kelpaako kuljettajankirja saimaalla risteilylaivan päällikön paperiksi? näsijärvellä kelpaa kunhan vaan säädetyt asiat täyttyy, paitsi muroleen kanavan yläpuolella se ei enään päde.
Vastaukset 6
- laivuri.,.
Ei taida käydä.
Kuljettajakirjalla voidaan seilata vain "ykkösakueella" käsittää joet, kanavat, satamat, järvet sekä sellaiset sisäsaaristoalueet, jotka eivät
ole välittömästi alttiina aavalta mereltä tulevalle merenkäynnille samoin kuin lyhyet
suojaamattomat väyläosuudet sisäsaaristossa.
Lisäksi saa olla enint. 100 tonnin bruttovetoisuus ja konetehotkin taitaa tulla vastaan jossakin 100 hv:n paikkeilla, ennen kuin vaaditaan laivurin kirja (konetehot 500hv ja brottovetoisuus 300 tonnia), jolla yleensä sisävesillä seilataan.
Mutta tietysti jos tuollaiset säännöt täyttyy, niin mikä ettei, mutta en ole koskaan kuullutr ristelilylaivasta joka olisi noin pieni. Kyse on lähinnä vesibussista.- että näin tiedetään
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on alle 350 kW ja jossa koneiston hallintalaitteet on niin sijoitettu, että sitä voidaan ohjata ohjauspaikalta, aluksen päälliköllä tulee olla vähintään kuljettajankirja.
- 100 tonnin raja
että näin tiedetään kirjoitti:
Kotimaanliikenteen aluksessa, jonka koneteho on alle 350 kW ja jossa koneiston hallintalaitteet on niin sijoitettu, että sitä voidaan ohjata ohjauspaikalta, aluksen päälliköllä tulee olla vähintään kuljettajankirja.
eikö näin?
- kaikilla sisävesillä
Ei ole eroa Vuoksen ja Kokemäenjoen vesistön välillä. Ja sama Savonlinnassa toimipaikkaansa pitävä merenkuluntarkastusyksikkö niitä valvoo.
Muroleen kanavan yläpuolisella ja alapuolisella vesistöllä ei ole eroa. MUTTA joku on voinut saada erivapauden tiettyyn alukseen tietylle reitille. Nämä ovat aika vaikeita kysymyksiä nämä pätevyysasiat. Kannattaa aloittaa lukemalla Asetus alusten miehityksestä ja laivahenkilökunnan pätevyydesta. Yksityiskohtaisten kyselyjen aika on silloin, kun on ensin joku pätevyyskirja plakkarissa.olis kun taskussa on sekä Merikapteenin, että vahtikonemestarin voimassa olevat pätevyyskirjat ? Mites sitten tehdään ???
Minullapa on.- ei esitetä
Yahoo kirjoitti:
olis kun taskussa on sekä Merikapteenin, että vahtikonemestarin voimassa olevat pätevyyskirjat ? Mites sitten tehdään ???
Minullapa on.tällaisilla keskustelupalstoilla tyhmiä kysymyksiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391185Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13750Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588