Todella mahtavasti toteutettu elokuva, juoni melko tavallinen -alussa niin ystävällinen heppu onkin vihollinen -teema.. Kokonaisuus on kuitenkin todella puoleensa vetävä sinänsä. Tälle elokuvalle sai nauraa! Tietysti riippuen millaisesta huumorista yleensä tykkää, mutta henkilökohtaisesti nauroin niin että vedet valui silmistä :). Mahtava elokuva, kannattaa katsoa!
Yö museossa
ergfsadg
3467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Keskinkertaista ja ennen kaikkea kertakäyttöistä koko perheen viihdettähän tuo oli, mutta eipä siitä nyt paskanmakukaan jäänyt, että sikäli ok. Että sikäli voisin melkein suositella, melkein.
No olihan se kyllä aika tasapaksu elokuva ja hilpeä meininki nousi loppua kohden kyllä vähän yli äyräitten, mutta ihan kiva juoni silti. Ja plussaa omaperäisyydestä tietysti.
Ainiinjoo, spoilerivaroitus tähän alkuun.
Itsehän olin innoissani kun kuulin että suosikkikoomikkoni Ben Stiller, Steve Coogan, Robin Williams ja Ricky Gervais ovat samassa leffassa ja sokerina pohjalla vanhat konkarit Dick van Dyke ja Mickey Rooney (eipä mulla toki Owen Wilsoniakaan vastaan mitään ole).
Odotuksiin nähden Yö Museossa oli melkoinen pettymys. Niin paljon koomista potentiaalia jäänyt hyödyntämättä. Aivan selkeästi liian täyteentungettu pätkä, jossa suurimmat elementit (pääosin konkarikoomikot ja liuta erikoisefektejä) syövät toisiaan. Pojat olisivat pystyneet parempaankin.
Sitäpaitsi, kun leppoisat ja symppikset vanhat vartijamiehet lopussa paljastuivat tarinan roistoiksi, meikä näki yksinkertaisesti punaista!
Haluaisinpa nähdä leffan, jossa on kutakuinkin sama roolitus muttei yhtäkään erikoisefektiä ja lisäksi puikoissa joku hyvä komediaohjaaja (lonkalta tulee mieleen Zucker-Abrahams-Zucker tai joku Richard Curtisin ja Ben Eltonin tallista). Sellaisen luulisi pelittävän kympillä.
Ja muuten - kiinnittikö kukaan huomiota semmoiseen epäkohtaan että leffan nimi on "Yö museossa" mutta tarinan aikana siellä vietetään oikeasti neljä yötä?