Onko muilla vastaavia kokemuksia...Mulla on aina ihan pienestä asti ollut yksi rakas ystävä. Nyt kuitenkin riitaannuimme (ihan tyhmä aihe, en päässyt lähtemään sopimallemme matkalle) ja nyt kahden kuukauden jälkeen näyttäisi siltä että välimme eivät palaa ennalleen. Puheväleissä ollaan mutta eipä sitten oikeastaan muuta.
Käykö aikuisena näin? Molemmilla perhe joten eikö se ystävyyden paikkaaminen ole enää niin ensiarvoisen tärkeää...?
Käykö aikuisena näin? Molemmilla perhe joten eikö se ystävyyden paikkaaminen ole enää niin ensiarvoisen tärkeää...?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni on kokemusta. Typerästä riidasta loukkaantuneena yhteyden pito vaan harveni ja väheni. Enää ei ole samanlaista.
Tuntuu tosi naurettavalta aikuisilta ihmisiltä. Mutta aina ei voi miellyttää toista. Jos hän todellakin on loukkaantunut siitä ettet päässyt matkalle niin huh huh. Tai jospa hän on pitkävihaista tyyppiä ja on edelleenkin loukkaantunut, mutta ajan kanssa tajuaa ettei ole aihetta. Anna hänen rauhassa miettiä.
Minulla ei ole oikein koskaan ollut hyviä ystäviä, muutin toiseen kaupunkiin ja täällä sitten ystävystyin yhteen tytsyyn. Olimme reilu vuoden tosi paljon yhdessä ja avoimia toisillemme.. kutsuisin tätä ystävyydeksi. Mutta kun hän sai tietää raskaudestani, hän läksi.. ei mitään yhteyttä enää, ei edes vastaa miten voi jos kysyn, tai että onko sattunut jotain. En ymmärrä.
Oletko varma,että kyseessä on sittenkään ollut tosi ystävyys?
Itselläni on mennyt kanssa pari tosi tärkeeltä tuntunutta ystävyyssuhdetta poikki. Alkuun on tuntunut pahalta, mutta näin jälkeenpäin tulee miettineeksi,että oliko kyseessä sittenkään niin tärkeät ystävät.
Itseasiassa, minulla ei ole kuin yksi ystävyyssuhde, jonka eteen olisin valmis tekemään mitä vaan. Se ei mihinkään matkan peruuttamisiin,yms voisi koskaan kaatua. Sinullakin oli varmasti hyvä syy, kun et sinne matkalle päässyt. Sitten ymmärtäisin riitaantumisen, jos olisit esittänyt asian tyylillä "hohhoijaa,en taidakaan jaksaa lähtee sun kanssa mihinkään"
Ja kyllä se näin aikuisiällä on vähän niin, että perhe on etusijalla. Joillain voi olla tuon tyyppisten riitojen sovitteluun muitakin esteitä, mm. puolison painostus. Se,että "totteleeko" puolisoaan, onkin sitten toinen juttu...
Itse alkuperäinen riidan aihe ei ollut niin iso ja kyllä siinä oli paljon mun syytä (en jaksanut/halunnut lähteä). mutta asia paisui kuin pullataikina ja mukaan tuli monenlaista extraa. Paljon tuli sanottua molemmin puolin. asia siis sinänsä saatiin heti sovittua mutta väliin se jäi. ja MUN mies on sitä mieltä että antaa olla, ei se oikea ystävä koskaan ollutkaan (aina en jaksa ymmärtää miksi on tuota mieltä...).
Mietin vaan kun vielä ennen tätä tapahtumaa jaettiin kutakuinkin kaikki. ilot, surut ja kaikki muukin. kyllä me mun mielestä oltiin tosi läheisiä. En tietysti tiedä mitä sielä toisessa päässä on perheen sisällä asiasta puhuttu (kun matka kosketti luonollisesti myös heitä )mutta pääsääntöisesti tämä kuitenkin tapahtui meidän välillämme.
kokemuksia kaipailen, miten muut vastaavassa tilanteessa ovat toimineet...onko ystävyys vaan jäänyt vai onko riidat kenties vahvistaneet sitä loppujen lopuksi?
Entä jos välinne ovat olleet liian läheiset, eli mukana on ollut jonkin asteista riippuvuutta? Jos näin on, voi olla hyväksikin ottaa vähän etäisyyttä, ja kasvaa erilleen. Ei sen tarvitse tarkoittaa ystävyyden loppumista. Se vain tarkoittaa että kummallakin on todella oma elämä, ja silloin kun molemmille sopii, ollaan yhdessä.
mulla on kans menny välit poikki lapsuuden kaverin kanssa,eikä oo eka kerta...
mutta aika vaan taas venyy,kun ei ole kiinnostusta ottaa yhteyttä...
odottelen anteeksi pyyntöä,mikä on varmaan turhaa.
(ilkeä viesti)
ikinä omaa mokaansa hän ei ole nähnyt,
ja on pitänyt ylpeytensä,
ja siihen mä en enää ala alistumaan.
tyhmä "riita",
ja mulla kun on lapsi ja hänellä ei, hän ei ymmärrä ettei ole aina aikaa olla yhdessä tai tulla käymään yms.
Minä en ole tehny taas mitään väärää,
tuntuu että hän on loukkaantunut vaan siitä etten ole nuollut hänen peppuaan kuten aina ennenkin.
Nyt vaan on ykkösenä mun lapsi!