Menetitte ääneni

Olen hetkisen aikaa käynyt ns. Jobin painia itseni kanssa. Olen keski-ikäinen mies ja olen pitänyt itseäni aina porvarina. Olen ollut uskollinen Kokoomuksen äänestäjä vuosikymmenet, mutta nyt joudun äänestämään suureksi surukseni toista puoluetta.

Kokoomus on heittäytytynyt maahanmuuttajaystävälliseksi puolueeksi ja hokee työvoimapulamantraa sekä vastuuta koko maailman viimeisestäkin kehitysmaan liikaväestöön kuuluvasta asukkaasta. Tällä teolla Kokoomus on määritellyt itsensä epäisänmaalliseksi vasuripuolueeksi silmissäni. Samanlaiseksi demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa.

Kun isät ja isoisät puolustivat aikoinaan tätä maata, yrittäen estää ulkomaalaisten ryntäyksen Suomeen aseitse, Kokoomus oli tukemassa tätä isnmaallista toimintaa. Nyt Kokoomus on valmis päästämään kaiken maailman sosiaalituristit ja onnenonkijat maahamme.

Ei näin. Olen päättänyt äänestää Jussi Halla-ahoa, Perussuomalaiset, Helsinki. Tätä en olisi ikinä uskonut.
6418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Käyhän vähän katsomassa, mitä tämä Pakkasaho kirjoittelee netissä?

Äänestä

Kokkarit haluua muiden veronmaksajien varoilla, "kotouttaa" tänne halpa työvoimaa. Kun yksi saadaan tänne, niin veronmaksajat joutuu "kotouttamaan" kymmenen sukulaista, kun porvari saa yhden puoli-ilmasen duunarin. Mutta sehän ei ole porvarilta pois, vaan meiltä toisilta duunareilta ja veronmaksajilta!

Äänestä

  • Luepa tämä ja kommentoi:

    Olipa kerran Kalevi Sorsa ja sosiaalidemokratia:

    Imatra

    Perustettu kauppalaksi 1948 ja kaupungiksi v.1971

    Virastokatu 2, 55100 Imatra; puh 05-6811 ja fax 05-2012 0001

    Info: Imatran Seudun Matkailu Oy, puh 05-6812 500, 6812 511, fax 05-4377 727

    Imatran kaupunki, puh 05-2012 500, ja 2012 501 tai 2012 502, fax 4377 727

    Noin 33 000 asukkaan ja 155 neliökilometrin eteläkarjalainen ja sosiaalidemokraattinen teollisuuskaupunki Kymen läänissä Saimaan kaakkoisrannalla. Rajoittuu idässä Venäjään. Imatralla sijaitsee Enso-Gutzeit Oy:n Imatran, Kaukopään ja Tainionkosken selluloosa-, paperi- ja kartonkitehtaat, Tainionkosken voimala, Imatran Voima Oy:n vesivoimala (teho 156 MW) Imatrankoskessa, Ovako-Steelin Imatran terästehdas sekä lisäksi elintarvike-, muovi- ja kemianteollisuutta. Rautatieyhteys Lappeenrantaan ja Parikkalaan sekä pistorata valtakunnan rajalle.


    Toimintansa lyhyeen lopettanut Valtion kuvaputkitehdas Valco vihittiin 24.8.1978 Imatralla - ja jo 14.9.1979 Valco Oy sanoi koko henkilökuntansa irti. Valtion kuvaputkitehdas Valco vuokrasi tilansa Imatralla Valmetin tytäryhtiö Valtra Oy:lle, joka aloitti tiloissa toimintansa 1.11.1979. Valmet lopetti 29.10.1980 Imatralla toimineen Finnvalcon, kuvaputkia valmistaneen Valco Oy:n toiminnan jatkajan. Hallitus sai 28.11.1980 luottamuslauseen eduskunnan äänestäessä kokoomuksen tekemästä välikysymyksestä, joka koski Valcoa ja Finnvalcoa. Eduskunta hyväksyi 11.12.1980 Finnvalco-kuvaputkitehtaan lopettamiseen tarvittavat 139,5 Mmk ja antoi luottamuslauseen Koiviston hallitukselle - ja 19.12.1980 kuvaputkitehdas Finnvalcon toiminta pysähtyi lopullisesti.

    Äänestä

Suomi nousuun ja TAANTUMUKSEN KOKOOMUS pois !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ex-kokoomus kirjoitti:

Olen hetkisen aikaa käynyt ns. Jobin painia itseni kanssa. Olen keski-ikäinen mies ja olen pitänyt itseäni aina porvarina. Olen ollut uskollinen Kokoomuksen äänestäjä vuosikymmenet, mutta nyt joudun äänestämään suureksi surukseni toista puoluetta.

Kokoomus on heittäytytynyt maahanmuuttajaystävälliseksi puolueeksi ja hokee työvoimapulamantraa sekä vastuuta koko maailman viimeisestäkin kehitysmaan liikaväestöön kuuluvasta asukkaasta. Tällä teolla Kokoomus on määritellyt itsensä epäisänmaalliseksi vasuripuolueeksi silmissäni. Samanlaiseksi demareiden, vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa.

Kun isät ja isoisät puolustivat aikoinaan tätä maata, yrittäen estää ulkomaalaisten ryntäyksen Suomeen aseitse, Kokoomus oli tukemassa tätä isnmaallista toimintaa. Nyt Kokoomus on valmis päästämään kaiken maailman sosiaalituristit ja onnenonkijat maahamme.

Ei näin. Olen päättänyt äänestää Jussi Halla-ahoa, Perussuomalaiset, Helsinki. Tätä en olisi ikinä uskonut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu