Hallituspohja?

Onko tuleva hallituspohja täysin avoin, jos kolmen suurimman kannatukset sattuu vaikka lähes saman suuruisiksi?
Tai, vaikka täysin saman suuruisiksi?

(Demareilla muuten on se etu, että kolmanneksikin jäätyään kepu todennäköisesti valitsee sen hallituskumppanikseen, jos kepu on suurin).
Siksi Jäbä tosiaan on oikeassa, että porvarihallitusta haluavien keskustalaisten tulisi äänestää kokoomus suurimmaksi.
Tosin silloin voisi käydä niin, että kepu jää itse kolmanneksi.

Silloin nähtäisiin se, pitäisikö Jäbän porinat kutinsa ja kokoomus valisisi muka kolmanneksi jääneen keskustan hallituksen?

Vai olenko ymmärtänyt Jäbän puheet väärin, kun toisaalta hän on mielestäni kirjoittanut myös, että hallitus muodostetaan ja muodostuu vasta sen mukaan, miten hallitusneuvottelut sujuvat?
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ratkaisematon ongelma tässä on se, miten käy sitten, jos esimerkiksi puolue I saa vähemmän ääniä mutta enemmän paikkoja kuin puolue II.

Reilu peli tuollaisessa tilanteessa vaatisi mielestäni, että enemmän ääniä saanut puolue aloittaa hallitusneuvottelut. Toisaalta kaiken järjen mukaan tuollaisessa tilanteessa hallitus pitäisi muodostaa näiden kahden suurimman puolueen pohjalta.

Mielestäni on järjetöntä riskeerata mieleisensä puolueen hallituspaikkaa äänestämällä mieluisinta hallituskumppania. Paras puolue voittakoon.

Sen verta on mielestäni ihan selvä, että voittaessaan vaalit Kataisen Kokoomus valitsisi SDP:n hallituskumppaniksi. SDP:n osalta tilanne on kiikun kaakun Keskustan ja Kokoomuksen välillä.

Keskustan voittaessa uskon toiseksi tulleen puolueen olevan vahvoilla hallituskumppaniksi.

Miksi jäbän puheiden pohjalta ongelmaa lähdet ratkaisemaan? ;)

Äänestä
  • "Miksi jäbän puheiden pohjalta ongelmaa lähdet ratkaisemaan? ;)"

    Ei ollut tarkoitus antaa kuvaa, että pyrkisin ongelmaa (tätäkään) jäbän puheiden perusteella trakomaan, herra paratkoon.
    Halusin vain herätellä ajatusta, onko jäbällä ketunhäntä kainalossaan noissa puheissaan?

    "Mielestäni on järjetöntä riskeerata mieleisensä puolueen hallituspaikkaa äänestämällä mieluisinta hallituskumppania. "

    Niinpä.
    Mitäs jäbä tuumii, hänhän tällaista on täällä hopottanut keskustan kannattajille, jotka ovat porvarihallituksen kannalla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


???* kirjoitti:

Onko tuleva hallituspohja täysin avoin, jos kolmen suurimman kannatukset sattuu vaikka lähes saman suuruisiksi?
Tai, vaikka täysin saman suuruisiksi?

(Demareilla muuten on se etu, että kolmanneksikin jäätyään kepu todennäköisesti valitsee sen hallituskumppanikseen, jos kepu on suurin).
Siksi Jäbä tosiaan on oikeassa, että porvarihallitusta haluavien keskustalaisten tulisi äänestää kokoomus suurimmaksi.
Tosin silloin voisi käydä niin, että kepu jää itse kolmanneksi.

Silloin nähtäisiin se, pitäisikö Jäbän porinat kutinsa ja kokoomus valisisi muka kolmanneksi jääneen keskustan hallituksen?

Vai olenko ymmärtänyt Jäbän puheet väärin, kun toisaalta hän on mielestäni kirjoittanut myös, että hallitus muodostetaan ja muodostuu vasta sen mukaan, miten hallitusneuvottelut sujuvat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu