Tuomittava rikos

On hyvin ikävää, että joutuu kolariin ja hyvä että edes joku selvisi. Niin raaka ei ihminen voi olla, että iloitsi kuolonkolaraeista. Sasin tapauksessa kyseessä oli rikos, jonka hän jo myönsikin kuulusteluissa. Väsyyneenä ajaneena on lievä rikos, mutta en tiedä miten oikeus siihen suhtautuu. Silloin kuin huomaa, ettei pysty ajamaan autoa väsymyksen vuoksi, on välittömästi pysähdyttävä ja jopa 10-15min huilaus auttaa ihmeen paljon. Itse teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja meillä ollaa juuri suunnittelemassa yötyöstä taksi kyytiä kotiin. Lääkäri unitutkija Markku Partinen oli meillä luennoimassa ja yönvalvottua ei missään nimessä saisi käydä rattiin, sillä vaikutus on 0,5-1.0 promillen välissä. Meillä juuri syksyllä tapahtui yötyöstä lähteneille hoitajille kuolonkolari, jossa toinen kollega kuoli. Vaikka en arvosta Sasin politiikkaa, joka on erittäin kylmää ja raakaa työntekijöille. Toivon silti pikaista paranemista ja positiivistä ajattelua. Usein seuraa depressio alku säikähdyksen jälkeen, mutta muistakaa, se menee ajan kanssa ohi. Todennäköistä on itsesyytökset ja ne on käytävä läpi, sillä jossain vaiheessa, ne iskevät päälle ja vielä rajumpana. Vaikka meillä on hyvinkin erilaiset näkemykset politiikassa, niin TSEMPPIÄ kuitenkin.
0120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tsebu kirjoitti:

On hyvin ikävää, että joutuu kolariin ja hyvä että edes joku selvisi. Niin raaka ei ihminen voi olla, että iloitsi kuolonkolaraeista. Sasin tapauksessa kyseessä oli rikos, jonka hän jo myönsikin kuulusteluissa. Väsyyneenä ajaneena on lievä rikos, mutta en tiedä miten oikeus siihen suhtautuu. Silloin kuin huomaa, ettei pysty ajamaan autoa väsymyksen vuoksi, on välittömästi pysähdyttävä ja jopa 10-15min huilaus auttaa ihmeen paljon. Itse teen epäsäännöllistä vuorotyötä ja meillä ollaa juuri suunnittelemassa yötyöstä taksi kyytiä kotiin. Lääkäri unitutkija Markku Partinen oli meillä luennoimassa ja yönvalvottua ei missään nimessä saisi käydä rattiin, sillä vaikutus on 0,5-1.0 promillen välissä. Meillä juuri syksyllä tapahtui yötyöstä lähteneille hoitajille kuolonkolari, jossa toinen kollega kuoli. Vaikka en arvosta Sasin politiikkaa, joka on erittäin kylmää ja raakaa työntekijöille. Toivon silti pikaista paranemista ja positiivistä ajattelua. Usein seuraa depressio alku säikähdyksen jälkeen, mutta muistakaa, se menee ajan kanssa ohi. Todennäköistä on itsesyytökset ja ne on käytävä läpi, sillä jossain vaiheessa, ne iskevät päälle ja vielä rajumpana. Vaikka meillä on hyvinkin erilaiset näkemykset politiikassa, niin TSEMPPIÄ kuitenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu