Uskon, että sdp häviää vaalit täydellisesti. Lasse Lehtinenkin tän päivän Hesarissa tekee jo pesäeroa puolueeseensa tai sitten hän yrittää pelastaa jotenkin sdp:n ettei se muka oliskaan sosialistinen ja muka eroaa siis muka tavoitteissaan jotenkin kommunisteista. Lehtinen yrittää esiintyä rohkeana, (nyt kun ei enää mitään pelättävää ole) haukkumalla aina tilaisuuden tullen venäläisiä. Uusimmassa hengentuotteessaan Hesarissa Lehtinen haukkuu, ettei venäläiset vieläkään tiedä kuka ampui Mainilan laukaukset. No mitä helvettiä se meitä suomalaisia auttaa, vaikka joku Iivana nyt jossain Uralin takana sitten muutaisikin käsityksensä sodan alkusyystä. Suomalaisen leipäjonottajan elämään se ei vaikuta tuon taivaallista. Olishan Lehtisellä ollut hyssyttelyn sijaan tilaisuus suurena kansallisena vaikuttajana toitottaa sitä totuutta aikaisemminkin ja ihan sinne Venäjälle asti, mutta kun rohkeus puuttui ja Lehtinen muiden demareiden tavoin valitsi syväsuomettumisen vielä senkin jälkeen, kun Venäjä oli torjunut sen. Suomettumista jatkettiin sdp:n presidenttien ja pääministereiden kaudella vuosikymmeniä suomalaisiin päin kun muut ei sitä enää halunneet ottaa vastaan edes. Nyt on sitten Lehtisen johdolla edetty peruutuspeiliin katsomisen asteelle ja kuvitellaan, että ollaan muka rohkeita, kun varmaa on, ettei joku Derjabin rupee vastailemaan pikku-Lassen sanallisiin hyökkäilyihin ja nostamaan siten Lasse Lehtisen arvoa. Ja mitä niinku tulevaisuuden visioita Lasse Lehtisellä ja muilla punikeilla olis tarjottavana kansalaisen äänestyspäätöksen perusteeksi. Sitä saamme odottaa, sitä vastausta. Jokainen demarivaikuttaja on toistaiseksi keskittynyt ruotimaan muiden menneisyyttä, muttei omaansa, eikä varsinkaan Koivistoa, joka on demarileirissä tabu.
0Äänestä
piikkiq
Neuvostoliiton vaaleissa vaalien tuloslaskenta julkaistiin jo ennen kuin vaalihuoneistot ehtivät sulkeutua... eivät kommarit tajunnet että Baltianmaissa ja Leningradin alueella ollaan kaskituntia Moskovan aikaa jäljessä...
piikkiq
ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan
0Äänestä
ajamassa
Halosta presidentiksi (ensimmäinen ja toinen kausi), kuin käärmettä pyssyyn.
Lehtinen sivalteli sanallisesti Ahtisaarta koko hänen kautensa ajan.
Halosessa ei hänen mielestään nähtävästi ole pahaa sanottavaa.
0Äänestä
Helinä-keiju3
ajamassa kirjoitti:
Halosta presidentiksi (ensimmäinen ja toinen kausi), kuin käärmettä pyssyyn.
Lehtinen sivalteli sanallisesti Ahtisaarta koko hänen kautensa ajan.
Halosessa ei hänen mielestään nähtävästi ole pahaa sanottavaa.
Veikkaampa ettei Lehtinen ole suinkaan ainoa vasemmistolaisuuden hyötykäyttäjä, joka nyt joutuu ottamaan henk.koht. etäisyyttä punikkeihin. Siimeksen viitoittama tie houkuttelee. Eihän oikeesti kukaan voi haluta sosialismia meidän maahan mutta henkilökohtaista urakehitystä tämmönen pikku nyanssi ei ole heikäläisillä este ollut. Nyt se on loppu.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat