Lipponen is the Best

Paavo olet paras pääministeriksemme ja johtamaan vakaata demarivetoista hallitusta. Talouselämä kukoistaa, ihmisillä on toimeentuloa ja suhteet ulkomaille kunnossa. Miten käy, jos jostain kokemattomammasta tulisi pääministeri, huhuh! Pelkäämpä, että epävakaus kaikin puolin olisi edessä, etenkin kun lamamerkkejä on ilmassa ja sodankin merkkejä. Viimeksikin laman kynnyksellä vaihdettiin hallituspohjaa ja kaikki muistavat, mitä siitä syntyi. Hyvinvointivaltiota romutettiin ja sen hallituksen jälkeen koko Suomi oli sekaisin.
7218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paavo, kuuskymppinen lapsiperheiden ikoni, joka on silmiinpistävän innostunut tukemaan heikompiaan ja koska Paavolla on korkea moraali, hän ei sovi ay- pomojen kanssa sellaisista päätöksistä jotka kurjistaisivat pätkätyöläisen arkea. On myös upeata kun pienen lapsen isä rakastaa lapsia niin paljon, että tekee kaikkensa vähävaraisten vanhempien lasten hyväksi. Koska Paavo on myös kunnian mies hän ei koskaan karta vastuuta, vaan virheiden edessä osoittaa suuruutensa ja myöntää tapahtuneen ja välittömästi korjaa asian kuntoon. Kaiken kaikkiaan olen niin Ruotsalaisrakas ihminen, että haluan Paavon ottavan veljeskansamme asiat hoitoon
ja muuuttavan tukholman vaalipiiriin!

Äänestä
  • Eihän sieltä käsin Suomen asioita hoideta. Tietenkin Paavo hoitaa Suomen asiat Suomessa, mutta hyvät välit tuntuu olevan muiden maiden johtajiin, Ruotsinkin.

    Äänestä

  • täh kirjoitti:

    Eihän sieltä käsin Suomen asioita hoideta. Tietenkin Paavo hoitaa Suomen asiat Suomessa, mutta hyvät välit tuntuu olevan muiden maiden johtajiin, Ruotsinkin.

    Ruotsalaisten parasta meillähän on jo niin hyvin asiamme, kuten sanoit!

    Äänestä

Niinhän se on. Minua vain hirvittää se, että
nousukauden aikana kävi samoin.
Talouselämän kukoistaminen on harhaa, se mikä
kukoistaa on muilta pois ja se näkyy.
Hyvinvoivat voivat hyvin - pahoinvoivat voivat pahoin ja se on kyllä täysin väärin.
Työtömyys on melkeinpä nousukauden aikana vain
pahentunut. Parannukset ovat tilastoharhaa,
jonka selittämiset tässä ovat turhaa, mutta
tilastoista luettavissa.
Suhteet ulkomaille ovat hyvät, mutta Suomen
etuuksien menetyksillä ne on ostettu (Irak,
Sonera, Telia, Elintarvikevirasto, monet muut).
Jos olet hyväosainen - onnittelen - senkun olet
tyytyväinen; jos olet huono-osainen vaihda
ihmeessä levyä. Joka tapauksessa voittojen
maksimointi toisten kustannuksella, optio-
hörheily ja vähäosaisilta riistäminen ovat tulossa
polkunsa päähän ja niiden korjaamisen aika on
käsillä. Se pakostikin kirpaisee, oli hallitus
mikä tahansa.

Äänestä
  • Jätteenmäki oli edellisessä porvarihallituksessa ministerinä ja kyykytti porukassa Iiron ja Eskon kanssa kansaa niin, ettei sitä hevin unohda. Kyllä Lipposen aikana yhteiskunnassa on ollut vakaat olot.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


eespäin kirjoitti:

Paavo olet paras pääministeriksemme ja johtamaan vakaata demarivetoista hallitusta. Talouselämä kukoistaa, ihmisillä on toimeentuloa ja suhteet ulkomaille kunnossa. Miten käy, jos jostain kokemattomammasta tulisi pääministeri, huhuh! Pelkäämpä, että epävakaus kaikin puolin olisi edessä, etenkin kun lamamerkkejä on ilmassa ja sodankin merkkejä. Viimeksikin laman kynnyksellä vaihdettiin hallituspohjaa ja kaikki muistavat, mitä siitä syntyi. Hyvinvointivaltiota romutettiin ja sen hallituksen jälkeen koko Suomi oli sekaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu