Kokoomuksen ja Kepun leireissä häärii uskomaton määrä väkeä, jotka eivät omista edes housuja jalassaan. Realismista ja itsetunnosta puhumattakaan. On naurettavaa, että tyhjätaskuiset talonmiehet ja maatalouslomittajat elävät harhassa kokoomuslaisina. Sen jotenkin ymmärtää, että ahne pettää muita ihmisiä, mutta itsepetos ei ole mitenkään ymmärrettävissä.
Itsensä pettäjät
Realisti:
4278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikka taskussa ei olisikaan "miljoonia" - voi aatesuuntaus olla porvarillinen. Kaikki eivät ajattele ns. vasemmistolaisesti.
Keskustan ja koomuksenkin kannattajista suuri osa on ihan tavallisia ihmisiä eli tavallisia palkansaajia.
Onhan esimerkiksi jollain demarillakin iso osakesalkku - pitäisikö hänen olla sen perusteella porvari ?
Kyllä ihmisillä voivat vaikuttaa mahdolliseen poliittiseen suuntautumiseen muutkin asiat, arvot, ajatusmaailma jne.
Jotkut ovat sitten sellaisia "liikkuvia" - eivät niin sitoutuneita "poliittiselta vakaumukseltaan".
Meitä on monia. Eikös se ole rikkaus ?
äitini sanoi minulle aikoinaan, ettei kannata herrojen kanssa marjaan lähteä, enkä lähtenyt. Yhden demarin kanssa siinä aikamme vehtailtiin ja nyt ei kyllä omisteta mitään, mutta lapset on käyneet koulua korkeakouluja myöten, kun pienestä palkasta pihistettiin niiden opintoihin. Silloin sai vielä tehdä ylitöitä ja niistä korvaukset... Tänä päivänä tuo vanhin väittää, että irtisanomisuhka on päällänsä. Luoja häntä siunatkoon, me uskovaisia olemme, että kunnon poika kun on niin on se vaan niin väärin. Kaikki otamme vastaan, mitä tuleman pitää, surkeaa vain on katsoa sitä epävarmuutta. Hän työnantajalleen uhrannut kymmenisen vuotta ja juuri oli perheen perustaminen ajankohtainen asia, kun huhut alkoivat liikkua...
sanoi minun äitini. Minä yritin tosissani sinne porukkaan sitten mennä. Jokin sitten sisälläni sanoi, kun ne puhui niin kauniita Josiffista ja Leninistä ja sitten saarnasivat siitä Marksismista, että luenpa vähäsen niitä teorioita. Luvuissani päätyin siihen, että Mark uskoi tietellisen todistelun tietomassan sulkeneen lukijan ymmärryksen kriittisestä ajattelusta, eikä lukija siten enää ole kriittinen, vaan uskoo lukemansa. Kun tästä eteenpäin teoreettisuus muuttui täysin paatokselliseksi hurmokseksi, johon ukotaan lapsenuskovaisesti. Minua ei Mark ja Lenin vakuuttaneet ja tänäänkin näen samalla tavalla.
Tästä asiasta voisi kirjoita paljonkin, mutta totean vain, ettei sosialismiin uskovainen voi hysvin.
Lapsiakin siunaantui ja elämä on tuntunut rikkaalta, vaikka perustarpeiden päälle ei niin runsaasti ole ollutkaan. Lapset lukivat "porvarillisiin" ammatteihin ja itse tässä hoitelen ukin virkaa. Aatetaustaani en ole salaillut lapsiltani, mutta en tiedä mitä puoluetta tai henkilöä he äänestävät.
Näin on aina tuntunut hyvältä. Se on ollut aina, ihan kuin itseään äänestäisi. Ja hyvä on tullut.
Katsokaapa vaikka Vanhasen hallituksen saavutuksia. Kansantulo kasvaa kuin limpputaikina ja 100 000 uutta työpaikkaa noin lyhyessä ajassa. Se on Suomessa roima saavutus.
Kyllä keskustapuolue on kelpo puolue ja luotettava meille kaupunkilaisille. Näin on.
Muista kuitenkin, että kepu pettää aina ! Sinuakin se on onnistunut pettämään. Pieni- ja keskituloinen palkansaaja on tyhmä, jos hän kannattaa kepua, tai kokoomusta. Kepu ja Kokoomus ajavat työehtoja ja työlainsäädäntöä alas. Se vain on totuus.