Sykymys

Itse kun en ole tutustunut tähän paremman puoliskon jääkiekkoon, niin kysyisin että minkälainen taso suomalaisessa naisjääkiekossa on tällä hetkellä. Sen tiedän että huipputaso on aivan maailman kärjen tuntumassa, mutta kun mennään alaspäin niin kuinka kauan voidaan puhua tosissaan yrittämisestä... Onko naisjääkiekossa divaria ja noustaanko sieltä säännöllisesti ylöspäin? Miten juniorityö eroaa miesten jääkiekosta, onko naisten jääkiekko pääasissa pelkkää huvia ja hyötyliikuntaa?
172489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Suomessa toimii n.30-40 urheilijaa naiskiekon parissa,joista kymmenkunta voi kutsua itseään huippu-urheilijaksi,loput on huvi- ja hyöty-liikkujia.

Äänestä

SM:ssä on kuusi joukkuetta, divarissa kahdeksan, joitten pelaajat on varmasti urheilijoita. Lisäksi
Suomi-sarjassa on paljon hyviä joukkueita ja pelaajia. Divarin ykkösen on mahdollisuus pyrkiä SM:ään karsintapeleissä SM:n heikointa vastaan. Tällä kaudella divari oli erittäin tasokas ja tasaväkinen ja sen voittaja pelasi kaksi tasaista karsintapeliä SM:ään pääsystä, mutta tällä kertaa vielä vanhempi ja rutinoituneempi joukkue veti pitemmän korren.
Naiskiekon tason leventämiseksi SM-sarjaa tulisi laajentaa ja panostaa enemmän junioritoimintaan ja tyttösarjoihin. Tällä hetkellä tyttöjen mahdollisuus nousta aivan lajin huipulle on ainoastaan pelata juniorina poikasarjoissa.

Äänestä
  • Nyt olen jo paljon viisaampi.
    Juurikin juniorityön kautta tuota hommaa on etiäpäin vietävä, ja tuota buumia voimistaisi Olympia tai Mm-kisa voitto, niin miehissä kuin naisissakin.

    Kuuden joukkueen Sm-sarja kuulostaa varsin pieneltä, eiköhän olisi järkevää nostaa ainakin kaksi parasta divari joukkuetta tasoa ylemmäs.

    Mikä siinä sitten on, että huipulle pystyy nousemaan vain poikain peleissä? Eikö valmennukseen panosteta tarpeeksi?

    Äänestä

  • jack_torrance kirjoitti:

    Nyt olen jo paljon viisaampi.

    ite alotin jääkiekon, koska otti päähän, kun suomen leijonat jäi seitsemännelle sijalle. halusin koittaa, onko se niin vaikeeta.

    oisin alottanu paljon aikasemmin, kuin vasta kuustoista vuotiaana, jos oisin tienny, et naisetkin pelaa. urheilukanava vois mun puolest ruveta näyttää naisten sm-sarjaa, saatais vähän enemmän näkyvyyttä.

    ite pelaan alinta mahollista sarjaa, mut silti osaan sanoo, et valmentajien laatu on huonoa verrattuna samantasoisiin miesjoukkueisiin. ja tyttöjä pitäis enemmän saada mukaan aloittaviin poikajoukkueisiin, jollei omia ryhmiä saada kasaan

    Äänestä

  • jack_torrance kirjoitti:

    Nyt olen jo paljon viisaampi.
    Juurikin juniorityön kautta tuota hommaa on etiäpäin vietävä, ja tuota buumia voimistaisi Olympia tai Mm-kisa voitto, niin miehissä kuin naisissakin.

    Kuuden joukkueen Sm-sarja kuulostaa varsin pieneltä, eiköhän olisi järkevää nostaa ainakin kaksi parasta divari joukkuetta tasoa ylemmäs.

    Mikä siinä sitten on, että huipulle pystyy nousemaan vain poikain peleissä? Eikö valmennukseen panosteta tarpeeksi?

    Tyttökiekon vaikeus on juuri arvostuksen puutteessa. Tyttöjoukkueille ei löydy vetäjiä ja jos siihen hommaan joku lähtee, saa yksistään hoitaa kaikki joukkueen taustatehtävät. Tästä on seurauksena se, että harvoille tyttöjoukkueille ei saada järjestettyä järkeviä omia sarjoja. Onhan toki pienemmillä paikkakunnilla tyttöharrastajien määräkin rajallinen, joten yhden ikäryhmän joukkueen muodostaminen on siksikin vaikeaa. Tämän takia on usein vain naisjoukkue, jossa pelaa kaikki vauvasta mummoon, eikä silloin voi olettaa, että pelattaisiin kovin korkealla tasolla.

    Äänestä

  • jack_torrance kirjoitti:

    Nyt olen jo paljon viisaampi.
    Juurikin juniorityön kautta tuota hommaa on etiäpäin vietävä, ja tuota buumia voimistaisi Olympia tai Mm-kisa voitto, niin miehissä kuin naisissakin.

    Kuuden joukkueen Sm-sarja kuulostaa varsin pieneltä, eiköhän olisi järkevää nostaa ainakin kaksi parasta divari joukkuetta tasoa ylemmäs.

    Mikä siinä sitten on, että huipulle pystyy nousemaan vain poikain peleissä? Eikö valmennukseen panosteta tarpeeksi?

    Suomen taso oli huipussaan Naganon olympialaisten aikana, sen jälkeen moni lopetti. Ja silloinkin jääkiekkoa pelattiin sivutoimisesti opiskelujen ja työnteon ohessa. Ei Suomessa makseta naisille jääkiekossa (usein naiset maksavat itse tai keräävät rahaa talkoilla pelaamiseensa). Toisin on USA:ssa ja Kanadassa, jossa siitä saa rahaa ja homma on ammattimaisempaa.

    Toinen asia:
    Naisilla ei ole mahdollista pelata kuin isoimmissa kaupungeissa. Moni potentiaalinen lahjakkuus jää lajin ulkopuolelle.

    6 joukkuetta on nykyisin ja ennen 8 joukkueen sarjaankin riittävä. Oikeasti 4 samaa joukkueellista pelaajia ovat olleet useamman vuoden ajan samantasoisia keskenään. Valitettava totuus, mutta näin on.

    Äänestä

  • kommentteja kirjoitti:

    Tosta viimeisetä kappaleesta ei kyllä saa mitään tolkkua.

    Äänestä

  • kuinka? kirjoitti:

    Tosta viimeisetä kappaleesta ei kyllä saa mitään tolkkua.

    on ehdoton maksimi. 4 joukkuetta olisi vielä parempi, ettei olisi heittopusseja.

    Äänestä

  • 6 joukkuetta kirjoitti:

    on ehdoton maksimi. 4 joukkuetta olisi vielä parempi, ettei olisi heittopusseja.

    Vaikka tällä hetkellä naisten taso riittäisikin vain siihen neljään joukkueeseen liigassa, on joukkuemäärä turhaa ja tyhmää laskea niin alas. Mielestäni joukkuemäärää tulisi nostaa, jotta saataisiin enemmän Ladyja pääsarjatasolle. Naisjääkiekossa on vielä sellainen vaihe, että voi ottaa vähän tietoisia riskejä. Tuossa joko mainitsi televisioinnista ja mielestäni olisi todella mielenkiintoista seurata A-junnujen ja naisten kiekkoa vaikka urheilukanavalta. Ainakin olympialaisissa, naisten pelit ovat olleet mukava tempoista päästäpäähän-kiekkoa.

    Joo vähän järkeä ehkäpä. Miettikääpä vuotta 1998, Nagano. Suomi peittosi Ruotsin mennen tullen ja palatessa, peli oli selvää pässin lihaa. Sitten vuosi 2007, mitä on tapahtunut noin kymmenessä vuodessa? Suomessa pääsarja tasolla pelaa 6 joukkuetta, joista neljä sinne ehkä oikeasti kuuluisi. Paljonko Ruotsissa pelaa... Vaikka siellä taso erot ovat aivan huikeat ekojen ja vikojen välillä ja vaikka peleissä tulee suuria rökäle tappioita nii sitä kauttahan pelaajille (olivat ne sitten huonoja tai ei) saadaan kovista peleistä kokemusta ja kovuutta, koko ajan nousee uusia kasvoja kehiin. HYVÄ RUOTSI! Näin sitä tyttökiekkoa viedään eteenpäin! Olisiko korkea aika alkaa tehdä jotain, vai vieläkö seuraavat kymmenen vuotta katsellaan ja huomataankin, että pelataan Alankomaita vastaan sijoista 26-27!?

    Äänestä

  • huvittavaa kirjoitti:

    Ruotsin systeemit näyttävät toimivan. Siitä ei liene epäilystä.

    Tulee vain mieleen, että kenen etua tämä nykyinen systeemi palvelee? Aina kun halutaan muuttaa jotain, pitää ensimmäisenä kysyä, miksi joku haluaa säilyttää sen nykyisellään.

    Homma ei nyt toimi, se lienee selvää. Kuuden joukkueen sarja on uusien pelaajien tulolle liian jäykkä ja kierroltaan hidas. Divarissa ei ole riittävän kovia pelejä, jotta potentiaaliset uudet nuoret kenttäpelaajat pääsisivät kehittymään siinä mitassa kuin kansainvälinen menestys vaatii. Lisäksi kuuden joukkueen sarjassa on käytännössä vain kuusi-seitsemän pelaavaa maalivahtia ja he ovat sementoineet tilanteen.

    Uudet eivät pääse koviin peleihin, vaihtuvuutta ei ole. Mahdollisuuksia kokemuksen hankkimiseen ei ole riittävästi, ei kenttäpelaajien eikä maalivahtien osalta.

    Pohjaa on pakko laajentaa, jotta uusille kansainvälisen tason pelaajille tulee paikkoja kasvaa rauhassa, saada kokemusta riittävän kovalla tasolla ja siten haastaa entiset, joiden johdolla nyt ei pärjätä.

    Naisten jääkiekon johdossa on tosiasiassa vastustusta sarjan laajentamiseen. Tämä on fakta. Perusteena heillä on divisioonan heikko taso.

    Eli kysymys uudelleen: kuka hyötyy nykyisestä menosta?

    mahdollisia vastauksia:
    - nykyiset maajoukkuevalmentajat (miten?)
    - nykyiset pelaajat (esim: ei haastajia, tai niitä mahdollisimman vähän, uusia ei tule kovinkaan suurta määrää kun kehittymis ja näyttöpaikkoja stabilisoituneisa SM-joukkueissa vähän)
    - naiskiekon johdossa olevat? (millä mekanismilla he hyötyvät?)
    - mitä muita?

    Seuraava kysymys: kenelle olisi haittaa uusien joukkueiden tulosta SM-sarjaan?
    - nykyisille joukkueille (pelimatkat kasvaisivat? pääkaupunkiseudulle suurin haitta, koska tulijat eivät ehkä olisi kehäkolmosella, pelimäärä tuskin kovin kasvaisi eli ei muutosta maakuntien joukkueille jotka reisaavat jo nyt enemmän, merkityksettömiä 10-0 pelejä enemmän, mitä muuta?)
    - nykyisille maajoukkuepelaajille (uusia haastajia, paikka seuraaviin olympialaisiin ei olisikaan varma?)
    - naiskiekon johdolle liitossa, miten?

    Kuka hyötyisi sarjan laajennuksesta?
    - ilmeisesti uudet mukaan tulevat seurat ja joukkueet
    - näiden joukkueiden kehityskelpoiset pelaajat
    - maajoukkue, kun kehittyisi enemmän hyviä pelaajia mistä valita
    - muut?

    Eli haitta tulisi ainakin pääkaupunkiseudun joukkueille, neljälle parhaalle joukkueella ja niille maajoukkuepelaajille jotka kokevat olonsa kilpailun kirtyessä uhatuksi.

    Liiton naiskiekon johdon ja maajoukkuejohdon vastustuksen asetelma on tässä yhtälössä arvoitus minulle. Miksi he vastustavat? sympatiasta pääkaupunkiseudun reissaamaan joutuvia joukkueita kohtaan? sympatiasta ajanmyötä uhatuksi joutuville nykyisille maajoukkuepelaajille? vai miksi?

    Äänestä

  • esimerkki kirjoitti:

    Kirjoituksessasi oli hyviä pointteja ja olen joistakin samaa mieltä. Se pisti silmään, kun joissain kohdissa viittasit nykyisten maajoukkuepelaajien olevan ns. varmoilla paikoilla ja se pitää varmasti paikkansa, mutta se että divisioonasta nostettaisiin SM-sarjaan joukkueita ja näitä pelaajia tulisi esille myös maajoukkuevalintoja ajatellen, tuskin on mikään peloite nykyisille pelaajille ainakaan ihan heti. Erot divisioonan parhaimmiston ja tämän päivän maajoukkueen pelaajien välillä ovat niin suuret, että väittäisin menevän useamman kauden ennen kuin asia on toisin.

    Itse olen entinen pelaaja ja nykyisin seurailen menoa lähinnä sivusta, mutta huolettaa kyllä se mihin naisten jääkiekko on Suomessa menossa. Naganon jälkeen väitettiin buumin olevan nousussa, mutta kuinkas kävi. Nykyään pelaajat maksavat huikeita summia pelaamisestaan ja tekevät lisäksi talkoita. En ole myöskään ihan vakuuttunut siitä, että maajoukkueen peräsimessä on tällä hetkellä oikea mies.

    Äänestä

  • lisbeth kirjoitti:

    Olet oikeassa, ettei heistä ole "uhkaa" vielä ensi kaudella, mutta tulevina vuosina se olisi mahdollista. Poistuma nykyisissä kuudessa joukkueessa on niin minimaalista, että niistä ei ole laajemmalle materiaalille kokemuksen saantipaikoiksi.

    Eli olisi oikeastaan "pakko" laajentaa, jos halutaan saada tulevina vuosina laajempi pohja mistä valita maajoukkueeseen. Mutta halutaanko tätä oikeasti?

    PS. nykyisillä maajoukkuepelaajilla ei oikeasti ole mitään päätösvaltaa tässä asiassa. Se on taustajoukoilla....

    Äänestä

  • lisbeth kirjoitti:

    Kirjoituksessasi oli hyviä pointteja ja olen joistakin samaa mieltä. Se pisti silmään, kun joissain kohdissa viittasit nykyisten maajoukkuepelaajien olevan ns. varmoilla paikoilla ja se pitää varmasti paikkansa, mutta se että divisioonasta nostettaisiin SM-sarjaan joukkueita ja näitä pelaajia tulisi esille myös maajoukkuevalintoja ajatellen, tuskin on mikään peloite nykyisille pelaajille ainakaan ihan heti. Erot divisioonan parhaimmiston ja tämän päivän maajoukkueen pelaajien välillä ovat niin suuret, että väittäisin menevän useamman kauden ennen kuin asia on toisin.

    Itse olen entinen pelaaja ja nykyisin seurailen menoa lähinnä sivusta, mutta huolettaa kyllä se mihin naisten jääkiekko on Suomessa menossa. Naganon jälkeen väitettiin buumin olevan nousussa, mutta kuinkas kävi. Nykyään pelaajat maksavat huikeita summia pelaamisestaan ja tekevät lisäksi talkoita. En ole myöskään ihan vakuuttunut siitä, että maajoukkueen peräsimessä on tällä hetkellä oikea mies.

    Maajoukkueen valmentaja on ainakin ollut paikallaan jo tuplasti liian pitkän ajan. Sen vuoksi en oikein ymmrätänyt, miksi hänen sopimuksensa uusittiin viime olympialaisten jälkeen.

    Vaikka ei epäilisi hänen kykyjään ja taitojaan, hän on yksinkertaisesti ollut tehtävässään liian kauan.

    Uutta näkemystä tarvitaan ja vanhojen luutumien ja piirien sekä henkilösuhteiden murtaminen on ihan pakollista eteenpäin pääsemiseksi. Näin olisi tehtävä niin tylyltä kuin se niistä, joita asia käytännössä koskee, tuntuukin.

    Äänestä

  • valmentaja...... kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä, Saintula valitsee maajoukkueeseen omia "frendejä" ja aina on samat naamat. Ok, kärki onkin sama ja ymmärrän että he ovat joukkueessa aina (kuten Sirviö, Rantamäki ym.), mutta sitten on paljon samantasosta porukkaa, mutta silti ne ovat aina ne tietyt samat siellä, eikä uudet yhtä hyvät saa tsäänssejä. Varsinkin kun vielä tietää mitä itse mj-pelaajat ovat mieltä johdosta, ihmettelen kuka johdon sopimuksen keksi uusia.. Uutta verta ja ammattitaitoisempi valmennus! Kanadassa ja USAssa naisilla on yhtä hyvät coutsit kuin miehillä ja tasokin eri luokkaa. Ei tietenkään ainut syy, mutta tärkeä osa sitä..

    Äänestä

  • Maajoukkueringissä kirjoitti:

    Ketään tosivalmentajaa ei kiinnosta naisten maajoukkuevalmennus,siks sama valmentaja jatkaa vuodesta toiseen!

    Äänestä

  • Maajoukkueringissä kirjoitti:

    Täysin samaa mieltä, Saintula valitsee maajoukkueeseen omia "frendejä" ja aina on samat naamat. Ok, kärki onkin sama ja ymmärrän että he ovat joukkueessa aina (kuten Sirviö, Rantamäki ym.), mutta sitten on paljon samantasosta porukkaa, mutta silti ne ovat aina ne tietyt samat siellä, eikä uudet yhtä hyvät saa tsäänssejä. Varsinkin kun vielä tietää mitä itse mj-pelaajat ovat mieltä johdosta, ihmettelen kuka johdon sopimuksen keksi uusia.. Uutta verta ja ammattitaitoisempi valmennus! Kanadassa ja USAssa naisilla on yhtä hyvät coutsit kuin miehillä ja tasokin eri luokkaa. Ei tietenkään ainut syy, mutta tärkeä osa sitä..

    Toki löytyy nykyisen ryhmän ulkopuoleta potentiaalisia pelaajia. Mutta ennen kuin haukutaan olisi ymmärettävä taustaa. Suurin osa (ei kaikki) potentiaalisista ei halua uhrata lomapäiviään ja ansioitaan maajoukkueen eteen. Heille riittä tällä hetkellä kotimaan pelit.Tämä on jokaisen tietoinen valinta eikä siihen liity mitään henkilökemiaa yms. Intoa ja halua ei vaan riitä olla poissa työpaikalta / opinnoista useita viikkoja kaudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jack_torrance kirjoitti:

Itse kun en ole tutustunut tähän paremman puoliskon jääkiekkoon, niin kysyisin että minkälainen taso suomalaisessa naisjääkiekossa on tällä hetkellä. Sen tiedän että huipputaso on aivan maailman kärjen tuntumassa, mutta kun mennään alaspäin niin kuinka kauan voidaan puhua tosissaan yrittämisestä... Onko naisjääkiekossa divaria ja noustaanko sieltä säännöllisesti ylöspäin? Miten juniorityö eroaa miesten jääkiekosta, onko naisten jääkiekko pääasissa pelkkää huvia ja hyötyliikuntaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu