teelusikallista tummanpunaista verta ja pari hyytymää tuli housuun. Kotiintullessa vuoto muuttui kirkkaanpunaiseksi. Verenvuoto ei ollut kamalan runsasta, pyyhkiessä vessapaperi värjäytyi kirkaanpunaiseksi, siteeseen tuntien kuluessa tiputteli verta niin, että vaihdoin 6 siteellistä vuorokauden aikana. Tänään sunnuntaina vuoto ei ole enää niin runsasta, alkaa muuttumaan ruskehtavaksi ja tulee tipottain sillontällöin muutama tippa siteeseen. Kipuja ei ole ollut, paitsi perjantaina vatsaa jomotti ja kramppasi vähänkuin kuukautiskipujen tyyliin.
Torstaina olin alkuraskauden ultraäänessä ja näin sydämen sykkeen ja pienen, perjantaina alkoi siis vuoto. Päivystykseen soitin, olisimme halunneet näytille mutta vasta maanantaina kuulema-ei ole niin paljon vuotoa. Minulle sanottiin, että vuoto saattaisi myös johtua alkuraskauden ultrasta ja kohdunkaulalta saattaisi tiputella verta?
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Kiitos!
Torstaina olin alkuraskauden ultraäänessä ja näin sydämen sykkeen ja pienen, perjantaina alkoi siis vuoto. Päivystykseen soitin, olisimme halunneet näytille mutta vasta maanantaina kuulema-ei ole niin paljon vuotoa. Minulle sanottiin, että vuoto saattaisi myös johtua alkuraskauden ultrasta ja kohdunkaulalta saattaisi tiputella verta?
Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Kiitos!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viestini jäi jotenkin kesken. Sen olisi pitänyt alkaa näin:
Perjantaina housuun tiputteli iltapäivällä...
on kokemusta alkuraskauden tuhruvuodosta ja keskenmenosta. Ekassa raskaudessa tuhrutteli vain ruskeaa vuotoa ei siis verensekaista ja raskaus sujui hyvin. Tokassa oli alussa myös ruskeaa tuhruvuoto kuukautisten aikaan. Sen jälkeen kävin ultrassa ja näin sykkeen rv7. Sitten NP-ultrassa rv 13todettiin sikiön kuolleen ja seuraavana päivänä alkoi ensin tiputtelemaan rusehtavaa vuotoa mikä muuttui parin päivän päästä vereksi. 5 päivää vuodon alettua alkoi supistuksen ja tuli luonnollinen tyhjentyminen vessanpönttöön.
Enempää en osaa auttaa. Aina kannattaa huolestua jos veri on punaista. Jostain luin että vuoto lasketaan runsaaksi jos verta valuu siteellinen ja silloin todennäköistä on keskenmeno. Keskenmenossa on myös kuukautismaisia kramppeja. Tyhjennyspäivänä krampit olivat kunnon synnytyssupistuksia ja kohdunsuu aukesi kunnolla. Toivotaan että sinulla kaikki sujuu hyvin ja pieni voisi mainiosti siellä masussa. Voimia huomiselle!
valitettavasti enemmän keskenmenolta kuulostaa :( Kuusi siteellistä on paljon verta, ei enää mitään pientä tiputtelua! Minullekin gyne sanoi, että pieni rusehtava vuoto on usein harmitonta, mutta ihan punainen veri yleensä ei. Kaikki on tietysti edelleen mahdollista, mutta sinuna pelkäisin pahinta. Niitä kipujakaan ei tarvitse km:n yhteydessä olla niin kovasti, vaikka yleisiä ovatkin.