SAK SDP:n salarakas

Suomen Sosiaalidemokraattisella puolueella on kiusallinen ongelma. SAK on haluttu kumppani kun tarvitaan vetoapua vaaleissa. Viimeksi tämä nähtiin edellisissä presidentin vaaleissa, jossa SAK:n antama vetoapu oli kullanarvoinen. Nytkin tarvitaan apua, koska SDP:n kannatuslukemat eivät ole halutulla tasolla, ainakaan puolueen ja SAK:n mielestä. Nyt kun SAK on tarttunut toimeen oikein rautakouralla, niin SDP:n edustajat ovat alkaneet hirvitellä menoa. Olo on kuin entisellä sulhasella, jota alkaa suhteen etenemisvauhti pelottaa.

Nyt ei auta SDP:n häpeillä , vaan salarakas on esiteltävä seurapiireille. Liiton mukana tulevia uuden suvun jäseniä ei saa piilotella , vaan heistä on oltava ylpeitä. Jos haluaa saada käytettäväkseen suhteen kaikki hedelmät, niin on myös otettava vastuu kokonaisuudessaan.

Julkisuudessa ei saa hävetä ja hyssytellä kun uudet sukulaiset puhuvat seurapiirikutsuilla työnantajista riistäjinä ja porvareina, jopa lahtareinakin. On myös oltava juonessa mukana kun small talkissa taputellaan toisiaan olkapäille ja kutsutaan tuttavallisesti tovereiksi.

Lopullisena päämäärähän on työn ja omistamisen välisen ristiriidan poistaminen.
0125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Akkre kirjoitti:

Suomen Sosiaalidemokraattisella puolueella on kiusallinen ongelma. SAK on haluttu kumppani kun tarvitaan vetoapua vaaleissa. Viimeksi tämä nähtiin edellisissä presidentin vaaleissa, jossa SAK:n antama vetoapu oli kullanarvoinen. Nytkin tarvitaan apua, koska SDP:n kannatuslukemat eivät ole halutulla tasolla, ainakaan puolueen ja SAK:n mielestä. Nyt kun SAK on tarttunut toimeen oikein rautakouralla, niin SDP:n edustajat ovat alkaneet hirvitellä menoa. Olo on kuin entisellä sulhasella, jota alkaa suhteen etenemisvauhti pelottaa.

Nyt ei auta SDP:n häpeillä , vaan salarakas on esiteltävä seurapiireille. Liiton mukana tulevia uuden suvun jäseniä ei saa piilotella , vaan heistä on oltava ylpeitä. Jos haluaa saada käytettäväkseen suhteen kaikki hedelmät, niin on myös otettava vastuu kokonaisuudessaan.

Julkisuudessa ei saa hävetä ja hyssytellä kun uudet sukulaiset puhuvat seurapiirikutsuilla työnantajista riistäjinä ja porvareina, jopa lahtareinakin. On myös oltava juonessa mukana kun small talkissa taputellaan toisiaan olkapäille ja kutsutaan tuttavallisesti tovereiksi.

Lopullisena päämäärähän on työn ja omistamisen välisen ristiriidan poistaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu