Olin minäkin joskus nuori ja yltiöpäinen rahankäytössä, en ole enää. Vuokrat jäi maksamatta ja häätö tuli. Onneksi minulla oli jo hankittu uusi asunto, joten en taivasalle jäänyt.
Lähdin häädetystä asunnostani sovitussa ajassa. Sovimme vuokranantajan (kunnan) kanssa, että mm. hankkimani jää-viileä-kaappi jää asuntoon, koska kunnan oma jääkaappi oli tiltannu jo aikapäiviä sitten.
Maksamattomat vuokrat 3 kk menivät sitten perintään ja niitä vaadittiin ulosotossa viimeksi vuonna -99. Koskaan en saanut kuittia kunnalta siitä jää-viileäkaapista. Silloin kun tuo sovittiin, niin se sovittiin niin, että se on yhden kuukauden vuokra, eli olisin pystyssä heille vaan kahden kuukauden vuokran.
Kyselin nyt ulosottomieheltä, että voivatko he (kunta) hakea niitä maksamattomia vuokria edelleenkin. Hän sanoi, ettei voi sanoa yhtään mitään. Kysyin, että ovatko he (kunta) pitäneet ne saatavansa aktiivisena, mutta ulosottomies sanoi, ettei hän tiedä eikä voi auttaa tässä asiassa. Kysyin häneltä, että kuka sitten voi tietää? Hän sanoi, että ota yhteyttä velkojaan, mikäli tunnet olevasi velkaa.
Siis mitä toi on? Enkö saa tietää mistään, jotta onko jonkun velkomus vielä voimassa?

Vastaukset 2
Vanhimmat
kuuluu se, että hän saa kitkatta tietoa velkomusasiansa voimassaolosta ja tietenkin myös ajankohtaisista velkojistaan. Olen näet ollut ymmärtävinäni, että saatavia ulkoistetaan nykyään todella paljon eli X-yritykselle velkaantunut saattaa saada perintäkirjeet Y-perintätoimistolta. Tämä hämärtää ainakin maallikon käsitystä siitä, kuka todellisuudessa velkoo. (No, perintätoimistohan ymmärtääkseni ilmoittaa toimeksiantajansa eli todellisen velkojan mutta mitä tapahtuu, jos saatava todellisuudessa on myyty?)
Oman moraalini mukaan en pidä perintäfirmalle maksamista yhtä tärkeänä kuin alkuperäiselle velkojalle - enhän ole sopinut mitään kyseisen perimistoimiston kanssa. Tässä suhteessa liikun luistimitta liukkaalla ja heikolla jäällä - perimistoimistohan voi viedä asian käräjäoikeuteen, ja maksamaton lasku tai velka päätyy lopulta ulosottoon ... vai?
velkasi jättänyt maksamatta, niin tottakai maksat ne, riippumatta sitä kuka ne sinulta on perimässä! Mikäs pointti tämä muka on että "perintäfirmalle en viittis maksaa mutta velkojalle maksaisin kyllä"??? Velkojahan on *joutunut* käyttämään perintäfirmaa koska sinä et ole huolehtinut velvoitteistasi. Ei se sinun velvoitteesi siitä yhtään muutu; jos lainaat, maksat lainan myös takaisin.