SASI-AAMULEHTI??????

Aaamun Aamulehti ryhtyy x-liikenneministeri, muistamaton Kimmo Sasin vaalivankkureiksi. Kuvottavaa. Kimmo Sasista tehdään itseasiassa marttyyri. Säälittävää. Mies kuitenkin on poliisitutkinassa rikoksesta epäiltynä. Mies joka liikenneminsteri vaati juuri tällaisista rikoksista kovennettuja yli kahden vuoden pituisia rangaistuksi. Törkestä liikennerikoksesta.

Kimmo Sasi taas lakimiehenä vetoaa siihen ettei muista mitään. Opittua ja lakimiesten yleistä menettelyä, kun uhkaamassa on tuomio. Kuitenkin muistaa ravistelleensa väsynyttä päätään ennen kolaria, jossa vastaantulevassa henkilöautossa ollut mies sai surmansa. Ja Kimmo Sasi ei musita mitään. Kuka muuten näki päänravistelun. Oliko tamperelaispolitiikko Mikko Närhi näkemässä.

Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut, ettei x-liikenneministeri olisi mennyt autonsa rattiin, kun jo vuotta aikaisemmin oli tapahtunut nukahtaminen, tajuttomuuskohtaus. Vastuuttomuutta.
Mikko Närhi kertoo ettei tiedä suoritettiinko kansankunnan varoilla ilmainen riittävä selvitys lääkärintutkimuksissa. Kansanedustajat saavat täydellisen terveydenhoidon ilmaiseksi.

Suomen Toivo puolue ja Kuuleva korva. Onko näin. Ei ole. Mitä toivoa Kokoomus antaa, kun sen kansanedustajat menettelyllään aiheuttavat kuolemaa, surua ja tuskaa. Mitä Kokoomus antaa, kun sen kärki kansanedustajat eivät aidosti, oikeasti ja nöyrästi kuulee kansaa.
4248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Voi helvetti teidän jälkeen jääneiden kanssa! En vaitä että tarvitsisi antaa sympatiaa onnettomuudessa olleelle, jos ei siihen kykenevä ole, mutta sitten on parempi pitää edes omat ajatuksensa omana tietonaan, jos ei tuon järkevämpää tekstiä saa aikaiseksi.

Ei se Sasi varmastikkaan tahallaan tuota onnettomuutta aiheuttanut! Vai meinaatko, että teki vaali-kamppanjaa vauhdittaakseen? On sinulla vähän liian vilkas mielikuvitus. Se, että onnettomuus sattui juuri vaalien alle, niin se tietenkin nostaa teidän räksyttäjä-koirien ääntä. Kyse oli kuitenkin onnettomuudesta, jota kumpikaan osapuoli ei varmastikkaan tahallaan "järjestänyt". Jos siinä on rikoksiin syyllistytty, niin se selviää aikanaan ja niistä tuomiot tulee sitten. Etukäteen on turha tuomita. Keskity sinä vaan omaan elämääsi!

Äänestä
  • Kuinkahan moni ihminen tahallaan aiheuttaa onnettomuuden? Silti kuolemantuottamuksesta voi saada tuomion! Turhaa älämölöä.

    Äänestä

  • entisenä liikenneministerinä ja muutenkin hänen olsisi pitänyt tietää millaiset kohtalokkaat seuraukset saattavat olla ajettaessa väsyneenä
    Tilannetta pahentaa se, että hänellä on ollut yksi tai useampi tajuttomuuskohtaus aikaisemmin.
    Hänen kohdallaan ajokielto, joko omasta takaa, tai muiden, olisi ollut ehdoton.

    Äänestä

Onhan niitä onnettomuuksia ollut ennenkin, mutta olisivatkohan kuolemantuottamukseen "syyllistyneet" selvinneet selittämällä, etteivät muista mitään?
Tulee vaan mieleen kaikenlaista ja mielenkiinnolla seuraan, kuten varmaan moni muukin, jutun etenemistä.
Ehkä päättäjätkin heräävät, kun heille itselleen sattuu ja tapahtuu jotakin hyvin vakavaa.
Luulisi suurilla tuloilla elävällä olevan varaa autonkuljettajaan, varsinkin jos on jo aikaisemmin kärsinyt nukahteluista yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autuas1 kirjoitti:

Aaamun Aamulehti ryhtyy x-liikenneministeri, muistamaton Kimmo Sasin vaalivankkureiksi. Kuvottavaa. Kimmo Sasista tehdään itseasiassa marttyyri. Säälittävää. Mies kuitenkin on poliisitutkinassa rikoksesta epäiltynä. Mies joka liikenneminsteri vaati juuri tällaisista rikoksista kovennettuja yli kahden vuoden pituisia rangaistuksi. Törkestä liikennerikoksesta.

Kimmo Sasi taas lakimiehenä vetoaa siihen ettei muista mitään. Opittua ja lakimiesten yleistä menettelyä, kun uhkaamassa on tuomio. Kuitenkin muistaa ravistelleensa väsynyttä päätään ennen kolaria, jossa vastaantulevassa henkilöautossa ollut mies sai surmansa. Ja Kimmo Sasi ei musita mitään. Kuka muuten näki päänravistelun. Oliko tamperelaispolitiikko Mikko Närhi näkemässä.

Ainoa oikea ratkaisu olisi ollut, ettei x-liikenneministeri olisi mennyt autonsa rattiin, kun jo vuotta aikaisemmin oli tapahtunut nukahtaminen, tajuttomuuskohtaus. Vastuuttomuutta.
Mikko Närhi kertoo ettei tiedä suoritettiinko kansankunnan varoilla ilmainen riittävä selvitys lääkärintutkimuksissa. Kansanedustajat saavat täydellisen terveydenhoidon ilmaiseksi.

Suomen Toivo puolue ja Kuuleva korva. Onko näin. Ei ole. Mitä toivoa Kokoomus antaa, kun sen kansanedustajat menettelyllään aiheuttavat kuolemaa, surua ja tuskaa. Mitä Kokoomus antaa, kun sen kärki kansanedustajat eivät aidosti, oikeasti ja nöyrästi kuulee kansaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu