Uskoisin, että paniikkihäiriö ei ole todellinen sairaus. Mielestäni se on vain opittu olotila. Monestikin kerran negatiivisesta kokemuksesta aletaan tehdä hyvin suurta ongelmaa. Kun menet vaikkapa bussilla kaupunkiin, niin kyttäät ja vahdit jokaista pihausta itsestäsi, että joko se taas kohtaus ja paha olo tulee...ja kas kummaa, sieltähän se tuleekin kun altistaa itsensä tällaiselle itsetutkiskelulle. Jos on kyky tyhjentää mieli tai siirtää paha ajatus pois, luultavasti kohtausta ei tule. Eli, kun bussissa alkaa miettiä selviänköhän minä päätepysäkille asti ja kyttäämään omia tuntemuksiaan , niin uskoisin että kohtaus tulee. Mutta jos pystyy olemaan tyhjällä mielellä tai sitten kun tuollainen ajatus tulee, toteamaan itselleen että "haista paska, selviä" ja unohtamaan ajatuksen,niin kohtausta ei tule.
Paniikkihäiriö=psykologiaa
Ei todellinen sairaus?
271951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Oon samaa mieltä sun kanssa, mulle tästä on jäänyt sellanen tapa mistä en pääse eroon.. On pakko tutkia koko ajan millainen olo ja siitä ne kohtaukset sitten tulee. En vaan saa muutettua tätä mitenkään :/
sitä mäki uskon. ja oon sen huomannut. mä oon nii kova kyttää itseäni. ja sit lueskelen kaiken maailman sairauksista ja niin en sais tehdä. 2v 7kk:ta olin ilman lääkkeitä ja huolen häivää. oon nyt 19v. paniikkihäiriö alko kun olin 15v yhtenä yönä kun vaan ahdistuin niin paljon, se kohtaus oli järkyttävä ja pelästytti mut tosissaan, luulin kuolevani. no siitä se pelkokierre sit alko.
nyt tänä vuonna 2007 ku tää tammikuun alussa alko oli syynä vatsatauti. perjantaina (siis sillo tammikuun puolella) alko vatsatauti, tiistaina olin viel tosi huonos kunnossa ja kävin lääkärissä. siellä ne vaa ihmetteli, et onpas vatsatauti ja lähetti kotiin ja käski olla syömättä. no sit mä lähin kotiin ja olin syömättä, kunnes illalla myöhällä tuli kylmät kätöset ja aloin pelkään. ja kohta sydän hakkas rinnassa ja oli tosi outo ja pelokas olo. siitä se sit lähti, kulta ei heränny, vaikka yritin ja sit soitin anopille joka sai mut lopulta rauhottuun ja nukkumaan. mut siitä se pelonkierre lähti ja nyt pitäis katkaista tää.
äsken ku puhuin puhelmies kullan kaa aloin itkee, ku mä haluan taas elää ja olla normaali, haluun unohtaa lapsuuteni ja elää nyt täysillä, en mä halua pelätä ja olla arka. :/
Muakin on viime aikoina itkettänyt hirveästi kun haluaisin olla niin paljon normaali, sit rupee vi*uttaa.. :// Iltaisin tulee nykyään noita hetkiä. Alkaa vaan itkettää.
haluisin vaa itkee. mut yksin se ei tunnu kivalta. ku haluisin itkee jonkun kainalossa. ja kuulla jotain lohduttavia sanoja. mä haluan vaan parantua. voi hitto. mä haluan olla normaali, mun elämä oli viel ihanaa 5 viikkoa sitte :'( tai 6 viikkoa.. hitsi, mitähän täs pitäis tehdä. ottaa itteensä vaa niskasta kii ja kohdata kaikki suurimmatki pelot. ku vaa uskois siihen et tää on vaaratonta. mut aina pelkään kuolemaa.
Niinpä, samoin.. :/
Nyt pitää lähteä kouluun. Huoh :(
mieltä sun kanssas! Kun itse sairastuin, tuli kohtaus kuin salama kirkkaalta taivaalta. Muutenkin kohtaukseni eivät ole sidoksissa aina tiettyihin tilanteisiin; en ole oppinut olotilaani. Toisilla se toki voi olla ainaista itsensä kyttäämistä mutta kyseessä on kuiteskin OIKEA sairaus. Aivojen välittäjäaineista se vika löytyy.
Kuulostaa tuo keskustelu mitä olette käyneet että olette melko nuoria vielä. Opetelkaa pois tuosta itsetutkiskelusta mutta sairaus on ja pysyy.
Luulen että moni teistä nuoremmista luulee että itsellä on paniikkihäiriö kun se tuntuu nyt olevan "muotitauti" mutta kuuluukin vaan normaaliin kasvuun ja aikuistumiseen.
Lisään vielä että jos kyse on oikeasta paniikkihäiriöstä, se voi olla oireettomana vuosiakin mutta taas nostaa päätään ja muistuttaa olemassaolostaan. Näin mulla! Mitä mieltä muut?
meijän ajatukset tais käyvä aika lailla samoja latuja!!!
Eli nythän sä annat ymmärtää, että nuorien paniikkihäiriö ei välttämättä ole todellista ja sinun paniikkihäiriösi on jotenkin oikeampaa ja hyväksyttävämpää.
Ja tietenkin paniikkihäiriö johtuu välittäaineista. Mutta eihän se sitä tarkoita, että etteikö aivojen ja välittäjäaineiden toimintaan voi itse vaikuttaa. Jos puhtaasti heittäydytään, että se on minun välittäjäaineiden vika, niin kovin on vaikea parantumisprosessi. Se on lähes sama kuin 60 kiloa ylipainoinen sanoo, aineenvaihduntani on niin hidas, vaikka itsekkin voisi asialle jotain.
no just. sun vastaus oli kyl aika tyly. en yhtään samaa mieltä. tais siis osittain. mut ei tää mikää muotisairaus oo. kuulosti kamalalta. tää on hirvee sairaus!
mulla se johtuu lapsuudesta, opitusta pelkäämisestä, mut on ahdistettu koko lapsuuden kaikin keinoin ja siitä tää johtuu. lapsuuden traumoista. kolmas vuos psykoterapiaa menos. terapeutti selittäny nää mulle.
mieltä sun kaa heili ;)
ihan päin honkia! Missään vaiheessa en väittänyt etteikö nuorienkin paniikkihäiriö ole todellista! Olinhan itsekin vasta 20 v kun sairastuin, enkä todellakaan vähätellyt asiaa silloin enkä myös nytkään.
Mutta nyt kun tätä taivalta on kuljettu vuosia ja taas vuosia, monikin asia on valjennu mulle tästä sairaudesta ja onnexi opin myös joka päivä lisää :)
Nyt kysyn sulta; kuinka vaikutat välittäjäaineisiin itse? Mä en ainekaan mitenkään muuten kuin lääkkeillä!
Eikä se muuten olekaan välttämättä nuorilla varsinaista paniikkihäiriötä, voi olla paniikin omaisia tunteita mutta ensin täytyy täyttää tietyt kriteerit että voidaan puhua suoraan paniikkihäiriöstä.
Käyn itsekin juttelemassa psykiatrian polilla säännöllisesti ja polimme ylilääkäri on itse todennut että mulla on siis puhtaasti paniikkihäiriö.
Ja tuon vertauskuvasi olisit voinut kenties valita paremmin, ei ole mielestäni vertauskelpoinen ko. asiaan.
Ja mitä siihen muotijuttuun tulee, monet päästelevät sammakoita suustaan, voi kun olin paniikissa siis ihan paniikissa, tietämättään mitä suustaan päästävät. Ja nykyään huomaa myös tätä palstaa lukiessa sekä ihan arkipäiväisissä kontakteissa, että on muotia olla "paniikkihäiriöinen"!
en tarkottanut olla tyly, mutta puhun vaan tosiasioista! Tsemppiä sulle!
nuin yksinkertanen?Miten sie sit selität sen,jotta mie oun tietämättäni sairastana panniikkihäirijjöö n.10 vuotta-en yhistäny sitä mihinkkää,ei ollu ihtesä tarkkailluu-kohtauksset tulj ja män-miten millonnii ja minkälaisissa tilantteissa tahasa?Ei ollu mittää ihtesä tarkkailluu,kun en ies ymmärtänä olevani sairas,ennenkun iski masennus näihin kohttausten takkii!!!Nyt on liäkitys piällä ja oun alottana terapijan-elämä tunttuu helepommalta-enkä mie ies halluu itelleni mittää "opittuu olotilloo"!!!
ehkä on olemassa kaks sairautta. lopulta. koska mun terapeutti sano et ne joilla ei oo traumoja pohjalla, niiden on vaikea parantua. niitä sairaus voi seurata lopun elämän. mut mulla esim. on selkeet traumat. siis vaikeet asiat nuoruudes mitkä aiheuttaa näitä.
Terapeuttina näen asian niin, että kaikilla paniikkihäiriöisillä on traumaattisia kokemuksia, joista paniikkioireet ovat seurausta. Joidenkin traumat voivat olla vain niin varhaisia, jopa sikiöajalta, syntymästä tai ensimmäisten elinvuosien ajalta, niin ettei niitä pysty muistamaan tavallisessa tietoisuuden tilassa. On kuitenkin terapiamenetelmiä, joiden avulla hyvin varhaisiakin kokemuksia on mahdollista palauttaa mieleen ja neutraloida niiden haitalliset vaikutukset.
Onhan olemassa jo tutkimustietoa siitä, että lapsuuden kokemukset vaikuttavat aivojen kehittymiseen, miksei siis myös aivojen kemialliseen toimintaan.
Se, että paniikkioireet palautuvat monen vuoden tauon jälkeen voi kuvata sitä, että häiriön alkusyytekijöitä ei ole onnistuttu korjaamaan ja että kun elämään on tullut uudestaan laukaisevia tekijöitä, syvälle alitajuntaan tallentuneet tunnemuistot käynnistyvät uudelleen.
oli hyvä pointti. Tunnen monta jotka sairastavat erittäin vaikeaa paniikkihäiriötä, syövät lääkettä ja parantuminen on heille peruuttamatonta. Ikää löytyy eli jos olisi hellittänyt, olisi se jo tapahtunut. Mulla tämä on myös perinnöllistä; mummollani, hänen tädillään.....nyt mulla.
että jos ei niitä uudestaan laukaisevia tekijöitä ole ja paniikki silti pukkaa uudestaan päälle? Mikä sen aiheuttaa?
enkö mä sitten voi enää parantua? mun psykoterapeutti sanoo että mä tulen tosi varmasti parantumaan. koska oon edennyt jo niin pitkälle. mut nyt vaan rupesin käymään syvemmältä muistoja läpi. aiemmin en oo käyny niitä läpi nii syvältä ja ajatellu niin paljon. nyt mä teen sitä.
Todella ärsyttää kun tätä sairautta vähätellään, kun kävin lääkärissäkin.. Se sanoi vain että kuuluu murrosikään. Ei todellakaan kuulu, että saa kohtauksia jossa pelkää tosissaan ihan kuollakseen ja ei öisin tuu uni. :/
osaako joku sanoo mikä minulla on,olen 17 vuotias poika ja poltin kaverin kanssa pilvee,sit tuli siinä kauhee paniikki kohtaus tai joku sellainen??? sit rupes pelottaa ja kaikkee,oon muutenkin vähän ujo tai jännitän kaikkee,sit seuraavana päivänä luulin että oon jossain psykoosissa ja muutenkin todellisuus oli raja mailla!tuli sit siinä parin viikon ajan semmosii oloi kuin:kävelin vaan tiellä ja rupesin miettiin että nyt mä sekoon mää en tuu enään koskaan omaks itteeni ja sit yht äkkiä sydän rupes hakkaan ja tuntuu että sielu lähtee nyt irti.tällääsii tuli ain välillä,mut sit rupesin ryyppän ja koitin unohtaa että en oo vetäny mitään koskaan ja sain unohdettua ton vaivan,oli noin kuukausi hyvä oma olo,mut sit koulussa rupesin taas kelaan tätä tapahtunutta ja sit tuli pieni paniikki tai ei varsinainen kohtaus,pelästyin vain että nyt se tulee,sit huomasin että en ole oma itteni ja sit tuli outo olo,rupes itkettä ja sillen,sit pari päivää myöhemmin huomasin että on ihan epätodellinen olo.ihan kuin ei olis oma itsensä ja olisi kuin unessa.tätä on jo jatkunu pari kuukautta.on ihan epätodellin olo ja tunttuu että on ihan hukassa,tuntuu että on tutussakin paikassa ihan eksyksissä,sit mikään ei tunnu miltään,siis ei tunne enään iloa eikä surua.sit kun menee nukkuun niin tulee pieniä tärinöitä ja kouristuksia,onko mulla joku epilepsia vai joku p.häiriö...helpotta kun ajattelee että nukkuis jonkun kivan tytön vieres ;) kävin jossain lääkärissäkin ja se sano että tosta pilven polttelusta voi tulla epilepsia tai aivovaurio,psykoosi tai jäädä ikuisesti olotilaan,ja sanoi että minulla kuitenkin on paniikkihäiriö,mitä itse veikkaatte, koittakaa antaa neuvoo tää on ihan peestä !!!!!
miten voi selittää sen, että koko 5 henkinen perheemme sairastaa paniikkihäiriötä (äiti, isä, 3 lasta)? Olemmeko sen toisiltamme oppineet, vai missä voi olla vikaa..?
teille osaa selittää kun en oo ammattilainen alalla mutta elämänkoulu on opettanut paljon :)
Luulen, että teillä voi olla samaa kun mulla että on perinnöllistä. Tutkikaa molemmat vanhemmat vähän taustoja, löytyykö teidän vanhemmilta tai isovanhemmilta ko. sairautta. Viittittekö kertoo sitten mitä selviää, oon kiinnostunu just tohon perinnöllisyys juttuun kun itselläkin on!
Mutta zemiä koko perheelle
ei meillä ainakaa suvussa. äiti nyt on kyl jotenki mt-ongelmainen.. mut ei myönnä sitä. ahdistanu mua ja tehny mun lapsuudesta vaikean. mun mielestä mul on siksi ahdistusta. 2002 oli paniikkihäiriö. nyt vaan ahdistuneisuutta... tai no vaan ja vaan. on tääki rankkaa, hirvee ahdistus monesti aamusta iltaan.
vielä kysysmys. Onko sulla itselläs paniikkihäiriö?
Mun mielest tästä on just kyse paniikkihäiriössä, eli ajatellaan liikaa täysin turhia ajatuksia jotka aiheuttavat ahdistusta ja tuovat epävarmuutta elämiseen...
sii oletteko sitä mieltä että kyseessä on paniikkihäiriö?,joku muu ??
jokaisella on mielipiteensä....