Mitä mieltä

tasosta Suomessa.Eikö olisi jo aika nostaa sitä takaisin sille tasolle mitä se oli ennen lamaa.Sitä on leikattu moneen kertaan?Entä irtisanomissuoja.Ruotsissa taitaa tulla irtisanotulle 1/2-1 vuoden palkka.Lomautettuna 2kk täydellä palkalla.Eikä siellä yritetä koko ajan pelotella työpaikkojen Kiinaan viennillä.Siellä johtajat ja poliitikot pitävät kiinni oman maansa työpaikoista.Täällä porvarit vaan vittuilevat vahingoniloisina kun työpaikat häipyy.
3409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

...amerikkalaistavat järjestelmää koko ajan. Nyt jopa SAK ja demarit on pehmitetty muutoksen taakse. Tämä kehitys aiheuttaa oman käden oikeuden ja muunkin rötöstelyn lisääntymistä kansan keskuudessa.

Äänestä

se on. Suomesta yritysten on niin halpaa lähteä pois, että yritykset sen tekevät. Ruotsin irtisanomispalkkojen ym. maksattaminen yrityksellä saa ne miettimään kahdesti kannattaako yritystä lähteä siirtämään pois. Eli Suomessa on ollut, ja on, aivan liian "joustava" ammattiyhdistys.

Äänestä

Tiedän hyvin tämän koska yhtiö missä olen töissä omistaa tuotantolaitoksia Suomessa ja Ruotsissa.
Kun tuli henkilöstövähennysten aika voitte arvata kummasta maasta vähennettiin.Aivan Suomesta.Ei paljon painaneet paremmat tuottavuusluvut eikä tehokkuudet kun täällä sai väen ilmaiseksi pihalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työttömyysturvan kirjoitti:

tasosta Suomessa.Eikö olisi jo aika nostaa sitä takaisin sille tasolle mitä se oli ennen lamaa.Sitä on leikattu moneen kertaan?Entä irtisanomissuoja.Ruotsissa taitaa tulla irtisanotulle 1/2-1 vuoden palkka.Lomautettuna 2kk täydellä palkalla.Eikä siellä yritetä koko ajan pelotella työpaikkojen Kiinaan viennillä.Siellä johtajat ja poliitikot pitävät kiinni oman maansa työpaikoista.Täällä porvarit vaan vittuilevat vahingoniloisina kun työpaikat häipyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu