Kokoomuksella ei rahapulaa

Ennakkoäänestys alkoi ja sen johdosta tämän päivän lehdet olivat ladattuja täyteen vaalimainoksia. Ei kuitenkaan ihan puolueiden suuruusjärjestyksen mukaan, sillä kokoomuslaisten mainokset osuus on yli puolet kaikista. Isoja värikuvia maireasti hymyilevistä ihmisistä...Sdp ja kepu ovat kaukana jäljessä.
Raha tulee rahan luo, kokoomuslaiset ovat muita varakkaampia ja heitä tukee elinkeinoelämä.
SAK:n mainokset lytättiin kumoon, ei pääse työläinen enää kiusaamaan.
2183
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ökymainos oli SDP:n mainos. Ammattijärjestö
vain teetti sen SDP:n käyttöön. Miksi muuten
se olisi vedetty pois, kun siitä tuli haittaa
demareille?

SDP:llä sitä rahaa vasta onkin.

Huom: Sasi ajoi kolarin Ford mondeolla. Jos
olisi ollut limusiini ja oma kuljettaja, ei
olisi ajanut kolarin.

Äänestä

Meidän paikallislehti oli täynnä vasemmistoliiton ja sdpn mainoksia. Ei kai kukaan puolue ilman rahaa tee kampanjaa, rahalla saa ja hevosella pääsee. Itse kyllä äänestän tyyppiä, jonka mainoksia ei ole tienvarret täynnä eikä lehdet pullollaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sininen Suomi kirjoitti:

Ennakkoäänestys alkoi ja sen johdosta tämän päivän lehdet olivat ladattuja täyteen vaalimainoksia. Ei kuitenkaan ihan puolueiden suuruusjärjestyksen mukaan, sillä kokoomuslaisten mainokset osuus on yli puolet kaikista. Isoja värikuvia maireasti hymyilevistä ihmisistä...Sdp ja kepu ovat kaukana jäljessä.
Raha tulee rahan luo, kokoomuslaiset ovat muita varakkaampia ja heitä tukee elinkeinoelämä.
SAK:n mainokset lytättiin kumoon, ei pääse työläinen enää kiusaamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu