenne on sen lisäksi isänsä ja äitinsä elämän ytimessä.
Itselleni tehtiin lääkkeellinen keskeytys. Sen toimenpide päivän oli valtavat kivut, sitten ei enää. seuraavana päivänä olin töissä normaalisti. Vuotoa oli jälkeenpäin kaksi viikkoa.
Toivuin normaaliksi fyysisesti nopeasti. Seksihalut oli tiessään noin kuukauden toimenpiteen jälkeen, sitten ollut ihan normaalia.
Abortti ei ole ollut minulle koskaan mikään kummitus tai kauhea asia, siksi henkinen toipuminenkin oli vaivatonta. Suurimman henkisen kolauksen antoi se, että juuri minä olin vahinkoraskaana, se vituttaa yhä jos ajattelee (muttei sillein että itkisin asian vuoksi tai mitään...).
Mieheni kanssa toimenpiteestä puhuttiin ennen sitä, sen jälkeen ollaan käyty yksi lyhyt keskustelu, hän on näyttänyt selvästi, ettei aioi märehtiä menneitä. Edelleen siis elän samassa parisuhteessa, vaikka keskeytyksestä on kolmisen vuotta. Asia ei ole vaikuttanut suhteeseemme mitenkään, sillä kumpikaan ei vahingon sattuessa edes pikaiseen kuvitellut lasta haluavansa.
En usko, että kukaan koskaan voi unohtaa aborttiaan. Mutta abortti on yleinen toimenpide ja sen valinneista suurinosa edelleen voi elää asian kanssa ihan normaalia elämää. En usko, että vastasukupuolikaan koskaan voisi aborttia unohtaa, mutta heidän elämäänsä pääosin se ei vaikuta edes niin paljoa kuin naisen.
Tällä hetkellä abortti on vaikuttanut elämääni suunnilleen niin kauan kuin innostuin joskus yläasteella ihmisoikeuksista enemmin. Oma aborttini siis noin kolmisen vuotta. Ei tunnu juuri sen ihmeellisemmältä; elämä on jatkunut sellaisena kuin me sen halusimme jatkuvan, eli vakaana ja lapsettomana. (Olen aika turvallisuuden haluinen ihminen, joten lapsen teko olisi tuonut enemmän epävakaita tekijöitä elämäämme kuin valitsemamme tie.)
Ja kukaan tuskin voi painottaa teille riittämin sitä, että abortti on hyvä vaihtoehto (sen pitäisi olla edes vaihtoehto) silloin kun asia on varma! Eli eihän sitten mitään ; "tulin kotiin ja itkin kun tajusin vasta silloin, että odotin omaa lastani..." -juttuja. Eli ikävä kyllä, on kyse enemmän naisesi mielenterveydestä; joten juuri hänen on oltava varma ja tiedettävä sitten jo etukäteen mitä on tekemässä, ei riitä, että sinä tiedät. Koska elämässä on yksijuttu joka pysyy ja se on "minä", "me" voi joutua milloin tahansa kiertoon. Eli tälläisiä päätöksiä naisen on tehtävä vain itselleen.
Ihminen, joka suree vaivojansa, kipujansa, kulujansa, terveyttään tms. selviää abortista, koska hän suree vain itseään ja omia vaivojansa. Nämä kolhut tasoittuvat, unohtuvat ja katoavat ajan virtaan.
Ihminen, joka abortin jälkeen suree lastaan, ei sure omia vaivojansa, kulujansa, haavojansa, kipuansa. Hän ei sure itseään. Hän suree lastaan ja lapsensa elämää. Hän ymmärtää, mikä on todellinen abortin tuottama suru. Se suru ei katoa.
Lastaan surevaa ei itseään sureva ymmärrä, sillä itseään sureva ei tunnista lasta.
Sinulla nyt hiukan menee homma yli hilseen. Lapsen suremisestakin pääsee yli, mikään suru ei ole ikuista jos siitä ei saa jotain sairasta tyydytystä siitä surussa vellomisesta... ja ajan kanssa sekin menee ohi!
Sinä puhut niinkuin mistä tahansa muusta surusta pääsisi yli mutta lapsen sureminen olisi jotenkin eri asia. Kyllä, kestäähän sekin kauan ja on kauheaa, mutta hei, elämä jatkuu. Lapsen sureminenkin loppuu, suru unohtuu. Älä tee kärpäsestä härkästä.
***
jos olette puhuneet ja puhuneet ja puhuneet asiasta ja edelleen sitä mieltä että abortin haluatte te selviätte siitä varmasti.
itelleni tehty kaavinta. toimenpiteen jälkeen oksensin mutta siinä nuo fyysiset osat olikin.
tilanne kohtaista tuo kuinka siitä henkisesti selviää. itselleni se oli silloin paras vaihtoehto. elämäntilanteet ja ihmiset ovat kuinenkin joka tapauksessa erilaisia.
keskustelkaa jonkun ulkopuolisen kanssa tunteistanne tai sitten kirjoitatte tänne mutta kunhan olette kaikki varmoja asiasta.
tsemppiä ja voimia.
Noita psyykkisiä ja parisuhdeseurauksia onkin jo kuvattu pilvin pimein. Itsemurhariski on suurempi keskeytyksen kuin keskenmenon kokeneilla naisilla.
Lääkkeellinen keskeytys eroaa kaavinnasta siten että se on ikäänkuin lääkkeillä aikaansaatu kohdun tyhjeneminen, jonkin verran "luonnollisempi" tapa siis. Mikään tapa keskeyttää raskaus ei ole satavarma, lääkkeellisen jälkeen uudelleenkaavintaan joutuu muutama % enemmän kuin kaavintakeskeytyksen jälkeen. Tulehduksia on lääkkeellisen jälkeen vähemmän, ne voivat vaikeuttaa vaikeuttaa raskaaksituloa vaurioittamalla kohdun limakalvoa/munatorvia.
Tutkimusten mukaan yksi hyvin sujunut keskeytys ei vaikuta hedelmällisyyteen. Kuitenkin aina kun kohtua mennään kaapimaan instrumenteilla on mahdollista saada aikaan vahinkoa, joka vaikuttaa jatkossa toivottuun raskauteen, vaikkakin yhden kaavinnan jälkeen riski on pieni (mitä useampi kaavinta, sitä suurempi mahdollisuus jälkiseuraamuksiin):
*kohdunkaulan laajentaminen voi vahingoittaa sitä ja johtaa myöhäisiin keskenmenoihin tai ennenaikaisiin synnytyksiin.
*kohtulihaksen puhkaisu toimenpiteen yhteydessä voi aihettaa sisäisen verenvuodon tai lähielimen (virtsarakon, peräsuolen, suoliston) vaurion, joka voi pahimmillaan johtaa avoleikkaukseen vaurion korjaamiseksi, puhkaisuarven tiedetään myös joskus harvoin revenneen synnytyksen yhteydessä, mikä voi olla hengenvaarallista sekä äidille että lapselle
*liian tehokas kaavinta voi aiheuttaa kohtuontelon sisäisiä kiinnikkeitä, mikä saattaa joko kokonaan estää raskaaksitulon, tai johtaa istukan kiinnittymishäiriöihin, mitkä altistavat synnytyksen yhteydessä isoille verenvuodoille, ja pahimmillaan johtavat kohdun poistamiseen synnytyksen yhteydessä.
Moi,
itselläni samankaltainen tilanne. Ehkäisyä käytetty säännöllisesti, ja silti - vahinkoraskaana. Ihan kauhea järkytys.
Keskustelimme avomiehen kanssa, ja totesimme olevamme molemmat samaa mieltä - että lapsi olisi joskus tervetullut, ehkä parin vuoden päästä, mutta että just nyt meille ei olisi resursseja huolehtia lapsesta.
Molemmat opiskelijoita, ja vain mulla on osa-aikaisia töitä - miten kävis opintojen, tai töiden vakiintumisen? Missä asuttais? Mitä opiskelijaperheen pubjetilla voi ostaa - mitä tukia edes saa?... Totesimme, että karu fakta, mutta rahaa ei ole. Ei kertakaikkiaan.
Toisekseen, ei meistä kumpikaan kokenut olevansa vielä kypsä tai halukas isäksi ja äidiksi. Kun kerran ainoa järkevä ja suositeltava motiivi hankkia lapsia on se, että HALUAA lapsen, niin eikö haluttomuus ole ihan yhtä hyvä syy lapsettomuuteen? Emmehän käyttäisi ehkäisyä, JOS lapsen saaminen olisi ihan toivottavaa.
Mielestäni minulla - kuten myös miehelläni - on oikeus pättää, mihin sukusolujamme käytetään.
Operaatio oli viime viikolla - lääkkeellinen keskeytys, sikiön ikää n. 6,5 vk. Operaatio oli rutkasti kivuliaampi & epämukavampi kuin mihin olin itseäni valmentanut (~normaalisti todella kivuliaat kuukautiset, joten jotain jo luulisi kestävänsä, mutta silti yllätti!) , mutta meni ohi aika äkkiä - klo 8 lääkkeet, ja klo 12 kotiin, hitusen tärisevänä ja vuotaen verta kuin pistetty sika.
Pari ekaa päivää oli jotain kipuja, nyt oli normaali. Kyllä siitä selviää.
Ja ihan turha kiusata miettimällä, mitä "lapsesta" olisi voinut tulla jne - se ei ollut vielä lapsi, eikä siitä sellaista olisi ehkä edes tullut. Jutelkaa asia läpi, ja sitten vain pättäväisesti ajatuksen laatikkoon, ja laatikko lukkoon. Ajan kanssa kaikkeen tottuu.
Aina elämässä ei voi valita "oikein", on vain huonoja ja vieläkin huonompia vaihtoehtoja, ja jonkinlaiset arvet jää aina.
Rohkeutta teille.
t.Suvi.
Hyvin kiteytetty ajatus aborttia ajatellen:
"Aina elämässä ei voi valita "oikein", on vain huonoja ja vieläkin huonompia vaihtoehtoja, ja jonkinlaiset arvet jää aina. "
Täytyy korostaa tuota kohtaa vielä erikseen.
***
Asiaa pitkään ja monelta kantilta pohdittuamme tulimme siihen tulokseen että abortti on, ei hyvä, mutta tilanteessamme paras ratkaisu. Päätös on yhdessä tehty ilman kummankaan painostusta suuntaan tai toiseen. Suurkiitokset kaikille ajatuksia herättäneistä ja tukea antaneista vastauksista.
Olipa surkea tarina ja onnettomat näyttelijät.
Pelastitte omat etunne ja riistitte hengen lapseltanne.
Häpeä
Tuollainen kommentti kertoo vain siitä, miten epäkypsä ja kokematon vielä itse ihmisenä ole.
Kyllä se tiukka pipo siitä ehkä sitten myöhemmin elämässä hellittää, kun kokemusta kertyy - tai
sitten et vain osaa ottaa opiksi kokemastasi. Häpeä sekin.
eiku ei just nyt sovi, sitku meil on rahaa..
Voiko enää turhempaa syytä olla lapsensa surmaamiselle.
Eli sitten vaan lapsen henki vaihdossa rahaan..
Haloo! Suomessa ei kukaan nälkään kuole.
Pari vuotta elämästä, sinne tänne, ei kovin pitkä aika oo.
Mutta kieri sä vaikka loppuelämäs niissä "hyvin", toisen hengellä ansaituissa rahoissas. Ehkä sä et enää muuta saakaan, et sillon parin vuoden päästä, et koskaan...
Jatka sä tota uskotteluas, on se sit upeeta elämää, kunhan vaan on RAHAA!!
£££££€€€€€€$$$$$$$$$$$
Aika ivallinen viesti..
Mitäs jos itse tulisin ja kirjoittaisin olevani raskaana. On 3 mukulaa ja yksi tulossa. Kertoisin että taloudellinen puoli laittaa hanttiin, koska olen suurimmaksi osaksi vain opiskellut, ja ollut kotiäiti.
Niin, mulla olikin mielessä lähteä tästä töhin, mutta Kohtalo suunnitteli osakseni muuta.. Mutta onhan yksi valttikortti. Abortti.
Se on surullinen ja kamala tapa lopettaa alkanut ihmisen kehitys,...
...Ja toki, vauvathan ovat ihania, tekisin vaikka 100 vauvaa jos tulot oikeasti kattaisivat sen, että lapset myös saavat tarvitsemansa. Joo, kyllä heille riittää rakkaus ja hoiva alkuunsa... Mutta niin todellista kuin onkin: Vuodet vierii, lapset kasvaa = Tarpeet kasvaa = rahan menoa ei voi estää. (Voi jos rahaa ei ole mutta onko sekään Hyvä?)
Eikös mielestäsi ollut aika suunnitelmallista suvin kohdalla tämä elämänsä järjestäminen? Ensin se koulutus (joka minulta itsessään puuttuu, on vain osatutkinto ja kymmennittäin harjoittelupaikkoja kahlanneen kokemus)..
Ja sitten kun koulut käyty niin aika lapsen. Mulla meni halut nurinkurisesti, ja näin lapsellisena ja aikuisena ihmisenä ei se kouluttautuminenkaan iha simppeliä ole, saati töihin lähtö (puhuttaessa vakiduunista).
Niin ja rahako ei ole ongelma? Pitäisi elää kädestä suuhun menetelmällä, ja todeta ettei lapsen harrasteisiin kunnon vaatteisiin ole varaa. (Vaatteet maksaa uutena ihan kivasti ja lapset kasvaa hyvin aktiivisesti) Ja jos nyt ihan kaurapuuro, makaroonilaatikko linjalla meinannut kokoajan olla.. Niin mistäs rahat monen suun ruokkimiseen, ravinnon kun pitää olla monipuolista.
Tahtoisin niin ollen sellaisen neuvon, tai hakkumisviestin, jotta mun jalat pysyis maan kamaralla. Poden oikeesti vauvakuumetta, mutta nyt ei ole oikea aika.
:) *laps o terve ko se leikkii*
luin tuon juttusi ja jäin ihmettelemään "elämän tilannettanne".. miettikää sitä mitä ajattelette 20 vuoden kuluttua. "nyt se tenava olin jo niin ja niin vanha.. missähän koulussa se olisi.. olisikohan sillä tyttö tai poikaystävä.."
jos elämäntilanteenne vaatii sitä että uhraatte oman lapsenne, niin mielestäni sen pitää olla helvetinmoinen elämäntilanne...
ystäväni sain noin puoli vuotta sitten lapsen. raha on heillä todella tiukalla ja välillä tuntuu ettei heidän elämälleen ole suotu mitään hyvää. nostan heille hattua sillä he ovat yhdessä selvinneet tilanteesta kuin tilanteesta..
abortti jättää ikuiset arvet. sitä ei varmastikaan voi unohtaa koskaan. tunnen parikin tyttöä jotka ovat tehneet abortin. ulospäin näyttivät urheilta ja "pikkujuttuhan tämä oli, tää oli pakko tehdä" mutta pinnan alla he kärsivät. luulenpa että saattoi kaduttaakin jälkeenpäin.
olkaa siis ehdottoman varmoja ennen kuin ryhdytte aborttiin!! uskon että olet hyvänä tukena ja lohduttajana mitä tahansa päätättekin.
Ei unohdu KOSKAAN ELÄMÄSSÄ SE, että on tehnyt abortin, ei koskaan, ei ainakaan minulla !! Ja kaavinnalla tehty abortti, niinkuin minulla aikoinaan tehtiin, niin sairaalassa ei ollut mitään kipuja, mutta kun pääsin kotiin, oli tosi tuskalliset alavatsakivut joihin eivät tehonneet mitkään särkylääkkeet!!
Minut kaavittiin sairaalassa. Raskauden yhtäkkinen päättyminen oli aikamoista henkisesti. Bussipysäkillä seistessäni ajattelin jossakin vaiheessa, että kävelisinkö auton alle. Se ei ole eikä ollut normaalia minua. Uniinkin asia vaikutti. Näin monta vuotta unta, jossa olin raskaana ja minulle syntyi vielä yksi lapsi.
Tein abortin sekä omasta että aviomiehen tahdosta. En kadu sitä, en ole koskaan katunut. Silti minusta tuntui miltä tuntui.