Cube trilogia

Moniko on täältä nähnyt kyseisen trilogian? Itse olen katsonut vain nuo kaksi osaa eli Cube:n ja Cube 2: Hypercube:n. Mielestäni näissä elokuvissa on jotain sellaista mikä tekee niistä melkoisen hienoja elokuvia. Siis tykkään kovasti. Olen ajatellut ostaa tuon trilogian mahdollisesti jossain vaiheessa.

Elokuvat osoittavat kuitenkin, että pienellä budjetilla voidaan tehdä onnistuneita elokuvia.

Scifisti77
81006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Cube 2 ei mielestäni ole mikään hyvä elokuva. Kolmas oli jo sitten hitusen kiinnostavampi, vaikka jäikin kauas ensimmäisen osan tehosta.

Äänestä

Itse olen nähnyt kaikki kolme ja pidin kyllä itsekin Hypercubea kahta muuta heikompana tekeleenä. Mielenkiintoisia elokuvia kuitenkin. Muistaakseni ensimmäinen Cube perustui Kanadalaisen ohjaaja Vincenzo Natalin opiskelijatyöhön ja toteutettiin siis suht pienellä budjetilla, eli aika vaikuttavaa. Koko elokuvan ajan taidettiin käyttää muuten yhtä ja samaa kuutiota, jossa erilaisten huoneiden tuntu luotiin niinkin yksikertaisesti kuin vain värejä vaihtamalla. Yksi aika huvittava yksityiskohta on se, että vaikka tekijät ovat Kanadalaisia niin he kuvaavat koko Cube-projektin joksikin Yhdysvaltain hallituksen huippusalaiseksi kokeiluksi. Ja muuten, Cubessa esiintyvän David Hewletin voi nähdä myös Stargate Atlantiksen vakkarihahmona, jos näyttelijä sattuu kiinnostamaan.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo David Hewlett. Siitä on aika kauan kun olen nähnyt tuon Cube 1:n joten en muista näyttelijöitä siitä.
    Omistan kyllä Stargate Atlantiksen kaksi eka kautta mitä on dvd:nä julkaistu. Mielenkiintoinen yksityiskohta kuitenkin. :)

    Scifisti77

    Äänestä

  • Scifisti77 kirjoitti:

    Mielenkiintoinen yksityiskohta tuo David Hewlett. Siitä on aika kauan kun olen nähnyt tuon Cube 1:n joten en muista näyttelijöitä siitä.
    Omistan kyllä Stargate Atlantiksen kaksi eka kautta mitä on dvd:nä julkaistu. Mielenkiintoinen yksityiskohta kuitenkin. :)

    Scifisti77

    Olen itsekin SG Atlantiksen ekan kauden onnellinen omistaja ja aivan uskomattoman hyvin käsikirjoitettu ja kekseliäs sarja se todellakin on. Kakkosboxia en ole vielä tullut hankkineeksi, koska kärsin juuri nyt pahasta rahapulasta. Ostan sen varmaan muutenkin myöhemmin, sitten kun se on halvempi kun ei siinä suomenkielistä tekstitystä kerran ole. Älä siis paljasta mitään yksityiskohtia juonesta. =)

    Äänestä

Tuo Cube on kyllä ehdottomasti yksi parhaista (jos ei jopa paras) elokuvista! Kävin sen aikanaan kattelemassa teatterissa, ja tuon trilogiaboxin ostin myös joku aika sitten.

Kakkososasta en tykännyt, mutta kolmososa (Cube zero) kannattaa ehdottomasti katsoa. Yksi kysymys jäi vaivaamaan: Ovatko kolmososan Eric ja ykkösosan Kazan sama henkilö?

Äänestä
  • Eivät taida olla. Mielestäni Ericin paidassa ei lue Kazan niin kuin ykkösosan häntä muistuttavan hepun paidassa. Olen aika vakuuttunut tästä, joskaan en ole varma vakuuttiko juuri tuo yksityiskohta minut. Vaikea muistella. Pitäisi varmaan katsoa Cube Zero uudestaan.

    Ihmiset jotka hänet lopussa löytävät ovat ainakin eri henkilöitä (myös erinimisiä), joten jos he kuuluivat edelliseen ryhmään koehenkilöitä niin mitenköhän Ericin tai Kazanin olisi onnistunut selvitä siitäkin ryhmästä ainoana eloonjääneenä Cube ykkösen alkuun?

    Myös kuutiohelvetti johon he joutuvat elokuvan lopussa vaikuttaa eri paikalta; huoneet ovat eri lailla suunniteltuja.

    Äänestä

Koko The Cube Trilogia on aivan loistava. Hyvää scifiä. Tykkäsin jokaisesta osasta. Jotenkin se kuution teema viehättää. En osaa sanoa miksi.

Äänestä
  • Eikös tuo CUBE ZERO ollut eräänlainen esiosa tuolle alkuperäiselle Cube leffalle? Ainakin loppuhuipennus viittaisi siihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Scifisti77 kirjoitti:

Moniko on täältä nähnyt kyseisen trilogian? Itse olen katsonut vain nuo kaksi osaa eli Cube:n ja Cube 2: Hypercube:n. Mielestäni näissä elokuvissa on jotain sellaista mikä tekee niistä melkoisen hienoja elokuvia. Siis tykkään kovasti. Olen ajatellut ostaa tuon trilogian mahdollisesti jossain vaiheessa.

Elokuvat osoittavat kuitenkin, että pienellä budjetilla voidaan tehdä onnistuneita elokuvia.

Scifisti77

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu