Yleinen tosiasia on, että SDP on suomen
vaikutusvaltaisin puolue. Ylen radiohaastattelussa
demarien Lasse Lehtinenkin totesi, että
"vaikutusvaltaisimpana puolueena demareita ei voi
jättää oppositioon".
Demarien ylivalta on jatkunut jo pitkään ja siksi
onkin hyvin mielenkiintoista havaita, kuinka
suomessa on eriarvoisuus kasvanut.
Alkutalvesta julkistetun tutkimuksen mukaan
suomessa hyvätuloiset saavat terveyspalveluja
helpommin kuin vähätuloiset.
Tutkimus osoittaa, että suomen järjestelmä suosii
hyvätuloisia. Erityisen merkittävää oli se, että
hyvätuloisten suosiminen on suurempaa, kuin muissa
teollisuusmaissa yleensä. Suomi on samalla tasolla
Portugalin ja USAn kanssa!
SDP on suomen merkittävin puolue ja mutta silti
eriarvoisuus on kasvanut ja kasvaa edelleen. Mistä
tämä johtuu? Miksi SDP:n puheet ja teot eivät
vastaa toisiaan?
Joko SDP on kyvytön käyttämään poliittista
valtaansa tai sitten SDP ei oikeasti välitä
köyhien tilanteesta.
Miettikää tarkoin ketä äänestätte. Demarien
todellinen linja on nyt nähty.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.