Haloo, haloo Kokoomus!

Äänestäkää vain Kokoomusta ja minä äänestän Keskustaa, mutta toivoisin, että vaalien jälkeen
vanhat sotakirveet haudattaisiin ja porvarit löytäisivät toisensa.

Tämähän on vain vääryys, että sosialistit käyttävät huomattavasti suurempaa valtaa, kuin mitä kansanvalta oikeuttaa.

Mahdollisuuksia mielestäni kyllä löytyy linjalta Jäätteenmäki/Itälä.

Itälä on hyvä tyyppi ja todellinen herrasmies.
Onneksi olkoon Kokoomus, sillä olette saaneet tosi hyvän puheenjohtajan.

KEskustasta ja Kokoomuksesta löytyy kyllä paljon
käytännön yhteistyöhalua, kunhan vanhat änkyrät ovat hieman sivumalla.
6285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei hyvä. Ay-liikeethän sen kuitenkin sanelee mitä käytännön toimia Suomessa tehdään vaalien jälkeen. Turha on siis kauheasti henkseleitä paukutella tässä suuntaan tai toiseen. Kävi vaaleissa sitten miten tahansa. Surku.

Äänestä

Olen aina ihmetellyt tätä kepun ja kookomuksen lapsellista kisailua puolueen huipulla, koska kentällä yhteistyö pelaa paremmin.

On aika ottaa porvareiden se valta mikä meille kuuluu. Molemmilla on hieman eri painotukset, mutta luulisi niiden olevan vähäisempiä, kuin sosialistien kanssa.(muuten on jotakin pahasti vialla)

Äänestä
  • Olis kyllä tosiaan aika vaihtaa päitä puoluejohdoissa molemmissa puolueissa jos ei noi vanhat kaunat ala unohtumaan. Se näkyy kyllä seuraavissa vaaleissa, jos täytyy äänestää taas jotain demari/kommunistia pressaksi. Eikö yli 20 vuotta demarivaltaa ala riittämään ?

    Äänestä

  • Totta kirjoitti:

    Olis kyllä tosiaan aika vaihtaa päitä puoluejohdoissa molemmissa puolueissa jos ei noi vanhat kaunat ala unohtumaan. Se näkyy kyllä seuraavissa vaaleissa, jos täytyy äänestää taas jotain demari/kommunistia pressaksi. Eikö yli 20 vuotta demarivaltaa ala riittämään ?

    Olen monesti ihmetellyt miksi kokoomus ja keskusta eivät tee paljoo yhteistyötä ja sen takia SDP on jyllännyt ed. vaaleissa mennen tullen. Edustan porvarillista ajatusmaailmaa ja usein äänestänyt keskustaa. Olisin nyt voinut äänestää kokoomusta, mutta Syskovitsin kommentti että Paavo olisi parempi pääministeriksi kuin Anneli sai muuttamaan mieleni keskustan kannalle. olisi nyt aika kohentaa sitä yhteistyötä niin yrittäjyyttä ja oman työn tulosta palkitseva periaate pysyisi täällä kunniassa.

    Äänestä

  • pena kirjoitti:

    niin erilaisista tavoitteista, että yhteistyötä on mahdoton harjoittaa.
    Jos edes sovittuja periaatteita ei noudateta, niin ei houkutusta uuteen yritykseenkään liiemmin ole...

    Äänestä

  • jorma.uski kirjoitti:

    niin erilaisista tavoitteista, että yhteistyötä on mahdoton harjoittaa.
    Jos edes sovittuja periaatteita ei noudateta, niin ei houkutusta uuteen yritykseenkään liiemmin ole...

    Siis mitä tarkoitat ? Sitä kun vihreet lähti hallituksesta, joka tosin oli hyväksymässä ydinvoimapäätöstä, joka ei taas oikein kai olisikaan käynyt heille, mutta olis vaan ollut niin mukavaa istua kuitenkin hallituksessa.

    Normaaliin parlamentarismiin kuuluu, että hallituksia kaatuu ja muodostetaan. Sitä ei vaan Suomessa tapahdu. Kekkosen aikana ainakin se toteutui paremmin. Puoluekuri on toiminut viimeiset 8 vuotta loistavasti ! Suomalaiseen tyyliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Efraim kirjoitti:

Äänestäkää vain Kokoomusta ja minä äänestän Keskustaa, mutta toivoisin, että vaalien jälkeen
vanhat sotakirveet haudattaisiin ja porvarit löytäisivät toisensa.

Tämähän on vain vääryys, että sosialistit käyttävät huomattavasti suurempaa valtaa, kuin mitä kansanvalta oikeuttaa.

Mahdollisuuksia mielestäni kyllä löytyy linjalta Jäätteenmäki/Itälä.

Itälä on hyvä tyyppi ja todellinen herrasmies.
Onneksi olkoon Kokoomus, sillä olette saaneet tosi hyvän puheenjohtajan.

KEskustasta ja Kokoomuksesta löytyy kyllä paljon
käytännön yhteistyöhalua, kunhan vanhat änkyrät ovat hieman sivumalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu