Kaipaisin vertaistukea sektioon joutumisesta pettyneiltä. Ymmärrän toki järjellä ajatukseni ihan hulluiksi ja olen onnellinen siitä, että onneksi tämä mahdollisuus on ollut lapsen terveyden takia. Kuitenkin synnytys itkettää vielä kolmenkin viikon jälkeen.
Takana minulla on kaksi pitkittynyttä synnytystä, jotka ovat noin vuorokauden kärvistelyn jälkeen päättyneet sektioon. Fyysisesti niistä toivuin hyvin, mutta edelleen tunnen epäonnistuneeni tärkeimmässä tehtävässäni naisena.Lisäksi suren sitä, että en ole ollut läsnä kummankaan lapsen syntyessä enkä edes tiedä miltä he ovat näyttäneet syntyessään. Luopumisen tuskaa aiheuttaa varmasti myös se, että lapsen saaminen rinnalle heti syntymän jälkeen ei ole enää mahdollista toisen sektion jälkeen, koska mahdollinen kolmas lapsi syntyy myös sektiolla.
Lapsellehan se on loppujen lopuksi sama miten syntyy, mutta nyt tämä äiti pitäisi saada kuntoon. En jaksaisi käydä näitä ajatuksia läpi jatkuvasti, vaan haluaisin keskittyä vauva-arkeen ja nauttia siitä, että kaikki on hyvin.
Takana minulla on kaksi pitkittynyttä synnytystä, jotka ovat noin vuorokauden kärvistelyn jälkeen päättyneet sektioon. Fyysisesti niistä toivuin hyvin, mutta edelleen tunnen epäonnistuneeni tärkeimmässä tehtävässäni naisena.Lisäksi suren sitä, että en ole ollut läsnä kummankaan lapsen syntyessä enkä edes tiedä miltä he ovat näyttäneet syntyessään. Luopumisen tuskaa aiheuttaa varmasti myös se, että lapsen saaminen rinnalle heti syntymän jälkeen ei ole enää mahdollista toisen sektion jälkeen, koska mahdollinen kolmas lapsi syntyy myös sektiolla.
Lapsellehan se on loppujen lopuksi sama miten syntyy, mutta nyt tämä äiti pitäisi saada kuntoon. En jaksaisi käydä näitä ajatuksia läpi jatkuvasti, vaan haluaisin keskittyä vauva-arkeen ja nauttia siitä, että kaikki on hyvin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
itselläni takana yksi pitkittynyt käynnistetty imukuppisynnytys ja viime keväältä pitkittynyt synnytys diagnoosina supistusheikkous joka puolestaan päättyi sektioon. vaikka edellisestä synnytyksestä on jo miltei vuosi, käyn sitä yhä mielessäni aika ajoin läpi ja tunnelmat ovat samankaltaisia kuin sinulla.pettymystä omaan itseen naisena ja synnyttäjänä.itse kävin puhelimitse kätilön kanssa synnytystä läpi, mutta olisin tarvinnut useamman keskustelumahdollisuuden, jotta asiaan liittyviä tuntemuksia olisi saanut käydä läpi jonkun kanssa.koska asia on sinulle nyt tuore ja ajankohtainen, niin kannattaisi asiaa työstää jonkun ammattilaisen kanssa, jotta se ei pitkittyisi niinkuin minulla itselläni on ikävä kyllä käynyt.hyvää kevättä sinulle ja jaksamisia vauvan ja isomman hoitoon!
ennenkuin toivuin henkisesti hätäsektiosta.
Monta kuukautta itkin itsekseni.
ennenkuin toivuin henkisesti hätäsektiosta.
Monta kuukautta itkin itsekseni.
Ymmärrän sinua hyvin. Itse jouduin hätäsektioon ekalla kerralla kohta jo 11v sitte. Vaarassa olin itse samoin lapsi. Onneksi molemmat selvisimme hengissä ja terveinnä. Seuraavassa synnytyksessä pelkäsin kovasti, että apua jos taas sektio, mutta onneksi sain synnyttää normaalisti, samoin kolmas synnytys oli onnaksi normaali.
Jotenkin se eka lapsi tuntui vieraalta herätessä ja koko tapahtua epätodelliselta, vaikka ilman leikkausta poikani olisi kuollut, samon ehkä olisi käynnyt minullekin. Vaikka järjellä ymmärsin leikkausen tarpeellisuuden, niin jotenkin tunnepuoli ei asiaa ymmärtänyt. Onneksi tuttavapiirissä oli pari sektion samoin kokenutta. Keskustelu heidän kanssa hiukan auttoi. Mutta todellakin itkin kokemaani.
Tilanne helpottui vasta "oikean" synnytyksen jälkeen. En tiedä, olisinko se selvinnyt ilman ammattiapua, jos toinenkin olisi ollut sektio, saatikka kolmas....
Voimia sinulle. Ole onnellinen, että lapsesi ovat terveitä. Tiedän, että ymmärrät asian tärkeyden, mutta ihmismieli on outo ja kaikki ei ole järjellä selitettävissä. Ehkä tieto siitä, että meitä samoin kokeneita löytyy enempikin, helpottaa sinua.
Aurinkoista kevättä sinulle ja lapsillesi!
Sinun mielestäsi sektiolla synnyttäneet naiset ovat epäonnistuneet "naisen tärkeimmässä tehtävässä."
Mikä siinä naisen tärkeimmässä tehtävässä on niin autuaaksi tekevää? Rakastaisitko lastasi ehkä jopa vielä enemmän jos olisit pusertanut hänet haarojesi välistä?
Luulisin että tärkein on se lapsi, et sinä, eikä sinun äiti maa kokemuksesi.
Tipahda maanpinnalle ihminen äläkä kieriskele itsesäälissä sillä jotkut eivät saa lapsia ollenkaan.
En halua aliarvioida kenenkään pettymyksen tunteita, mutta ihmettelen niitä kyllä suuresti. Minulle tehtiin kiireellinen sektio 3kk sitten ja en ole hetkeäkään sitä surrut, päinvastoin, olen sektiosta tyytyväinen! Sain vauvan heti rinnalleni, pystyin hoitamaan osastolla ja imetyskin lähti käyntiin. Sektiokokemuksiakin on varmasti sitten tosi erilaisia, mutta minulla kaikki meni hienosti. Haluan synnyttää mahdollisen kakkosenkin sektiolla, jos vain suinkin mahdollista.
Tottahan se on, että tällaiset tuntemukset on aivan älyttömiä ja turhaa rutinaa pienistä asioista, kun ajattelee isompia ongelmia. Kuitenkaan tunteilleni en voi mitään ja on oikeasti lohduttavaa, että en ole ainoa tällaisessa tunnemyrskyssä. Eikä synnytyksen jälkeinen baby blues varmastikaan auttanut asiaa.
Onneksi arki sujuu jo nyt ja molemmat lapset ovat aivan ihania.
Synnytyksiä on todellakin erilaisia ja sektionkin voi kokea niin monella eri tapaa. Minä en saanut lastani vierelleni syntymän jälkeen kummankaan kohdalla. Kuopukesta minulle todetiin hänen olevan poika ja siinä se. Ohimennen näin vauvan kasvot ennen kuin hänet siirrettiin osastolle. Päällimmäiseksi tunteeksi on jäänyt ikävä lasta kohtaan sekä yksinäisyys. Mutta sain neuvolasta lähetteen synnärille keskusteluun, jos vaikka siitä olisi apua.
Ja tuo "epäonnistumisen" tunne koskee vain ja ainoastaan minua, ei todellakaan muita sektiolla synnyttäneitä. Lähinnä tuohon vaikuttaa se, että syy synnytyksen pysähtymiseen on todennäköisesti liian ahdas lantioni. Eli vika on siis minussa eikä sitä ole niin helppo hyväksyä. Jep ja vikaa on varmasti myös korvien välissä. :)
Minulle on tehty kaksi sectiota, eka hätäsectio nukutuksessa, toinen kiireellinen epiduraalipuudutuksessa.
Ensimmäisestä sectiosta jäi aivan samanlainen tunne kuin sinullekin. Synnytystapahtuma oli pelottava ja siitä jäi huonot muistot. Huoli lapsen voinnista oli alkuun suuri, hän joutui ensin teho-osastolle. Eniten harmitti kun synnytys ei mennyt "suunnitellusti", vaikka olin mielestäni lähtenyt avoimin mielin synnyttämään. En uskonut section osuvan kohdalle koska raskaus oli sujunut hyvin.
Toinen sectio oli siis myös kiireellinen, mutta koko synnytystapahtuma oli myönteinen kokemus koska tunnelma oli erilainen, kuten myös omat odotukset. Lapsi voi heti hyvin ja sain hänet vierelleni heti osastolla.
Minusta suurin ero synnytyksissäni oli kätilöiden ja lääkäreiden käyttäytyminen. Toisella kerralla heillä oli aikaa keskustella minun ja mieheni kanssa, eikä section mahdollisuutta vatvottu viime tinkaan asti kunnes oli pakko mennä juosten. Tähän olin erityisen tyytyväinen, vaikka myöhemmin olen miettinyt, tekikö lääkäri päätöksen varman päälle. Myös epiduraalipuudutus antoi itselleni selvän järjen, en ollut muissa maailmoissa kipeiden supistusten takia.
Vasta toinen synnytys toi mielenrauhan, sekä tieto siitä että suurin osa lähipiirimme synnyttäjistä on esikoisemme syntymän jälkeen syntynyt sectiolla eri syistä. Se ei olekaan niin harvinaista!
Kyllä minäkin olen järjellä ajatellut että sectiot olivat välttämättömiä ja olen erittäin kiitollinen terveistä lapsistani, mutta haaveilen vieläkin siitä, josko kolmannen saisi synnyttää joskus alakautta. Todennäköisimmin valinta on kuitenkin jälleen sectio.
Siis suurin osa lähipiirimme synnyttäjistä on luonnollisesti SYNNYTTÄNYT sectiolla (eikä syntynyt, heh).
Minulle tehtiin viime syksynä kiireellinen sectio raskausmyrkytyksen vuoksi, en saanut minäkään lastani nähdä kuin vilaukselta salissa, eikä minulle heräämössä edes kerrottu, mihin tyttäreni oli viety (syntyi 4vkoa etuajassa, ja oli sanottu että mitä todennäköisimmin joutuu kiertämään tehon kautta...), hätäisesti vain tökättiin lapulla vauvan syntymämitat käteeni... (tyttö oli isän kanssa osastolla omassa huoneessani odottamassa, ei ollut joutunut kuin verensokerin tarkkailuun)
Koen kuitenkin tämän leikkauksen olleen yksi elämäni helpottavimmista asioista ja todellakin voin sanoa PÄÄSSEENI sectioon...en voi ymmärtää, miten niin monet äidit kokevat alemmuudentunnetta tai huonommuutta jos eivät ole syystä tai toisesta pystyneet synnyttämään alakautta? Ja miksi alateitse synnyttäneet ja sectiosta mitään tietämättömät ihmiset tulevat surkuttelemaan meille sectioäideille tyyliin "voi, voi jouduttiin sitten leikkaamaan, itse en kyllä haluaisi koskaan JOUTUA leikuriin, onneksi sain synnyttää alakautta..."
Minä ainakin, jos joskus vielä toisen lapsen saan, voisin jopa vapaaehtoisesti synnyttää uudelleen sectiolla - ei mulla ole mitään tarvetta todistella kenellekään olevani hyvä äiti synnyttämällä alateitse!
onnellinen, että en ole joutunut hirveällä tuskalla synnyttämään vaan kaikki 6 on leikattu. ekaa koitettiin tulemaan, mutta kun ei auennut niin ei. kärvistelin tarpeeksi kauan tuskissa ja kätilö vielä haukkui että sen siitä saa kun lapset saa lapsia yms. minulla ei todellakaan olisikuin yksi jos olisin joutunut ne synnyttämään. sektiot on ollut helppoja vain parin päivän sairaalassaololla.
Lapselle ei ole sama leikataanko vai synnytetäänkö hänet! Kannattaa tutustua aiheeseen. Leikkaus on kuitenkin se viimeinen vaihtoehto jos ei pysty synnyttämään.
Turhaan enää murehdit, lapsi on jo syntynyt ja voi hyvin.
Hei,
Itse olen saanut kaksi lasta sektiolla, lantion ahtauden vuoksi. Ensimmäisen sektioni jälkeen tunsin aivan samalla tavoin kuin sinäkin, kunnes kävin lävitse oman hyväksyntäni asialle. Moni ei ymmärrä sitä, että kuinka sitä voi tuntea itsensä toisarvoiseksi tai saada joskus jopa aiheettomasti kokea olevansa jotenkin vähemmän hyvä äiti tms. muuta.
Itse olen nyt viimein oppinut ajatusteni kautta olemaan onnellinen siitä, että saan itse elää, että lapseni ovat terveitä. Olen kääntänyt jotenkin näin asian, että olen saanut synnyttää sektiolla ja että joskus muinoin sekä minulta, että lapseltani olisi saattanut lähteä henki. Kuulostaa ehkä dramaattiselta.. ja joidenkin ihmisten voi olla vaikeaa hyväksyä, että jotkut lapset vain synnytetään sektiolla. Älä ainakaan heistä välitä tai heidän yksinkertaisista mielipiteistään.
Nauti lapsistasi ja keskity miettimään vaikka sitä, kuinka kasvatat heidät elämään tässä maailmassa. Se on kuitenkin loppujen lopuksi heille itselleen tärkeämpi juttu, kuin se miten on syntynyt. Itsekin olen syntynyt sektiolla perätilan vuoksi, päivääkään ei ole harmittanut ;) Älä mieti koko asiaa, ei sillä ole merkitystä. Nauti elämästä, ajattele positiivisesti ja hyväksy itsesi sellaisena kuin olet! ;D
tutulta kuulostaa. Mullekin on tehty kaks sektiota ja on vähän epäonnistunut olo, mut silti mul on kolmas haasveissa ja tärkeintähän on et kaikki on hyvin.